Kaupunginvaltuusto, kokous 17.6.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 44 Eroaminen tarkastuslautakunnan jäsenyydestä / Luoma

ROIDno-2017-1834

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kaisa Laitinen, kaupunginsihteeri, kaisa.laitinen@rovaniemi.fi

Perustelut

Sanna Luoma on 3.6.2019 saapuneella sähköpostilla pyytänyt eroa tarkastuslautakunnan jäsenyydestä tultuaan valituksi kaupunginhallituksen varajäseneksi.

Toimikausi

Kuntalain 121 §:n mukaan valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten. Lautakunnat asetetaan valtuuston toimikaudeksi, ellei valtuusto ole päättänyt lyhyemmästä toimikaudesta. Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Tarkastuslautakunnan tehtävät jatkuvat siihen saakka, kunnes toimikauden viimeisen tilikauden tilintarkastus on suoritettu ja tilintarkastuskertomus on käsitelty valtuustossa. Vanhan tarkastuslautakunnan toimikauden jatkumisesta huolimatta uusi tarkastuslautakunta valitaan muiden lautakuntien tavoin valtuuston kesäkuun kokouksessa. Uudelle tarkastuslautakunnalle kuuluvat vaalivuoteen kohdistuvat asiat.

Jäsenten ja varajäsenten kelpoisuus

Kuntalain 121 §:n mukaan lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja.

Vaalikelpoinen tarkastuslautakuntaan ei ole:

  1. kunnanhallituksen jäsen
  2. pormestari ja apulaispormestari
  3. henkilö, joka on kunnanhallituksen jäsenen, kunnanjohtajan, pormestarin tai apulaispormestarin hallintolain esteellisyysperusteita koskevan 28 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettu läheinen
  4. henkilö, joka on kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa
  5. henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen

Jäsenten ja varajäsenten määrä

Hallintosäännön 10 §:n mukaan tarkastuslautakunnassa on seitsemän (7) jäsentä, joista valtuusto valistee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Tarkastuslautakunnan jäsenten tulee olle valtuutettuja. Jokaisella jäsenellä on henkilökohatinen varajäsen. Varajäsen voi olla valtuutettu tai varavaltuutettu.

Tasa-arvolain vaatimus

Tarkastuslautakunnan jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä sekä puheenjohtajat valitaan kuntalain säätämässä järjestyksessä tasa-arvolain säännökset huomioon ottaen. Miesten ja naisten tasa-arvosta annetun lain 4 §:n 2 momentin mukaan:

”Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.”

Edellä mainitun säännöksen mukaisesti lautakunnan jäsenistä ja varajäsenistä vähintään 40 prosenttia on oltava miehiä ja naisia. Seitsemänjäsenisen lautakunnan jäseniksi on valittava vähintään kolme (3) miestä ja naista sekä varajäseniksi vähintään kolme (3) miestä ja naista.

Kaupunginvaltuusto on 12.6.2017 § 67 ja 17.12.2018 § 121 nimennyt tarkastuslautakuntaan toimikaudeksi 1.6.2017-​ 31.5.2021 seuraavat henkilöt:

Varsinainen jäsen Henkilökohtainen varajäsen Puolue
Pj Jaakko Huttunen Vesa Puuronen Vas.
Vpj Mari Jolanki Marjatta Koivuranta Keskusta
j Sanna Luoma Rosa Vetri Kokoomus
j Petri Keihäskoski Heikki Poranen Kokoomus
j Eemeli Kajula Antti Väänänen SDP
j Matti Pöykkö Pekka Mäkelä Keskusta
j Anna Suomalainen Emma Kähkönen Vihreät

Päätösehdotus

Esittelijä

Esko Lotvonen, kaupunginjohtaja, esko.lotvonen@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus esittä kaupunginvaltuustolle, että valtuusto

  • myöntää Sanna Luomalle eron 17.6.2019 lukien tarkastuslautakunnan jäsenen tehtävästä,
  • valitsee tarkastuslautakuntaan uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Kaisa Laitinen, kaupunginsihteeri, kaisa.laitinen@rovaniemi.fi

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus 10.6.2019 § 205 esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto

  • myöntää Sanna Luomalle eron 17.6.2019 lukien tarkastuslautakunnan jäsenen tehtävästä,
  • valitsee tarkastuslautakuntaan uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös

Sanna Luoma poistui esteellisenä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (Hallintolaki 28 § 1 kohta).

Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti. Kaupunginvaltuusto valitsi uudeksi jäseneksi tarkastuslautakuntaan Sisko Koskiniemen.

Kaupunginvaltuusto päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

Esteellisyys

  • Sanna Luoma

Tiedoksi

Ao. henkilöt, toimielimen sihteeri, Sarastia Oy, CaseM-tuki, tietohallinto, luottamushenkilörekisteri

Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Valitusoikeus
Kunnallisvalituksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös asianosainen sekä kunnan jäsen. Kunnallisvalituksen valitusperusteina ovat päätöksen tai päätöksenteon laillisuusvirheet.

Valitusviranomainen ja yhteystiedot
Valitusviranomainen:  Pohjois-Suomen hallinto-oikeus                            
Postiosoite: PL 189, 90101 Oulu                                             
Käyntiosoite: Isokatu 4, Oulu                                                     
Sähköpostiosoite: pohjois-suomi.hao(at)oikeus.fi
Telefax: 029 5642 841
Puhelin: 029 5642 800 (vaihde)
Virka-aika: ma - pe kello 8.00 – 16.15

Hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelu: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valitusaika ja sen alkaminen
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusosoituksen sisältö, liitteet ja toimittaminen
Kunnallisvalitus on tehtävä kirjallisesti. Valituskirjelmä on valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitettava ja siinä on mainittava valittajan nimi ja kotikunta. Vastaavasti on ilmoitettava laillisen edustajan, asiamiehen tai valituksen laatijan nimi ja kotikunta. Lisäksi on ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, johon asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Valituskirjelmässä on ilmoitettava päätös, johon haetaan muutosta, miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi sekä perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä; päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa, tai päätös on muuten lainvastainen.

Valituskirjelmään on liitettävä alkuperäinen tai viran puolesta oikeaksi todistettu jäljennös päätöksestä, josta valitetaan; todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta sekä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Valitusasiakirjat on toimitettava valitusajan kuluessa valitusviranomaiselle. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, valituksen saa tehdä ensimmäisenä arkipäivänä tämän jälkeen. Valitus on toimitettava viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Mikäli valituskirjelmä lähetetään postitse, on se jätettävä postiin niin ajoissa, että se ehtii perille viraston aukioloaikana ennen valitusajan päättymistä. Sähköisen asiakirjan (faksi, sähköposti tai sähköinen asiointipalvelu) tulee olla määräaikana viranomaisen käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Valitusasiakirjat voi toimittaa myös faksina tai sähköpostitse. Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä. Valitusasiakirjoja, jotka sisältävät arkaluonteisia henkilö- tai salassa pidettäviä tietoja, ei tule lähettää suojaamattomassa sähköpostiyhteydessä, suojaamattomalla verkkolomakkeella tai niiden liitteenä.
Kunnallisvalitus lähetetään aina lähettäjän omalla vastuulla.

 

Kunnallisvalituksen maksu
Hallinto-oikeudessa valituksen käsittelystä perittävä oikeudenkäyntimaksu on 260 euroa. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään, mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen. (Tuomioistuinmaksulaki 11.12.2015/1455.)

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjanotteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi
Käyntiosoite: Osviitta asiakaspalvelu Olkkarin Hyvinvointi- ja palvelupisteessä
Koskikatu 25, 2. kerros, Rovaniemi
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi
Puhelin: 016 3221
Osviitta avoinna: arkipäivisin ma - to kello 9.00 - 16.30 ja pe kello 9.00 - 15.30

Pöytäkirjan tarkastus- ja allekirjoituspäivä sekä pöytäkirjan verkkoon julkaisupäivä esitetään kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

 

Rovaniemen kaupungin kirjaamo, Hallituskatu 7, PL 8216, 96101 Rovaniemi

puh. 016 322 6014, fax. 016 322 6450, kirjaamo@rovaniemi.fi