§ 22 260923 Santa's United ry, Rovaniemi-lisäpäätös

Lataa 

ROIDno-2022-150

Päätöspäivämäärä

26.9.2023

Päätöksen tekijä

Työllisyyspäällikkö

Päätöksen peruste

Santa's United ry:n hakemus täyttää Rovaniemi-lisän myöntämisen kriteerit. Työllistettävällä henkilöllä on palkkatukioikeus ja työllistettävä kuuluu Rovaniemi-lisän kohderyhmiin. Henkilön työllistämisen kustannuksiin ei ole aikaisemmin haettu kuntalisää tai muuta kaupungin tukea. 

Avustus myönnetään henkilön työllistämisestä aiheutuviin kustannuksiin todellisten kustannusten mukaisesti tilityksen perusteella.

Kuvaus

Santa's United ry on hakenut Rovaniemi-lisää yhden henkilön työllistämisen kustannuksiin ajalle 15.8.2023-14.8.2024. Henkilöllä on palkkatukioikeus ja liitteenä on toimitettu vaaditut palkkatukipäätös sekä työsopimus. 


Rovaniemi -lisää voidaan harkintaan perustuen myöntää kolmannelle sektorille (järjestöt, yhdistykset ja säätiöt) heikossa työmarkkina-asemassa olevan henkilön työllistämiseen 8-18kk kuukauden ajalle. Poikkeuksena tästä ovat oppisopimuskoulutuksen ja palkkatukityön yhdistävät mallit, joissa avustusta voidaan myöntää koko oppisopimuskoulutuksen ajalle (maksimissaan 3 vuotta). Rovaniemi-lisää maksetaan sellaisen työttömän työllistämiseen, jolla on työvoimaviranomaisen myöntämä palkkatukioikeus. Rovaniemi-lisää ei makseta järjestöille, yhdistyksille ja säätiöille työttömän henkilön palkkaamiseen niiltä osin, jotka työvoimaviranomainen katsoo olevan elinkeinotoimintaa harjoittava, jotta avustuksella ei vääristetä elinkeinotoiminnan harjoittamista ja siihen liittyvää kilpailua. Rovaniemi-lisää myönnetään työllisyyspalveluille myönnetyn määrärahan puitteissa.

 

Rovaniemi-lisää myönnetään heikossa työmarkkina-asemassa olevan työttömän työllistämisen kustannuksiin enintään 400€/kk. Avustusta voidaan käyttää henkilön palkkakuluihin ja muihin työllistämisestä aiheutuviin kustannuksiin todellisten kustannusten mukaisesti. Rovaniemi-lisä ei voi ylittää työllistämisestä aiheutuvia todellisia kokonaiskustannuksia.

 

Rovaniemi-lisää ei myönnetä
● jos hakija saa Rovaniemen kaupungilta muuta avustusta työllistettävän palkkaukseen
● alle 8 kk:n työsuhteeseen
● toistuvasti saman henkilön palkkaamiseen, ts. jos henkilöstä on jo myönnetty kuntalisää yhteensä 12kk edellisen viiden vuoden aikana.

 

Päätös

Santa's United ry:lle myönnetään Rovaniemi -lisä, joka voi olla vuonna 2023 enintään 1826,67 euroa ja vuonna 2024 enintään 2986,67 euroa tilitykseen perustuen. 

Allekirjoitus

Työllisyyspäällikkö Sanna Mäensivu

Organisaatiotieto

Elinvoimapalvelut