Elinvoimalautakunta, kokous 27.4.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 61 Palvelualuepäällikön nimeäminen Ruoka- ja puhtauspalvelut yksikköön 

ROIDno-2021-1046

Perustelut

Ruoka- ja puhtauspalvelut siirtyi elinvoimapalvelut toimialalle, toimialajohtajan alaisuuteen palvelualueisiin rinnastettavaksi kohderahoitteiseksi toiminnoksi 1.1.2021 alkaen (KV 11.11.2019, KH 14.11.2020). 

Hallintosäännön mukaan palvelualueille on määrättävä palvelualuepäällikkö, joka toimialajohtajan johdon ja valvonnan alaisuudessa johtaa ja kehittää palvelualueensa toimintaa (HS 27.1§, HS 24§). Palvelualuepäällikön valinnasta päättää lautakunta. Palvelualuepäällikkö toimii palvelualueella työnantajan edustajana. Palvelualuepäällikkö määrää yksikön esimiehen sijaisen, joka hoitaa yksikön esimiehen tehtäviä tämän ollessa poissa tai esteellinen.

Toimialajohtaja Jukka Kujalan näkemyksen mukaan sivutoiminen palvelualuepäällikön tehtävä soveltuu parhaiten osaksi ruoka- ja puhtauspalvelupäällikkö Marja-Kaisa Mäntylän virkatehtäviä. Mäntylää on kuultu mahdollisen virantoimitusvelvollisuuden muuttamisen johdosta lain kunnallisesta viranhaltijasta 23 §:n edellyttämällä tavalla, ja kuulemisen yhteydessä hän ilmoitti suostuvansa ehdotettuun järjestelyyn.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jukka Kujala, toimialajohtaja, jukka.kujala@rovaniemi.fi

Elinvoimalautakunta päättää määrätä ruoka- ja puhtauspalvelupäällikkö Marja-Kaisa Mäntylän hoitamaan ruoka- ja puhtauspalvelu palvelualueen palvelualuepäällikön tehtävää, hänen suostumuksensa mukaisesti 1.1.2021 alkaen.

 

 

 

Päätös

Elinvoimalautakunta päätti yksimielisesti toimialajohtajan esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Marja-Kaisa Mäntylä, Antti Määttä, Kirsi-Maria Petrelius, Rauni Jokelainen, Sarastia Oy

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE

Oikaisuvaatimusoikeus

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimuksen voi tehdä tarkoituksenmukaisuus- tai laillisuusperusteella.

Oikaisuvaatimusaika ja sen alkaminen

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksentiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja toimittaminen

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Oikaisuvaatimus on tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitettava. Siinä tulee mainita tekijän ja jos hän ei ole allekirjoittaja, myös allekirjoittajan nimi, osoite, asuinkunta sekä puhelinnumero, johon asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava päätös, jota vaaditaan oikaistavaksi sekä vaatimuksen sisältö ja perusteet. Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin tekijä vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, oikaisuvaatimuksen saa tehdä ensimmäisenä arkipäivänä tämän jälkeen. Oikaisuvaatimus on toimitettava viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Mikäli oikaisuvaatimus lähetetään postitse, on se jätettävä postiin niin ajoissa, että se ehtii perille viraston aukioloaikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Sähköisen asiakirjan (sähköposti) tulee olla määräaikana viranomaisen käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös sähköpostitse. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä. Oikaisuvaatimuksia, jotka sisältävät arkaluonteisia henkilö- tai salassa pidettäviä tietoja, ei tule lähettää suojaamattomassa sähköpostiyhteydessä, suojaamattomalla verkkolomakkeella tai niiden liitteenä.

Oikaisuvaatimus lähetetään aina lähettäjän omalla vastuulla.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Oikaisuvaatimusviranomainen ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimusviranomainen: Rovaniemen kaupunki, Elinvoimalautakunta

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiakaspalvelu Olkkarin Hyvinvointi- ja palvelupisteessä

Koskikatu 25, 2. kerros, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Telefax: 016 322 6450

Puhelin: 016 3221

Osviitta avoinna: arkipäivisin ma - to kello 9.00 - 16.30 ja pe kello 9.00 - 15.30

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjanotteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiakaspalvelu Olkkarin Hyvinvointi- ja palvelupisteessä

Koskikatu 25, 2. kerros, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Telefax: 016 322 6450

Puhelin: 016 3221

Osviitta avoinna: arkipäivisin ma - to kello 9.00 - 16.30 ja pe kello 9.00 - 15.30

Pöytäkirjan tarkastus- ja allekirjoituspäivä sekä pöytäkirjan verkkoon julkaisupäivä esitetään kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.