§ 36 Asettamispäätös: ROHKE-hanke

Lataa 

ROIDno-2023-3334

Päätöspäivämäärä

10.11.2023

Päätöksen tekijä

Kaupunginjohtaja

Päätöksen peruste

Kaupungin projektiohjeiden mukaisesti kaupunginjohtaja voi päättää alle 100 000 euron summalla osallistumisesta hankkeiden omarahoitusosuuteen.

Kuvaus

ROHKE-hankkeella kehitetään Rovaniemen kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen poikkihallinnollisia palveluja ja kokonaiskoordinaatiota. Hankkeen tuotoksena on ennaltaehkäisevän hyvinvoinnin palvelukartta, jolla kaupunki tuottaa edellä mainittuja palveluja aidosti poikkihallinnollisesti ja koordinoidusti. Kaupungin kyky tukea asukkaiden hyvinvointia pitkäjänteisesti ja hallittavasti uudessa toimintaympäristössä paranee.

Hanke vastaa tarpeeseen määrittää Rovaniemen kaupungin sisäiset poikkihallinnolliset toimintamallit, roolit ja vastuut SOTE-uudistuksen jälkeisessä uudessa tilanteessa. Lisäksi hankkeessa kehitetään kaupungin valmiuksia lähteä kehittämään ennaltaehkäisevän hyvinvointityön kokonaisuutta ja yhdyspintoja hyvinvointialueen ja muiden toimijoiden kanssa.

Hankkeessa kartoitetaan keskeiset kaupungin toteuttamat ennaltaehkäisevän hyvinvoinnin tehtävät, roolit ja toimenpiteet (nykytila), lainsäädännössä ja kansallisella tasolla määritetyt tehtävät (tarpeet), kunkin yksikön osaaminen ennaltaehkäisevässä hyvinvointityössä (potentiaali). Lisäksi kartoitetaan yhdyspinnat muihin organisaatioihin (erit. Lapha) ja sen myötä mahdolliset päällekkäisyydet ja palvelukatveet. Kartoituksen pohjalta määritetään keskeiset kehittämistarpeet palvelukartalle huomioiden erityisesti palvelukatveet ja päällekäisyydet.

Tunnistettujen keskeisten kehittämistarpeiden pohjalta laaditaan palvelukartta. Palvelukartan toteutuskelpoisuutta testataan laatimalla eri skenaarioita toteutustavoista, sis. kaupungin sisäiset roolit ja vastuut. Skenaarioissa arvioidaan eri toteutusmallien hyvinvointi- ja taloudellisia vaikutuksia. Tavoitteena on löytää malli, joka on kokonaistaloudellisesti ja hyvinvointivaikutuksiltaan paras.

Hanke toteuttaa kaupunkistrategiaa kehittämällä kaupungin toimintatapoja ja yhdyspintoja muihin toimijoihin, jotta kaupunki voi parhaalla tavalla tukea asukkaidensa hyvinvointia ennaltaehkäisevästi.

Hankkeen toteutusaika on 1.1.2024-31.12.2025. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 218 661 euroa. Tästä THL:n rahoitusta on 196 551 euroa ja Rovaniemen kaupungin omarahoitusta noin 22 060 euroa.

Kaupunginsihteeri Eeva-Maarit Kujala ja hankeasiantuntija Pirkko Sivonen:

Esitämme, että kaupunki lähtee toteuttamaan ROHKE-hanketta ja varaa siihen omarahoitusta vuosille 2024-2025 yhteensä 22 060 euroa edellyttäen, että hankkeen muu rahoitus toteutuu suunnitellusti.

Päätös

Päätän esityksen mukaisesti.

Allekirjoitus

Kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio

Organisaatiotieto

Konsernihallinto