§ 1 Hankintapäätös: Hyvinvointi- ja luontoelämysmatkailun vetovastuuhankkeen valmistelun tuki

Lataa 

ROIDno-2024-1356

Päätöspäivämäärä

8.4.2024

Päätöksen tekijä

Elinkeinopäällikkö

Päätöksen peruste

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava hankinta, Hankintaan sovelletaan Rovaniemen kaupunkikonsernin pienhankintaohjeita.

Kuvaus

1. Hankinnan kohde

Hankittavan palvelun kohteena on tukea Innokaupungeille suunnatun EAKR-ohjelmasta rahoitettavan vetovastuuhankkeen hakemista keväällä 2024. Innovoivat kaupungit ja yhteisöt -ohjelmakokonaisuudesta on haettavana EAKR-rahoitusta ekosysteemisopimusten mukaisiin ylialueellisiin vetovastuuteemoihin. Haku avataan 2.4. ja se on auki 6.5. saakka. Vetovastuuhankkeen päähakijana toimii Rovaniemen kaupunki. Hankkeen muita valmistelukumppaneita ovat Lahden ammattikorkeakoulu ja VTT Oy.

2. Hankinnan sopimuskausi

Hankinnan sopimuskausi on 8.4.-6.5.2024. Sopimus syntyy, kun osapuolet ovat sen allekirjoittaneet.

3. Ilmoitus- ja hankintamenettely

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava hankinta, joka kilpailutettiin rajoitettua hankintamenettelyä käyttäen. Hankintaan sovelletaan Rovaniemen kaupunkikonsernin pienhankintaohjeita.

Rovaniemen kaupunki pyysi 19.3.2024 päivätyllä tarjouspyynnöllä tarjoukset Rovaniemen matkailun kehittämistä tukevan palvelun tuottamisesta kolmelta (3) palveluntuottajalta: 4Front Oy, Korento Consulting Oy ja Smartnorth Oy.  

Tarjoukset tuli jättää 28.3.2024 kello 12.00 mennessä.

Saadut tarjoukset

Asetettuun määräaikaan mennessä tarjouksen jättivät:

4Front Oy

Korento Consulting Oy

 5. Tarjoajien soveltuvuuden arviointi

Tarjousten käsittelyn ensimmäisessä vaiheessa tarjoajien tuli täyttää kaikki tarjouspyynnössä soveltuvuudelle asetetut vaatimukset tullakseen hyväksytyksi tarjousten käsittelyn seuraavaan vaiheeseen.

Kaikki tarjoajat vakuuttivat täyttävänsä kaikki lakisääteiset, yhteiskunnalliset ja taloudelliset soveltuvuudelle asetetut vaatimukset. Tilaaja selvittää valitulta tarjoajalta pyydetyt selvitykset ja todistukset ennen sopimuksen allekirjoittamista.

6. Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuus

Tarjousten käsittelyn toisessa vaiheessa tarkistettiin tarjousten tarjouspyynnön mukaisuus. Kaikki tarjoukset todettiin tarjouspyynnön mukaiseksi.

7. Tarjousten vertailu

Tarjouspyynnön mukainen vertailu ja pisteytys tehtiin tarjouspyynnön mukaisten kriteerien mukaisesti: 1. Tarjottujen asiantuntijoiden osaaminen ja kokemus (max 40 pistettä), 2. Toteutusuunnitelma (10 p) ja 3. Hinta (10 p)

Vertailun tulokset:

4Front Oy                                  60 p

Korento Consulting Oy           56 p

4Front Oy:n tarjouksen toteutussuunnitelma ja tarjottu asiantuntemus katsottiin kohteena olevan työn sisällön ja toteutuksen kannalta monipuolisemmaksi ja kattavammaksi. 4Front Oy toteutussuunnitelmassa tarjottiin valmistelun tukena täydentäviä haastatteluja varmistamaan, että osapuolten näkemykset tulevat huomioiduksi vetovastuuhankkeen määrittelytyössä. 4Front Oy:n toteuttajatiimin asiantuntemus arvioitiin kattavammaksi vetovastuuhankkeen luonne ja sisältö huomioiden. Tarjousten vertailutaulukko on liitteenä 1.

Päätös

Päätän,​ että Hyvinvointi- ja luontoelämysmatkailun vetovastuuhankkeen valmistelun asiantuntijapalvelu hankintaan 4Front Oy:ltä hintaan 4 950 euroa (alv 0  %) tarjouksen mukaisesti. Kustannukset katetaan Lapin liiton rahoittamasta Innovaatioita vahvistavat ekosysteemit -hankkeesta.

Rovaniemen kaupunki solmii valitun palveluntarjoajan kanssa kirjallisen hankintasopimuksen.

Allekirjoitus

Anne Puroaho

Organisaatiotieto

Elinvoimapalvelut