Nuorisovaltuusto, kokous 6.2.2024

§ 3 Kouluterveyskysely 2023 / Nuorisovaltuusto

ROIDno-2023-544

Valmistelija

  • Henrietta Kangas, nuorisotoiminnan koordinaattori, henrietta.kangas@rovaniemi.fi

Perustelut

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) toteuttaa kouluterveyskyselyn joka toinen vuosi. Tietoja on kerätty perusopetuksen 8. ja 9. luokkaa käyviltä vuodesta 1996, lukioissa vuodesta 1999 ja ammatillisissa oppilaitoksissa vuodesta 2008 alkaen. Perusopetuksen 4. ja 5. luokkaa käyvät lapset ovat mukana vuodesta 2017 alkaen. Perusopetuksen 4. ja 5. vuosiluokan oppilaiden huoltajat ovat vastanneet kyselyyn vuosina 2017 ja 2019.

Tieto kerätään tunnisteettomana. Lapset ja nuoret täyttävät sähköisen kyselylomakkeen koulussa oppitunnin aikana. Kouluterveyskyselyssä nuorilta kysytään hyvinvoinnista, osallisuudesta ja vapaa-ajasta, terveydestä ja toimintakyvystä, elintavoista, koulunkäynnistä ja opiskelusta, perheestä ja elinoloista, kasvuympäristön turvallisuudesta, sekä palveluista ja avunsaannista. Tietoja voidaan hyödyntää nuorten ja heidän perheidensä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä sekä opetuksen ja sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä.

Keväällä 2023 Kouluterveyskyselyyn vastasi lähes 103 000 perusopetuksen 4. ja 5. luokan oppilasta (83 %), noin 91 000 perusopetuksen 8. ja 9. luokan oppilasta (73 %), noin 45000 lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijaa (alustava arvio noin 70 %) sekä reilut 21 000 ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden alle 21-vuotiasta opiskelijaa (alustava arvio noin 30 %).

Kouluterveyskyselyn koko maan, hyvinvointialueiden ja kuntien tulokset ovat nähtävillä THL:n tulospalvelussa > Kouluterveyskyselyn tulokset.

Lisäksi kukin koulu/oppilaitos on saanut oman yksikkönsä tulokset, joiden analysointi ja toimenpiteet tehdään yksiköittäin. Kasvun ja oppimisen tuen tiimi on koonnut esitykseen keskeisimmät Rovaniemen kaupungin tason nostot kyselyn tuloksista. 

Kokouksessa tuloksia esittelevät kasvun ja oppimisen tuen asiantuntija Hanna Mettiäinen ja konsultoiva erityisopettaja Teemu Niemi-Aro.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Nella Sepänheimo, nuorisopalvelujen johtaja, nella.sepanheimo@rovaniemi.fi

Nuorisovaltuusto kuulee esityksen, käy keskustelua aiheista ryhmissä ja koostaa ideat ja kehittämisehdotukset. 

Päätös

Nuorisovaltuusto kuuli esityksen, kävi keskustelua aiheista ryhmissä ja koosti ideat ja kehittämisehdotukset.

Jere Polvela saapui kokoukseen etänä klo 9.31.

Miikka Keränen osallistui kokoukseen etänä asian käsittelyn aikana klo 9.41-11.12.

Sofia Körkkö saapui klo 10.11.

Kasvun ja oppimisen tuen asiantuntija Hanna Mettiäinen ja konsultoiva erityisopettaja Teemu Niemi-Aro poistuivat asian esittelyn jälkeen klo 10.16.