Jätkänkynttilä silta

Perusturvalautakunta, kokous 11.12.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 198 Sosiaalityöntekijän määräaikaisen viran perustaminen

ROIDno-2019-3294

Valmistelija

  • Mirja Kangas, palvelualuepäällikkö, mirja.kangas@rovaniemi.fi

Perustelut

Hoito syytteen sijaan (HSS) -ohjelma on viranomaisyhteistyöhön pohjautuva hoitoonohjausmalli ja tarkoitettu huumausaineen käyttörikoksesta kiinni jääneille lapsille ja nuorille. Rovaniemellä ohjelman mukaista toimintaa on toteuttanut vuodesta 2014 lähtien Romppu, Rovalan Setlementti ry. palvelusopimuksella Rovaniemen kaupungin kanssa.

Lapin poliisi on tehostanut ennalta estävää työtä ja tämän toiminnan seurauksena palveluntarve kasvaa huomattavasti sekä Rompun päihdetyössä että Rovaniemen kaupungin sosiaalihuollon työssä.

Palveluntarpeen kasvun vuoksi on tarpeen perustaa Rovaniemen kaupungille määräaikainen sosiaalityötekijän virka vuodelle 2020. Määräaikaisen tehtävän aikana arvioidaan HSS-ohjelman edellyttämä sosiaalihuollon kokonaisresurssi huomioiden sosiaalihuoltolakiin perustuvat tehtävät, joihin sisältyy myös ko. lain 24 §:n mukainen päihdetyö. Talousarviossa 2020 on varattu määrärahat sosiaalityöntekijän määräaikaiseen virkaan. Virka sijoittuu lapsiperheiden palvelualueelle.

Kelpoisuusehtona sosiaalityöntekijän määräaikaiseen virkaan on sosiaalihuollon ammattihenkilöstöstä annetun lain (817/2015, 7 §) mukainen sosiaalityöntekijän pätevyys.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Paula Reponen, vs.toimialajohtaja, hallintoylilääkäri, paula.reponen@rovaniemi.fi

Perusturvalautakunta perustaa määräaikaisen sosiaalityöntekijän viran lapsiperheiden palvelualueelle ajalle 1.1.-31.12.2020.

Päätös

Eini Marja Tennilä saapui klo 17:11 tämän asian käsittelyn aikana.

Perusturvalautakunta päätti yksimielisesti vs. toimialajohtajan esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Kangas, Rantajärvi, Mölläri, taloussihteeri

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE

Oikaisuvaatimusoikeus
Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimuksen voi tehdä tarkoituksenmukaisuus- tai laillisuusperusteella.

Oikaisuvaatimusaika ja sen alkaminen
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksentiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja toimittaminen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Oikaisuvaatimus on tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitettava. Siinä tulee mainita tekijän ja jos hän ei ole allekirjoittaja, myös allekirjoittajan nimi, osoite, asuinkunta sekä puhelinnumero, johon asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava päätös, jota vaaditaan oikaistavaksi sekä vaatimuksen sisältö ja perusteet. Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin tekijä vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, oikaisuvaatimuksen saa tehdä ensimmäisenä arkipäivänä tämän jälkeen. Oikaisuvaatimus on toimitettava viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Mikäli oikaisuvaatimus lähetetään postitse, on se jätettävä postiin niin ajoissa, että se ehtii perille viraston aukioloaikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Sähköisen asiakirjan (sähköposti) tulee olla määräaikana viranomaisen käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös sähköpostitse. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä. Oikaisuvaatimuksia, jotka sisältävät arkaluonteisia henkilö- tai salassa pidettäviä tietoja, ei tule lähettää suojaamattomassa sähköpostiyhteydessä, suojaamattomalla verkkolomakkeella tai niiden liitteenä.

Oikaisuvaatimus lähetetään aina lähettäjän omalla vastuulla.

Oikaisuvaatimuksen maksu
Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Oikaisuvaatimusviranomainen ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimusviranomainen: Rovaniemen kaupunki, Perusturvalautakunta
Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi
Käyntiosoite: Osviitta asiakaspalvelu Olkkarin Hyvinvointi- ja palvelupisteessä
Koskikatu 25, 2. kerros, Rovaniemi
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi
Puhelin: (016) 3221
Osviitta avoinna: arkipäivisin ma - to kello 9.00 - 16.30 ja pe kello 9.00 - 15.30

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjanotteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi
Käyntiosoite: Osviitta asiakaspalvelu Olkkarin Hyvinvointi- ja palvelupisteessä
Koskikatu 25, 2. kerros, Rovaniemi
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi
Puhelin: 016 3221
Osviitta avoinna: arkipäivisin ma - to kello 9.00 - 16.30 ja pe kello 9.00 - 15.30

Pöytäkirjan tarkastus- ja allekirjoituspäivä sekä pöytäkirjan verkkoon julkaisupäivä esitetään kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.