Jätkänkynttilä silta

Kaupunginhallitus, kokous 16.12.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 511 Pekka Latvalan virkasuhteeseen liittyvät toimenpiteet

ROIDno-2019-2062

Valmistelija

  • Antti Määttä, henkilöstöjohtaja, antti.maatta@rovaniemi.fi

Perustelut

Lain kunnallisesta viranhaltijasta 37 §:n mukaan “virkasuhde voidaan irtisanoa, kun viranhaltijan tehtävät ovat vähentyneet olennaisesti ja pysyvästi taloudellisista syistä, työnantajan tai asianomaisen yksikön tehtävien uudelleen järjestelyn vuoksi taikka muista niihin verrattavista syistä. Irtisanominen edellyttää lisäksi, ettei viranhaltijaa voida ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella sijoittaa toiseen virkasuhteeseen tai ottaa sellaiseen työsuhteeseen, jonka tehtävät eivät olennaisesti poikkea viranhaltijan tehtävistä, tai kouluttaa uusiin tehtäviin.”

Päätös virkasuhteen irtisanomisesta tai purkamisesta on annettava kirjallisesti tiedoksi viranhaltijalle henkilökohtaisesti. Jollei tämä ole mahdollista, päätös virkasuhteen irtisanomisesta tai purkamisesta saadaan antaa tiedoksi lähettämällä päätös kirjeitse.

Pekka Latvala on koulutukseltaan diplomi-insinööri. Latvala on toiminut työurallaan tilaliikelaitoksen johtajan tehtävän lisäksi teknisenä johtajana, kunnaninsinöörinä, toimitusjohtajana, kehityspäällikkönä ja projektipäällikkönä.

Rovaniemen kaupungin avoinna olevista tehtävistä Latvalalle voidaan tarjota liitteenä olevassa perustelumuistiossa esitetyillä perusteilla toistaiseksi voimassa olevaa tilapalvelukeskuksen tilapalvelupäällikön virkaa. Koska Pekka Latvalan virkasuhde kaupunkiin on alkanut 27.2.2012, hänen irtisanomisaikansa on neljä kuukautta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Esko Lotvonen, kaupunginjohtaja, esko.lotvonen@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus toteaa, että Pekka Latvalan nykyinen virka tilaliikelaitoksen johtajana lakkaa 31.12.2019 lukien viran lakkauttamisen perusteella. Koska Latvalalle tarjolla olevat tehtävät vähentyvät olennaisesti ja pysyvästi toiminnan ja tehtävien uudelleenorganisoinnista johtuen viranhaltijalain 37 §:n tarkoittamalla tavalla, Rovaniemen kaupunki on selvittänyt irtisanomisen vaihtoehtona muun avoimen viran tarjoamismahdollisuudet. Viranhaltijalain 37 §:ssä säädetyn mukaisesti Latvalalle voidaan tarjota liitteenä olevassa perustelumuistiossa esitetyillä perusteilla toistaiseksi voimassa olevaa tilapalvelupäällikön virkaa 1.1.2020 alkaen. Latvalan tulee ilmoittaa viran vastaanottamisesta kirjallisesti viimeistään 20.12.2019. Päätös pannaan täytäntöön mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Päätös

Kaupunginhallitus kuuli asiassa henkilöstöjohtaja Antti Määttää.

Maarit Simoska poistui esteellisenä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (Halintolaki 28 § 5 kohta).

Kaupunginjohtajan muutettu päätösesitys:

Kaupunginhallitus päättää irtisanoa Pekka Latvalan virkasuhteen tilaliikelaitoksen johtajan viran lakkauttamisen perusteella ja koska viranhaltijalle tarjolla olevat tehtävät vähentyvät olennaisesti ja pysyvästi toiminnan ja tehtävien uudelleenorganisoinnista johtuen lain kunnallisesta viranhaltijasta 37 §:n mukaisesti. Viranhoitovelvoite tilaliikelaitoksen johtajan virkaan päättyy viran lakatessa 1.1.2020 alkaen. Kaupunginhallitus toteaa, että kaupunginjohtaja selvittää edellytykset siirtää Pekka Latvala lain kunnallisesta viranhaltijasta 37 §:n perusteella toiseen virka- tai työsuhteeseen tai kouluttaa hänet uusiin tehtäviin irtisanomisen vaihtoehtona  ja päättää tarvittaessa asiasta toimivaltansa puitteissa. Kaupunginhallituksen päätös pannaan täytäntöön mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan muutetun päätösesityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Pekka Latvala

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE

Oikaisuvaatimusoikeus
Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimuksen voi tehdä tarkoituksenmukaisuus- tai laillisuusperusteella.

Oikaisuvaatimusaika ja sen alkaminen
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluessa kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksioantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja toimittaminen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Oikaisuvaatimus on tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitettava. Siinä tulee mainita tekijän ja jos hän ei ole allekirjoittaja, myös allekirjoittajan nimi, osoite, asuinkunta sekä puhelinnumero, johon asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava päätös, jota vaaditaan oikaistavaksi sekä vaatimuksen sisältö ja perusteet. Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin tekijä vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, oikaisuvaatimuksen saa tehdä ensimmäisenä arkipäivänä tämän jälkeen. Oikaisuvaatimus on toimitettava viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Mikäli oikaisuvaatimus lähetetään postitse, on se jätettävä postiin niin ajoissa, että se ehtii perille viraston aukioloaikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Sähköisen asiakirjan (sähköposti) tulee olla määräaikana viranomaisen käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös sähköpostitse. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä. Oikaisuvaatimuksia, jotka sisältävät arkaluonteisia henkilö- tai salassa pidettäviä tietoja, ei tule lähettää suojaamattomassa sähköpostiyhteydessä, suojaamattomalla verkkolomakkeella tai niiden liitteenä.

Oikaisuvaatimus lähetetään aina lähettäjän omalla vastuulla.

Oikaisuvaatimuksen maksu
Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Oikaisuvaatimusviranomainen ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimusviranomainen: Rovaniemen kaupunginhallitus
Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi
Käyntiosoite: Osviitta asiakaspalvelu Olkkarin Hyvinvointi- ja palvelupisteessä
Koskikatu 25, 2. kerros, Rovaniemi
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi
Puhelin: 016 3221
Osviitta avoinna: arkipäivisin ma - to kello 9.00 - 16.30 ja pe kello 9.00 - 15.30

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjanotteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi
Käyntiosoite: Osviitta asiakaspalvelu Olkkarin Hyvinvointi- ja palvelupisteessä
Koskikatu 25, 2. kerros, Rovaniemi
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi
Puhelin: 016 3221
Osviitta avoinna: arkipäivisin ma - to kello 9.00 - 16.30 ja pe kello 9.00 - 15.30

Pöytäkirjan tarkastus- ja allekirjoituspäivä sekä pöytäkirjan verkkoon julkaisupäivä esitetään kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Käsitellyt asiat