Vammaisneuvosto, kokous 12.4.2024

§ 13 Kunniamaininta hyvästä yhteistyöstä

ROIDno-2024-1362

Valmistelija

  • Riitu Pirkkalainen, osallisuuden ja vaikuttamisen erityisasiantuntija, riitu.pirkkalainen@rovaniemi.fi

Perustelut

Vammaisneuvoston on mahdollista antaa taholle tai yksittäiselle työntekijälle kunniamaininta hyvästä ja ansiokkaasta yhteistyöstä vammaisneuvoston kanssa vammaisten asioiden edistämiseksi. Kunniamaininta voitaisiin antaa taholle, joka on edistänyt vammaisten ja pitkäaikaissairaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia, esteettömyyttä tai saavutettavuutta Rovaniemellä.

Kunniamaininta on keino tuoda myönteistä näkyvyyttä rakentavalle yhteistyölle sekä vammaisten ja pitkäaikaissairaiden yhdenvertaisen osallistumisen edistämiselle. Kunniamaininnan avulla vammaisneuvosto voi antaa kiitosta hyvästä yhteistyöstä sekä kannustaa muita tahoja tiivistämään yhteistyötään vammaisneuvoston ja sen edustajien kanssa. 

Useat eri kaupunkien ja kuntien vammaisneuvostot myöntävät vastaavanlaisia kunniamainintoja tai tunnustuksia työstä yhdenvertaisuuden, esteettömyyden ja osallistumismahdollisuuksien eteen. Esimerkiksi Oulun ja Helsingin vammaisneuvostot antavat vuosittain tunnustuksen vammaisten asiaa edistäneelle taholle. 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jonna Leppiaho, erityisasiantuntija, jonna.leppiaho@rovaniemi.fi

Vammaisneuvosto pyytää työvaliokuntaa valmistelemaan ehdotusta kunniamaininnasta seuraavaa vammaisneuvoston kokousta varten. 

Päätös

Vammaisneuvosto päätti esityksen mukaisesti.