§ 28 041223 Eduro Avustus ohjaukseen

Lataa 

ROIDno-2022-150

Päätöspäivämäärä

7.12.2023

Päätöksen tekijä

Työllisyyspäällikkö

Päätöksen peruste

Eduron hakemukset täyttävät avustuksen myöntämisen kriteerit. Jokaisen henkilön kohdalla on esitetty asianmukainen dokumentti avustuksen myöntämisen perusteena olevan kriteerin osalta. Edurolle voidaan myöntää avustusta 15 työllistetyn henkilön ohjaukseen ja työllistymisen tukeen loka-ja marraskuulta 2023.

Kuvaus

Eduro-säätiö sr on hakenut 4.12.2023 saapuneella hakemuksella avustuksia ohjaukseen ja työllistymisen tukemiseen ajalta loka-marraskuu 15 henkilön osalta. Liitteenä on toimitettu vaaditut, kriteerien mukaiset dokumentit.

 

Rovaniemen kaupunki myöntää kolmannen sektorin toimijoille (yhdistyksille, järjestöille ja säätiöille) harkinnanvaraisia avustuksia heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistämiseksi. Avustuksilla on tarkoitus edistää yhdistysten ym. kolmannen sektorin toimijoiden mahdollisuuksia rekrytoida sekä tukea työttömien henkilöiden työmarkkinoille paluuta sekä lisätä työelämätaitoja ja -valmiuksia.

 

Työllistämisen avustuksia myönnetään heikossa työmarkkina-asemassa olevan työttömän työllistämisen kustannuksiin seuraaville kohderyhmille:

● henkilöstä, jolla on TE-toimiston myöntämä palkkatukioikeus työttömyyden perusteella

● henkilöstä, joka on kotoutumislain piirissä oleva työtön maahanmuuttaja

● henkilöstä, joka on alle 30 vuotias työtön nuori

● henkilöstä, jonka vamma tai sairaus olennaisesti ja pysyvästi tai pysyväisluonteisesti alentaa tuottavuutta tarjolla olevassa työtehtävässä (osatyökykyinen).

 

Työllistettävän henkilön työelämätaitojen ja jatkotyöllistymismahdollisuuksien parantamiseen voidaan myöntää harkinnanvaraista avustusta ohjaukseen ja työllistymisen tukeen raportoinnin perusteella. Mikäli järjestö/yhdistys/säätiö on erityisesti edistänyt palkattavan henkilön työllistymisvalmiuksia ja tukenut häntä työnhaussa, heille voidaan myöntää harkinnanvarainen avustus ohjaukseen, 400€ kuukaudessa. Tällöin työllistävä taho on antanut työllistetylle ohjausta ja/tai valmennusta osaamisen kartoittamiseen, ammattitaidon kehittämiseen ja työelämävalmiuksien parantamiseen.

 

 Avustus ohjaukseen ja työllistymisen tukeen myönnetään, kun vähintään yksi seuraavista kriteereistä täyttyy:

- Työvalmennus ja/tai työhönvalmennus, työnhaun tuki, vähintään 5h/kk

- Osaamiskartoitus/ammatillisen profiilin kartoitus ja Kykyviisari, joilla voidaan osoittaa työllistymisvalmiuksien edistyminen

- Täydennyskoulutus tai osaamisen kehittäminen kouluttautumalla palkkatukijakson aikana, työnantajan kustantamana

- Työllistetyn esittely toiselle työnantajalle ja siirtäminen toisen työnantajan (ns.käyttäjäyritys) työtehtäviin.

 

Tuki ohjaukseen on erillinen lisätuki, jossa ei lasketa mukaan Ttyövoimaviranomaisen palkkatukea tai palkkauksen kustannuksiin tarkoitettua Rovaniemi-lisää. Avustus haetaan lomakkeella ja kriteerien mukaisilla liitteillä kuukausittain.

 

 

Päätös

Eduro-säätiölle myönnetään avustus ohjaukseen ja työllistymisen tukemiseen loka-ja marraskuun 2023 osalta viidestätoista (15) henkilöstä. Avustuksen suuruus on 400e/henkilö eli myönnetään lokakuulta 6000 euroa ja marraskuulta 6000 euroa. Yhteensä maksetaan avustusta 12 000 euroa kahden kuukauden ajalta. 

Allekirjoitus

Työllisyyspäällikkö Sanna Mäensivu

Organisaatiotieto

Elinvoimapalvelut