Ympäristölautakunta, kokous 20.3.2024

§ 35 Päätös Jupon Erä Ry:n ympäristöluvan lupamääräyksiä koskevasta muutoshakemuksesta

ROIDno-2021-656

Valmistelija

  • Harri Katainen, ympäristötarkastaja, harri.katainen@rovaniemi.fi

Perustelut

Rovaniemen kaupungin ympäristölautakunta on kokouksessaan 21.10.2020 § 136 muuttanut Jupon Erä Ry.lle 26.6.2014 myönnettyä ampumaradan ympäristölupaa muutoksenhakijoiden Jouni Vaaraniemi, Ari Rovanperä ja Teijo Rovanperä hakemuksesta. Ympäristölautakunta on valituksen johdosta muuttanut yhtä lupamääräystä  ja jättänyt muut sillensä.

Jouni Vaaraniemi ja Ari Rovanperä ovat valittaneet 21.10.2020 ympäristölautakunnan päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka on kumonnut päätöksen siltä osin kuin päätöksellä on hylätty esitetyt muutokset ja palauttanut asian ympäristölautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.

Hallinto-oikeus käy päätöksen perusteluosassa läpi sovellettuja oikeusohjeita mm. perusteita lainvoimaisen ympäristöluvan muuttamiseksi ja ympäristönsuojelulain 175 §:n 1 momentissa tarkoitettua tilannetta jossa voidaan määrätä toiminnanharjoittaja selvittämään toiminnan ympäristövaikutukset. Hallinto-oikeuden asian oikeudellinen arviointi keskittyy sen seikan ympärille onko ympäristölautakunta päätöksellään voinut hylätä muutoksenhakijoiden vaatimuksen melumittauksen teettämisestä. Hallinto-oikeus tulee johtopäätökseen että lautakunta ei ole voinut hylätä vaatimusta melumittauksen suorittamisesta ja on näin ollen palauttanut asian lautakunnan käsiteltäväksi.

Palautuspäätöksessään ho toteaa lisäksi että ympäristöluvassa 26.6.2014 luvitetut uudet radat joiden rakentamisesta toiminnanharjoittaja on ilmoittanut luopuvansa, tulee lakkauttaa luvan muuttamista koskevana asiana erilliselle päätöksellä.

Edellä mainitun johdosta tässä päätöksessä käsitellään muutoksenhakijoiden vireillepanokirjeen (liite 1) kohdat 2, 3 ja 4, jotka kuuluvat seuraavasti:

Muutosesitys 1.

Lupamääräystä 5 on muutettava siten, että radan käyttö touko-elokuussa on kiellettävä. Hakemuksen täydennyksessä 1.8.2017 vaatimusta on täsmennetty siten, että käyttökielto tulee asettaa siihen asti, kunnes ampumamelu on mitattu ympäristöministeriön ohjeen mukaisesti ja toiminta täyttää lupamääräyksen vaatimukset.

Muutosesitys 2.

Lupamääräystä 7 on muutettava siten, että uusille radoille annettu melutason raja-arvo määrätään koskemaan myös uusia haulikkoratoja. Lisäksi ympäristöluvassa uusille radoille asetetut sitovat meluraja-arvot on ulotettava koskemaan myös olemassa olevia ratoja. Toiminnanharjoittajan on hyväksytyn melumittauksen jälkeen tehtävä suunnitelma melun vaimentamiseksi ja ryhdyttävä välittömästi toteuttamaan sitä.

Muutosesitys 3.

On määrättävä aikaraja, mihin mennessä kaikkia lupamääräyksiä on alettava noudattamaan. Lisäksi on määrättävä seuraukset lupamääräysten rikkomisesta esimerkiksi radan sulkeminen.

Asiaan saapuneet lisäselvitykset ja kirjeet

Asian käsittelyn ollessa hallinto-oikeudessa vireillä, hallinto-oikeuteen ja ympäristölautakunnalle on toimitettu syksyllä 2021 Sitowisen suorittama melumittausraportti, jolla on selvitetty muutoksenhakijoiden omistamille kiinteistöille kohdistuvaa melutasoa. Melumittaus on suoritettu 7.9.2021 muutoksenhakijoiden Vaaraniemi (27-4 Kallaanharju) ja Rovanperä (27-8 Hietikko) kiinteistöillä. Konsulttiyhtiö Sitowisellä on akkredointi ympäristömelu mittauksiin ja ampumaradalla tehdyt mittaukset on suoritettu ympäristöministeriön ohjeen 61/1999 mukaisesti.

Ennen hallinto-oikeuden päätöstä Jouni Vaaraniemi on 13.6.2021 toimittanut hallinto-oikeuteen lisäselvitystä asiaansa, koskien alueen metsähakkuita. Lisäselvitys on tullut ympäristövalvonnan tietoon, asiasta ei ole annettu lausuntoa hallinto-oikeuteen.

Vaasan hallinto-oikeuden annettua päätöksensä 22.12.2021 muutoksenhakijat ovat sen jälkeen toimittaneet ympäristölautakunnalle 20.3.2022 päivätyn lisäkirjeen jonka pääkohdat ovat: 

1.    Sitowisen asiassa tekemä meluselvitys kyseenalaistetaan ja vaaditaan viranomaista selvittämään tai selvityttämään onko mittaustuloksia vääristelty siten kuin  muutoksenhakija epäilee.

2.    Asian valmistelijan puolueettomuus asian käsittelyssä kyseenalaistetaan.

3.    Vaaditaan tekemään ympäristölupapäätöksessä edellytetyt melumittaukset valvotusti useampana peräkkäisenä päivänä, kaikille radoille ja kaikissa ilmansuunnissa, joissa on häiriintyviä kohteita. Lisäksi  vaaditaan laatimaan melualuekartta helpottamaan tulevaa rakennuspaikkojen valintaa ja ampumaradan meluesteiden suunnittelua.

Lisäkirjeen johdosta Jupon Erä on antanut oman vastineen.

Tällä päätöksellä asia ratkaistaan uudelleen siltä osin kuin ympäristölautakunnan päätös on kumottu ja palautettu uudelleen ratkaistavaksi. Sekä vastataan Jouni Vaaraniemen ja Ari Rovanperän 20.3.2022 päivättyyn lisäkirjeeseen. 

 

Ympäristötarkastajan ehdotus:

Lautakunta päättää Jouni Vaaraniemen, Ari Rovanperän ja Teijo Rovanperän 29.12.2016 päivätyn ympäristölupa päätöstä koskevan muutoshakemuksen ja Jouni Vaaraniemen ja Ari Rovanperän 20.3.2022 päivätyn lisäkirjeen johdosta seuraavaa:

Koska asian ollessa vireillä Vaasan hallinto-oikeudessa asiakirjoja on täydennetty Sitowisen 23.9.2021 päivätyllä melumittausraporttilla, jolla on selvitetty muutoksenhakijoiden omistamille kiinteistöille kohdistuvaa melutasoa, tarkastellaaan tässä päätöksessä vaadittujen lupamääräysten muutosten tarpeellisuutta melumittaustietojen antamalta pohjalta.

Muutosesitys 1: Lupamääräystä 5 ei muuteta.

Perustelut: Toiminnanharjoittaja Jupon Erä ry on teettänyt voimassa olevan ympäristölupapäätöksen 26.6.2014 ja Ym ohjeen 61/1999 mukaisen melumittauksen, jolla on tutkittu melutasoja Vaaraniemen ja Rovanperän kiinteistöjen osalta.

7.9.2021 Sitowisen suorittamassa mittauksessa 10 laukauksen mittaussarjojen keskiarvot alittavat molemmilla mittauspisteillä selvästi 60 dB rajan lukuunottamatta yhtä mittaussarjaa. Mittausraportin mukaan 60 dB ylittävän mittaussarjan aikana ampumakatoksen pohjoispuolen ovi oli avautunut tuulen vaikutuksesta. Vaikutus on nähtävissä ko. mittaussarjan puolivälistä nousevissa meluarvoissa. Sama nousu on luettavissa myös referenssipisteen meluarvoissa.

Vnp 53/1997 päätös ampumaratojen melutason ohjearvoista 2§ antaa ohjearvoksi loma-asumiseen käytettävillä alueilla A-taajuuspainotettuna ja impulssiaikavakiolla (L Almax) 60 dB kuin myös voimassa oleva ympäristölupa 2014. Melumittauksen tulokset alittavat ympäristöluvan ja Vnp 53/1997 mukaiset ohjearvot. Ampumaradalle ei ole tarvetta antaa vuoden 2014 ympäristölupapäätöksestä poikkeavia määräyksiä.

Muutosesitys 2. Lupamääräystä 7 ei muuteta.

Perustelut: Lupamääräystä 7 ei ole tarpeen muuttaa, koska uusia ratoja ei ole toteutettu ja toimija on jo useaan kertaan ilmoittanut luopuvansa uusien ratojen rakentamisesta, viimeksi 20.2.2024 sähköpostitse. Toimijaa kehotetaan tekemään ympäristöluvan muutoshakemus ratojen rakentamisesta luopumisen johdosta.

Ampumarata on ollut toiminnassa vuodesta 1972, 2014 ympäristöluvassa annetut ohjeelliset meluarvot ovat Vnp 53/1997 kanssa yhteensopivia eikä ole tarvetta muuttaa meluarvoja Vnp:n päätöksestä poiketen sitoviksi. Ympäristönsuojelulain 89 §:ssä määrätään olosuhteet joissa lainvoimaista ympäristölupaa on muutettava. Ampumamelu on mitattu muutoksenhakijoiden suuntaan eivätkä Vnp 53/1997 ohjeelliset meluarvot ylity muutoksenhakijoiden kiinteistöillä. Eikä mikään muukaan Ysl 89§:n viidestä kohdasta täyty, jolloin ei ole perusteita muuttaa alkuperäistä vuoden 2014 ympäristölupaa. Vuoden 2014 luvassa on jo ajallisia käyttörajoituksia ampumaradan käytölle jotka huomioivat ympäristöä.

Mittauksen johdosta suoritetut meluntorjuntatoimet

Melumittausraportin kohdassa kuusi on esitetty toimia pohjoisimman luodikkoradan meluntorjunnan parantamiseksi. Ampumakatoksen oven kiinni pitäminen ja tiivistäminen. Toimija Jupon Erä on toimittanut hallituksen kokouksen pöytäkirjan 25.9.2021 jossa kohdassa 2 todetaan:                                                                                          

Jupon Erän hallituksen tutustuneen mittausraporttiin ja raportissa mainitut meluntorjunta ehdotukset päätettiin tehdä. Lisäksi toimijan edustaja Tommi Sipola kertoi puhelussa 16.2.2024 Katainen / Sipola ko. toimien tulleen tehdyksi.

Muutosesitys 3. Esitetyn kaltaista lupamääräystä ei aseteta.

Perustelut: Muutoksenhaku on keskittynyt väitteisiin koetusta häiritsevästä ammuntamelusta ja muutoksenhakijat ovat vaatineet akkreditoitua mittausta. Muutoksenhakijat eivät ole hakemuksessaan tuoneet esille muita puutteita tai lupaehtojen rikkomisia.

Ampumaradan toimija, Jupon Erä ry on sittemmin teettänyt melumittauksen, joka osoittaa, ettei ympäristöluvan 2014 tai Vnp 53/1997 mukaiset ohjearvot muutoksenhakijoiden kiinteistöillä ylity. Yhden mittaussarjan (pohjoisimman luodikkoradan) mittaustuloksen keskiarvo ylittää 60 dB (L AImax) ohjearvon, poikkeamalle on kuitenkin syy ja selitys. Poikkeaman syy on havaittu ja korjattu jottei poikkeustilanne uusiudu.  Em. johdosta lupamääräysten noudattamiselle ei ole tarpeen asettaa aikaraja. Muutoinkin ajatus aikarajan asettamisesta lupamääräysten noudattamiseksi on ympäristölupamenettelyssä vieras. Toiminnanharjoittaja on velvollinen noudattamaan ympäristöluvan määräyksiä sen jälkeen kun päätös on saanut lainvoiman, ellei lupamääräyksissä ole yksittäistapauksessa toisin määrätty.  Lupapäätöksessä ei myöskään ole mahdollista asettaa toiminnanharjoittajaan kohdistuvia seuraamuksia tilanteessa, että lupamääräyksiä rikotaan. Mahdollisiin luparikkomuksiin puututaan niiden ilmettyä ympäristönsuojelulain antamin valtuuksin, eikä lupamääräyksissä ennakolta.           

Muutoksenhakijoiden 20.3.2022 päivätyssä lisäkirjeessä esitettyjen seikkojen osalta todetaan seuraavaa:

1.    Sitowisellä on voimassa oleva akkredointi ympäristömelun mittaamiseen. Mittauksessa on käytetty kahden mittauspisteen lisäksi myös referenssipistettä tulosten vertailuun. Lautakunnalla ei ole aihetta epäillä melumittausten luotettavuutta, eikä asiassa ole tarpeen ryhtyä enempiin toimenpiteisiin.  

2.    Valmistelija ei ole hallintolain 28 §:n 7 kohdan tarkoittamalla tavalla esteellinen asian käsittelyyn. Valmistelijalla ei ole merkityksellistä ystävyys-, yhteistyö- tai kiistasuhdetta asianosaisten kanssa eikä muutakaan erityistä syytä toimia asiassa puolueellisesti. Valmistelija on tehnyt asiaan liittyviä taustaselvityksiä, joita ei ole käytetty tämän eikä aiemman päätöksen perusteena, ja käsittelyt asiayhteydessä syntyneitä muiden laatimia asiakirjoja.

3.    Ampumaradan aiheuttama melutaso muutoksenhakijoiden kiinteistöillä on selvitetty lupamääräyksen mukaisesti. Melumittaustulosten perusteella asiassa ei ole tarpeen ryhtyä enempiin toimenpiteisiin muutoksenhakijoiden haitankärsijänä tekemän aloitteen johdosta. Muutoksenhakijat eivät viranomaisten tietojen mukaan ole asianosaisia muiden häiriintyvien kohteiden osalta eikä tällä päätöksellä ratkaista melumittausvelvoitteen täyttämistä muilta osin kuin haitankärsijöiden osalta.

Ampumaradan toiminnalle myönnettyä ympäristölupaa on tarpeen muuttaa, koska suunniteltua radan laajennusta ei toteuteta. Melua koskevia määräyksiä tulee arvioida suhteessa radan nykyiseen toimintaan. Tämän vuoksi lupamääräysten muuttamisen tarve arvioidaan ympäristöluvan muutoshakemuksessa esitettävien radan käyttötietojen sekä meluselvitysten pohjalta, ja asia ratkaistaan muutoshakemuksen johdosta tehtävässä päätöksessä.             

 

Esitys

Esittelijä:

 Ympäristölautakunta päättää ympäristötarkastajan ehdotuksen mukaisesti.

 

 

 

Päätös

Ympäristölautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Jouni Vaaraniemi, Ari Rovanperä, Teijo Rovanperä, Jupon Erä Ry 

Muutoksenhaku

OTE: Hallintovalitus Vaasan HaO, 7/30 pv, julkinen kuulutus, ympäristönsuojelu

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Päätöksen katsotaan tulleen viranomaisen tietoon kuitenkin kirjeen saapumispäivänä.

Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianomaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Viranomainen, jolle valitus tehdään on Vaasan hallinto-oikeus

Postiosoite:  PL 204, 65101 Vaasa

Käyntiosoite: Korsholmanpuistikko 43, 4. krs

Sähköpostiosoite: vaasa.hao(at)oikeus.fi

Telefax: 029 5642 760

Puhelin: 029 5642 611(vaihde) tai 029 5642 780 (kirjaamo)

Virka-aika: ma - pe kello 8.00 – 16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);

2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);

3) vaatimusten perustelut;

4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

1) valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;

2) selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;

3) asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015 https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tuomioistuinmaksulaki) säädetään.

Hallinto-oikeudessa valituksen käsittelystä perittävä oikeudenkäyntimaksu on 250 euroa. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään, mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmä kohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjanotteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

 

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.