Yläkemijoen aluelautakunta, kokous 28.8.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 32 VESKU - Vesistöjen kunnostushanke / Yläkemijoki

ROIDno-2019-2583

Valmistelija

  • Heli Välikangas, alueellisten palvelujen johtaja, heli.valikangas@rovaniemi.fi

Perustelut

Lapin järvi- ja virtavesissä on runsaasti kunnostustarvetta. Maa- ja metsätalous, turvetuotanto sekä haja-asutus kuormittavat alueen vesistöjä aiheuttaen liettymistä ja rehevöitymistä. Rehevöitymisestä kärsivien järvien kalakanta on muuttunut särkikalavaltaiseksi ja järvikalojen keskikoko on pienentynyt. Rehevöityvissä järvissä vesikasvit valtaavat alaa ja niittotarve kasvaa.

Vesilain mukaan vesistöjen kunnostus- ja hoitovastuu kuuluu vesialueen omistajalle eli osakaskunnalle. Eri toimijat tarvitsevat koulutusta ja opastusta mm. vesistöjen tilan arviointiin, kunnostusmahdollisuuksiin ja –menetelmiin. Useiden toteutettujen kunnostushankkeiden tuloksellisuus kärsii kohteiden jälkihoidon ja ylläpidon puuttumisesta.

VESKU -hanke tarjoaa asiantuntija-apua pienimuotoisten paikallisten vesistökunnostus- ja hoitohankkeiden käynnistämiseksi. Hankkeen tavoitteena on järjestää 8 yleisö- ja työpajatilaisuutta järjestöille, yhdistyksille, yrityksille ja osakaskunnille. Tilaisuudet painottuvat Rovaniemelle ja Ranualle.

Lisäksi tavoitteena on, että osa hankealueen järjestäytymättömistä osakaskunnista järjestäytyy sekä osakaskunnat yhdistävät järvien vesialueita, jolloin lähivesien kunnostus- ja hoitotyö tehostuu.

Hankkeen sisältö ja toimenpiteet:

  • Toimijoiden aktivointi ja tiedon lisääminen
  • Neuvonta
  • Esimerkkisuunnitelmat ja hankkeistamisen toimintamalli
  • Verkostoituminen

Hankkeen toteuttamisaikataulu on 1.6.2019 - 30.11.2020. Hankkeen kustannusarvio on 120 000 euroa ja sillä katetaan palkka-, matka ja vuokrakustannuksia sekä ostopalveluita. Hankkeeseen on saatu Ympäristöministeriöltä  90 000 euron       (75 %) avustus. Lisäksi 5 000 euron rahoitusosuudella ovat mukana Ranua, Simo, Rovaniemen kylien kehittämissäätiö, Stora Enso Oyj ja Osuuskunta Virtatiimi. Hanke sisältää vastikkeetonta työtä 5 000 euroa.

Hankkeen hallinnoijana on Osuuskunta Virtatiimi Simosta ja projektikoordinaattorina toimii Eero Hiltunen, joka esittelee hankkeen kokouksessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Heli Välikangas, alueellisten palvelujen johtaja, heli.valikangas@rovaniemi.fi

Aluelautakunta sitoutuu osallistumaan alueellaan VESKU vesistökunnostushankkeeseen.


 

Rovaniemen kaupungin kirjaamo, Hallituskatu 7, PL 8216, 96101 Rovaniemi

puh. 016 322 6014, fax. 016 322 6450, kirjaamo@rovaniemi.fi