Kaupunginhallitus, kokous 12.4.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 130 Rovaniemen kaupungin kulttuuriohjelma 2021 - 2025

ROIDno-2020-2302

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Merja Tervo, palvelualuepäällikkö, merja.tervo@rovaniemi.fi

Perustelut

Rovaniemen kaupungin kulttuuriohjelman laatiminen, kulttuuripoliittisten linjausten määrittely vuosille 2021-2025, oli kulttuuripalvelujen toiminta- ja käyttötaloussuunnitelmassa vuonna 2020.

Tavoitteena on ollut työstää ohjelma, joka on kaupunkistrategian mukainen sekä kaupungin uutta brändiä ja siinä esiin nostettuja arvoja kunnioittava. Rovaniemen laajassa, osallisuutta painottaneessa brändityössä kehitettiin tavat ja kanavat toteuttaa eri ohjelmia ja hankkeita. Tätä kehitystyötä hyödynnettiin kulttuuriohjelman laatimisessa kustannustehokkaasti, mukaan lukien monikanavaisuus; erityisesti kehitettyjä eri kanavia hyödynnettiin ja pilotoitiin.

Keskeisenä ajatuksena on, että kulttuuriohjelma kestää aikaa ja ennakoi tulevaa. Kulttuuriohjelma edistää hyvinvointia, kasvattaa elinvoimaa, vetovoimaa ja pitovoimaa oivaltaen, että kulttuurin ja kulttuuristen sisältöjen keinoin voidaan yhdistää asioita ja toimijoita sekä yhteiskehittää eri sisältöjä. Olennaista on ollut luoda ohjelma, joka tarjoaa prosessin aikana ja eri kanavia hyödyntäen osallisuuden paikkoja kuntalaisille, kulttuuritoimijoille ja kaikille kiinnostuneille toimijoille, eri tahoille ja sidosryhmille. 

Ohjelmatyössä otettin huomioon uuden kuntien kulttuuritoimintalain tavoitteet, joiden toteuttamisen lähtökohtana ovat demokratia, asiakaslähtöisyys, tasa-arvo, kestävä kehitys sekä kulttuurinen moninaisuus ja vuoropuhelu. Tavoitteet tiivistetysti:

1) tukea ihmisten mahdollisuuksia luovaan ilmaisuun ja toimintaan sekä kulttuurin ja taiteen tekemiseen ja kokemiseen;

2) edistää kaikkien väestöryhmien yhdenvertaisia mahdollisuuksia ja osallistumista kulttuuriin, taiteeseen ja sivistykseen;

3) vahvistaa väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä kulttuurin ja taiteen keinoin;

4) luoda edellytyksiä paikallisen ja alueellisen elinvoiman kehittymiselle ja sitä tukevalle luovalle toiminnalle kulttuurin ja taiteen keinoin.

Kulttuuriohjeman valmistelu toteutettiin Flatlight Creative Housen, kulttuurin ja taiteen ammattilaisten sekä Rovaniemen asukkaiden yhteisenä tekemisenä. Prosessi oli seuraava: 1. Tiedonkeruu ja kyselyt, 2. Linjanvedot, 3. Pyöreän pöydän keskustelu ja korttikampanja, 4. Ohjelman kirjoitustyö ja kommentointi, 5. Esittely ja lanseeraus. Ohjelman lopullista versioita varmistellaan parhaillaan. Ohjelman päätöksentekoprosessi etenee siten, että sivistyslautakunta käsittee ohjelmaa helmikuun kokouksessaan, jonka jälkeen ohjelma lähetetään lausuntokierrokselle lautakuntiin ja vaikuttamistoimielimiin, päätyen lausuntokierroksen jälkeen kaupunginhallituksen käsittelyyn. 

Kulttuurituottajat Roosa Nevala ja Matti Selin esittelevät kokouksessa Rovaniemen Kulttuuriohjelman (versio 2.2.2021) prosessia. Sivistyslautakunta käsittelee kulttuuriohjelmaa kokouksessaan 25.2.2021.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Hyte-jaosto kuulee esittelyn kulttuuriohjelmaprosessista (luonnos 2.2.2021) ja merkitsee sen tiedoksi.

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto kuuli asiassa kulttuurituottaja Roosa Nevalaa ja kulttuurituottaja Matti Seliniä.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti. 
 

Valmistelija

Merja Tervo, palvelualuepäällikkö, merja.tervo@rovaniemi.fi

Perustelut

Rovaniemen kaupungin kulttuuriohjelman laatiminen, kulttuuripoliittisten linjausten määrittely vuosille 2021-2025, oli kulttuuripalvelujen toiminta- ja käyttötaloussuunnitelmassa vuonna 2020.

Tavoitteena on ollut työstää ohjelma, joka on kaupunkistrategian mukainen sekä kaupungin uutta brändiä ja siinä esiin nostettuja arvoja kunnioittava. Rovaniemen laajassa, osallisuutta painottaneessa brändityössä kehitettiin tavat ja kanavat toteuttaa eri ohjelmia ja hankkeita. Tätä kehitystyötä hyödynnettiin kulttuuriohjelman laatimisessa kustannustehokkaasti, mukaan lukien monikanavaisuus; erityisesti kehitettyjä eri kanavia hyödynnettiin ja pilotoitiin.

Keskeisenä ajatuksena on, että kulttuuriohjelma kestää aikaa ja ennakoi tulevaa. Kulttuuriohjelma edistää hyvinvointia, kasvattaa elinvoimaa, vetovoimaa ja pitovoimaa oivaltaen, että kulttuurin ja kulttuuristen sisältöjen keinoin voidaan yhdistää asioita ja toimijoita sekä yhteiskehittää eri sisältöjä. Olennaista on ollut luoda ohjelma, joka tarjoaa prosessin aikana ja eri kanavia hyödyntäen osallisuuden paikkoja kuntalaisille, kulttuuritoimijoille ja kaikille kiinnostuneille toimijoille, eri tahoille ja sidosryhmille. 

Ohjelmatyössä otettin huomioon uuden kuntien kulttuuritoimintalain tavoitteet, joiden toteuttamisen lähtökohtana ovat demokratia, asiakaslähtöisyys, tasa-arvo, kestävä kehitys sekä kulttuurinen moninaisuus ja vuoropuhelu. Tavoitteet tiivistetysti:

1) tukea ihmisten mahdollisuuksia luovaan ilmaisuun ja toimintaan sekä kulttuurin ja taiteen tekemiseen ja kokemiseen;

2) edistää kaikkien väestöryhmien yhdenvertaisia mahdollisuuksia ja osallistumista kulttuuriin, taiteeseen ja sivistykseen;

3) vahvistaa väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä kulttuurin ja taiteen keinoin;

4) luoda edellytyksiä paikallisen ja alueellisen elinvoiman kehittymiselle ja sitä tukevalle luovalle toiminnalle kulttuurin ja taiteen keinoin.

Kulttuuriohjeman valmistelu toteutettiin Flatlight Creative Housen, kulttuurin ja taiteen ammattilaisten sekä Rovaniemen asukkaiden yhteisenä tekemisenä. Prosessi oli seuraava: 1. Tiedonkeruu ja kyselyt, 2. Linjanvedot, 3. Pyöreän pöydän keskustelu ja korttikampanja, 4. Ohjelman kirjoitustyö ja kommentointi, 5. Esittely ja lanseeraus. 

Ohjelman päätöksentekoprosessi etenee siten, että sivistyslautakunnan käsiteltyä ohjelman helmikuun kokouksessaan, se lähetetään lausuntokierrokselle lautakuntiin ja vaikuttamistoimielimiin, päätyen lausuntokierroksen jälkeen kaupunginhallituksen käsittelyyn. 

Flatlight Creative Housen edustaja Ida Tirkkonen ja kulttuurituottajat Roosa Nevala ja Matti Selin esittelevät kokouksessa Rovaniemen kaupungin kulttuuriohjelman. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Risto Varis, hallintopäällikkö, risto.varis@rovaniemi.fi

Sivistyslautakunta kuulee esittelyn Rovaniemen kaupungin kulttuuriohjelmasta  vuosille 2021-2025, hyväksyy ohjelman  ja lähettää sen esityksen mukaisesti lausuntokierrokselle lautakuntiin ja vaikuttamistoimielimiin. Lausuntokierroksen jälkeen ohjelma viedään kaupunginhallituksen käsittelyyn. 

Päätös

Sivistyslautakunta päätti hallintopäällikkö vs. toimialajohtajan ehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Rauni Jokelainen, hallinto- ja talouspäällikkö, rauni.jokelainen@rovaniemi.fi

Perustelut

ELINVOIMALAUTAKUNTA 2.3.2021 

Elinvoimalautakunnan lausunto, Rovaniemen kulttuuriohjelma 2021-2025

Sivistyslautakunta on kuullut 25.2.2021 esittelyn Rovaniemen kaupungin kulttuuriohjelmasta vuosille 2021-2025, hyväksynyt ohjelman ja lähettänyt ohjelman  lausuntokierrokselle lautakuntiin ja vaikuttamistoimielimiin. Lausuntokierroksen jälkeen ohjelma viedään kaupunginhallituksen käsittelyyn. 

Tavoitteena on ollut työstää ohjelma, joka on kaupunkistrategian mukainen sekä kaupungin uutta brändiä ja siinä esiin nostettuja arvoja kunnioittava. Keskeisenä ajatuksena on, että kulttuuriohjelma kestää aikaa ja ennakoi tulevaa. Kulttuuriohjelma edistää hyvinvointia, kasvattaa elinvoimaa, vetovoimaa ja pitovoimaa oivaltaen, että kulttuurin ja kulttuuristen sisältöjen keinoin voidaan yhdistää asioita ja toimijoita sekä yhteiskehittää eri sisältöjä.

Kulttuuriohjelman tavoitteet tiivistetysti ovat:

1) tukea ihmisten mahdollisuuksia luovaan ilmaisuun ja toimintaan sekä kulttuurin ja taiteen tekemiseen ja kokemiseen;

2) edistää kaikkien väestöryhmien yhdenvertaisia mahdollisuuksia ja osallistumista kulttuuriin, taiteeseen ja sivistykseen;

3) vahvistaa väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä kulttuurin ja taiteen keinoin;

4) luoda edellytyksiä paikallisen ja alueellisen elinvoiman kehittymiselle ja sitä tukevalle luovalle toiminnalle kulttuurin ja taiteen keinoin.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jukka Kujala, toimialajohtaja, jukka.kujala@rovaniemi.fi

Elinvoimalautakunta toteaa Rovaniemen kaupungin kulttuuriohjelmasta seuraavaa:

Rovaniemen kaupungin kulttuurivisio on asetettu korkealle ja sen toteutuminen edellyttää hyvää yhteistyötä yksilöiden, yhteisöjen ja kaupungin välillä. Tähän edellytykseen onkin ohjelmassa kiinnitetty huomiota ja kaupungin laaja kulttuuriekosysteemi on ohjelmassa tuotu hyvin esille. Kulttuuriohjelman ydinteemat: hyvinvointi, yhdenvertaisuus, yhteistyö, kulttuurin monipuolisuus ja vetovoimatekijät kiinnittävät huomiota niin yksilön hyvinvointiin ja hyvää arkeen, kuin laajemminkin Rovaniemen kaupungin elinvoima- ja pitovoimatekijöihin. Rovaniemen kaupungin kulttuuriohjelma 2021-2025 on selkeä ja tässä ajassa elävä tiivis kokonaisuus, minkä pohjalta Rovaniemen kaupungilla on hyvät edellytykset onnistua tavoitteessaan rohkeana ja luovana arktisena pääkaupunkina. Lisäksi elinvoimalautakunta pyytää kiinnittämään huomioita erityisryhmien tarpeisiin kulttuuritiloissa.

Päätös

Elinvoimalautakunta päätti yksimielisesti toimialajohtajan esityksen mukaisesti.

Valmistelija

Merja Tervo, palvelualuepäällikkö, merja.tervo@rovaniemi.fi

Perustelut

Rovaniemen kaupungin kulttuuriohjelman laatiminen, kulttuuripoliittisten linjausten määrittely vuosille 2021-2025, oli kulttuuripalvelujen toiminta- ja käyttötaloussuunnitelmassa vuonna 2020.

Tavoitteena on ollut työstää ohjelma, joka on kaupunkistrategian mukainen sekä kaupungin uutta brändiä ja siinä esiin nostettuja arvoja kunnioittava. Rovaniemen laajassa, osallisuutta painottaneessa brändityössä kehitettiin tavat ja kanavat toteuttaa eri ohjelmia ja hankkeita. Tätä kehitystyötä hyödynnettiin kulttuuriohjelman laatimisessa kustannustehokkaasti, mukaan lukien monikanavaisuus; erityisesti kehitettyjä eri kanavia hyödynnettiin ja pilotoitiin.

Keskeisenä ajatuksena on, että kulttuuriohjelma kestää aikaa ja ennakoi tulevaa. Kulttuuriohjelma edistää hyvinvointia, kasvattaa elinvoimaa, vetovoimaa ja pitovoimaa oivaltaen, että kulttuurin ja kulttuuristen sisältöjen keinoin voidaan yhdistää asioita ja toimijoita sekä yhteiskehittää eri sisältöjä. Olennaista on ollut luoda ohjelma, joka tarjoaa prosessin aikana ja eri kanavia hyödyntäen osallisuuden paikkoja kuntalaisille, kulttuuritoimijoille ja kaikille kiinnostuneille toimijoille, eri tahoille ja sidosryhmille. 

Ohjelmatyössä otettin huomioon uuden kuntien kulttuuritoimintalain tavoitteet, joiden toteuttamisen lähtökohtana ovat demokratia, asiakaslähtöisyys, tasa-arvo, kestävä kehitys sekä kulttuurinen moninaisuus ja vuoropuhelu. Tavoitteet tiivistetysti:

1) tukea ihmisten mahdollisuuksia luovaan ilmaisuun ja toimintaan sekä kulttuurin ja taiteen tekemiseen ja kokemiseen;

2) edistää kaikkien väestöryhmien yhdenvertaisia mahdollisuuksia ja osallistumista kulttuuriin, taiteeseen ja sivistykseen;

3) vahvistaa väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä kulttuurin ja taiteen keinoin;

4) luoda edellytyksiä paikallisen ja alueellisen elinvoiman kehittymiselle ja sitä tukevalle luovalle toiminnalle kulttuurin ja taiteen keinoin.

Kulttuuriohjeman valmistelu toteutettiin Flatlight Creative Housen, kulttuurin ja taiteen ammattilaisten sekä Rovaniemen asukkaiden yhteisenä tekemisenä. Prosessi oli seuraava: 1. Tiedonkeruu ja kyselyt, 2. Linjanvedot, 3. Pyöreän pöydän keskustelu ja korttikampanja, 4. Ohjelman kirjoitustyö ja kommentointi, 5. Esittely ja lanseeraus. 

Ohjelman päätöksentekoprosessi etenee siten, että sivistyslautakunnan käsiteltyä ohjelman helmikuun kokouksessaan, se lähetetään lausuntokierrokselle lautakuntiin ja vaikuttamistoimielimiin, päätyen lausuntokierroksen jälkeen kaupunginhallituksen käsittelyyn. 

Lapsiperhe- ja nuorisoasioiden jaoston lausunto:

Rovaniemen kaupungin Kulttuuriohjelmassa 2021-2025 otetaan hyvin huomioon, kuinka tärkeää ja olennaista on, että laadukkaita ja turvallisia kulttuuripalveluja on saatavilla  koko Rovaniemen alueella; siellä missä lapsia, nuoria ja lapsiperheitä elää ja asuu. Palvelujen tasapuolisen saatavuuden toteutuminen on erityisen tärkeää lapsiperheiden, lasten ja nuorten näkökulmasta tarkasteltuna. Kulttuurin harrastaminen tasapuolisessa, turvallisessa toimintaympäristössä kutsuu mukaan tekemään, kokemaan ja luomaan uutta läpi elämän, tukien kasvua ja yhteisöllisyyden kokemuksen syntymistä. Samalla luodaan sosiaalista pääomaa, herätetään ajatuksia, tapoja ilmentää tunteita ja oppia uutta. 

Digitaaliset palvelut lisäävät kulttuuripalvelujen saavutettavuutta ja siten myös laajasti yhdenvertaisuutta. Laadukkaat ammattitason etäkonsertit ja työpajat tuovat erityisesti nyt, Koronapandemia-aikana, toivottua hyvinvointia, hyvää mieltä ja luovaa tekemistä. LaNu-jaosto korostaa, että samalla kun lasten ja nuorten kulttuurista osallisuutta edistetään, tulee ottaa huomioon esteettömyys osana palvelujen tuottamista. Erikanavaiset tuotannot, ovat hyvä keino edistää osallisuutta. Kulttuurista voi tällöin nauttia paikan päällä tai etäyhteyksien avulla.

On hienoa, että Kulttuuriohjelman 2021-2025  tekeminen on ollut osallistava prosessi, jossa on huomioitu lapset ja nuoret - päiväkodeille ja kouluille lähetettiin postikortit, joihin lapset ja nuoret tuottivat kirjoittamalla ja piirtämällä kulttuuriohjelmaan ja -kyselyyn liittyviä ajatuksiaan. Kerättyjen palautteiden, tuotosten ja toiveiden avulla toimintaa on jatkossa mahdollista kehittää laaja-alaisesti, hyödyntäen olemassa olevia verkostoja harrastus-ja kulttuuritarjonnassa ja niiden tuottamisessa. Samalla toteutetaan jo ohjelmassa olevaa ekosysteemiajattelua, jossa kaikki toimijat toimivat yhdessä, omien näkökulmien ja tavoitteiden kautta.

Rovaniemen kulttuuriympäristö kutsuu innostaen mukaan eri toimijoita toteuttamaan kulttuuriohjelman visioita tukien lasten ja perheiden ohjattua ja omatoimista harrastamista. Lasten ja nuorten osallisuuden haasteena voivat olla pitkät välimatkat ja perheiden taloudellinen tilanne. Alkuun päässyt Suomen malli harrastustustoiminnan kehittäjänä avaa myös rovaniemeläisille lapsille, nuorille ja lapsiperheille hienoja uusia harrastamisen mahdollisuuksia ja tilaisuuksia.

Päätösehdotus

Esittelijä

Merja Tervo, palvelualuepäällikkö, merja.tervo@rovaniemi.fi

Lapsiperhe- ja nuorisoasioiden jaosto kuulee kokouksessa esittelyn Rovaniemen kaupungin kulttuuriohjelmasta vuosille 2021-2025 ja antaa edelläolevan lausuntonaan.

Päätös

Lapsiperhe- ja nuorisoasioiden jaosto päätti ehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Meeri Vaarala, vs. alueellisten palvelujen johtaja, meeri.vaarala@rovaniemi.fi

Perustelut

Rovaniemen kulttuuriohjelma 2021-2025

Kylien kehittämisjaoston lausunto, Rovaniemen kulttuuriohjelma 

Sivistyslautakunta on hyväksynyt kulttuuriohjelman 25.2.2021 kokouksessaan ja lähettänyt lausuntokierrokselle lautakuntiin ja vaikuttamistoimielimiin. Lausunnot on annettava 31.3.2021 mennessä, minkä jälkeen ohjelma viedään kaupunginhallituksen käsittelyyn.

Rovaniemen kulttuuriohjelma on kaupunkistrategian mukainen sekä kaupungin uutta brändiä ja siinä esiin nostettuja arvoja kunnioittava. 

Keskeisenä ajatuksena on,​ että kulttuuriohjelma kestää aikaa ja ennakoi tulevaa. Kulttuuriohjelma edistää hyvinvointia,​ kasvattaa elinvoimaa,​ vetovoimaa ja pitovoimaa oivaltaen,​ että kulttuurin ja kulttuuristen sisältöjen keinoin voidaan yhdistää asioita ja toimijoita sekä yhteiskehittää eri sisältöjä. Olennaista on ollut luoda ohjelma,​ joka tarjoaa prosessin aikana ja eri kanavia hyödyntäen osallisuuden paikkoja kuntalaisille,​ kulttuuritoimijoille ja kaikille kiinnostuneille toimijoille,​ eri tahoille ja sidosryhmille. 

Ohjelmatyössä otettin huomioon uuden kuntien kulttuuritoimintalain tavoitteet,​ joiden toteuttamisen lähtökohtana ovat demokratia,​ asiakaslähtöisyys,​ tasa-​arvo,​ kestävä kehitys sekä kulttuurinen moninaisuus ja vuoropuhelu. Tavoitteet tiivistetysti:

1) tukea ihmisten mahdollisuuksia luovaan ilmaisuun ja toimintaan sekä kulttuurin ja taiteen tekemiseen ja kokemiseen;​

2) edistää kaikkien väestöryhmien yhdenvertaisia mahdollisuuksia ja osallistumista kulttuuriin,​ taiteeseen ja sivistykseen;​

3) vahvistaa väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä kulttuurin ja taiteen keinoin;​

4) luoda edellytyksiä paikallisen ja alueellisen elinvoiman kehittymiselle ja sitä tukevalle luovalle toiminnalle kulttuurin ja taiteen keinoin.

Kulttuurituottajat Saija Kestilä ja Leena Koponen esittelevät Rovaniemen kulttuuriohjelmaa.  

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Meeri Vaarala, vs. alueellisten palvelujen johtaja, meeri.vaarala@rovaniemi.fi

Kylien kehittämisjaosto esittää lausuntonaan seuraavaa:

Kyseessä on Rovaniemen ensimmäinen kulttuuriohjelma. Ohjelman tavoite  on asetettu riittävän korkealle. Kylien kehittämisjaosto pitää tärkeänä, että Rovaniemen kaupungin laaja maaseutualue elävine kyläkulttuureineen ymmärretään selkeäksi osaksi toimivaa kulttuuriekosysteemiä. Kyläkulttuurin arvo tunnetaan ja tunnistetaan; kulttuurin tekeminen ja kuluttaminen yhdessä toimien on perinteinen tapa toimia kylissä. 

Kylien kehittämisjaosto haluaa korostaa kulttuuriohjelman keskeistä tavoitetta edistää kunnan asukkaiden tasa-arvoa. Kulttuurin tulee kuulua kaikille asuinpaikasta ja tulotasosta riippumatta ja kaupungin tulee aktiivisesti edistää kulttuuripalveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta. 

Päätös

Kulttuurituottajat Saija Kestilä ja Hannu Raudaskoski saapuivat kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 15.56.
Kulttuurituottajat Saija Kestilä ja Hannu Raudaskoski esittelivät kylien kehittämisjaostolle Rovaniemen kulttuuriohjelmaa.

Kaupunginhallituksen edustaja Kalervo Björkbacka poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 16.09.
Kulttuurituottajat Saija Kestilä ja Hannu Raudaskoski poistuivat kokouksesta klo 16.16.

Kylien kehittämisjaosto päätti vs. alueellisten palvelujen johtajan esityksen mukaisesti.

 

Valmistelija

Anne Luiro, suunnittelija, anne.luiro@rovaniemi.fi

Perustelut

Rovaniemen kaupungin Kulttuuriohjelman laatiminen, kulttuuripoliittisten linjausten määrittely vuosille 2021-2025, oli kulttuuripalvelujen toiminta- ja käyttötaloussuunnitelmassa vuonna 2020.

Tavoitteena on ollut työstää ohjelma, joka on kaupunkistrategian mukainen sekä kaupungin uutta brändiä ja siinä esiin nostettuja arvoja kunnioittava. Rovaniemen laajassa, osallisuutta painottaneessa brändityössä kehitettiin tavat ja kanavat toteuttaa eri ohjelmia ja hankkeita. Tätä kehitystyötä hyödynnettiin kulttuuriohjelman laatimisessa kustannustehokkaasti, mukaan lukien monikanavaisuus; erityisesti kehitettyjä eri kanavia hyödynnettiin ja pilotoitiin.

Keskeisenä ajatuksena on, että Kulttuuriohjelma kestää aikaa ja ennakoi tulevaa. Kulttuuriohjelma edistää hyvinvointia, kasvattaa elinvoimaa, vetovoimaa ja pitovoimaa oivaltaen, että kulttuurin ja kulttuuristen sisältöjen keinoin voidaan yhdistää asioita ja toimijoita sekä yhteiskehittää eri sisältöjä. Olennaista on ollut luoda ohjelma, joka tarjoaa prosessin aikana ja eri kanavia hyödyntäen osallisuuden paikkoja kuntalaisille, kulttuuritoimijoille ja kaikille kiinnostuneille toimijoille, eri tahoille ja sidosryhmille. 

Ohjelmatyössä otettin huomioon uuden kuntien kulttuuritoimintalain tavoitteet, joiden toteuttamisen lähtökohtana ovat demokratia, asiakaslähtöisyys, tasa-arvo, kestävä kehitys sekä kulttuurinen moninaisuus ja vuoropuhelu. Tavoitteet tiivistetysti:

1) tukea ihmisten mahdollisuuksia luovaan ilmaisuun ja toimintaan sekä kulttuurin ja taiteen tekemiseen ja kokemiseen;

2) edistää kaikkien väestöryhmien yhdenvertaisia mahdollisuuksia ja osallistumista kulttuuriin, taiteeseen ja sivistykseen;

3) vahvistaa väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä kulttuurin ja taiteen keinoin;

4) luoda edellytyksiä paikallisen ja alueellisen elinvoiman kehittymiselle ja sitä tukevalle luovalle toiminnalle kulttuurin ja taiteen keinoin.

Kulttuuriohjeman valmistelu toteutettiin Flatlight Creative Housen, kulttuurin ja taiteen ammattilaisten sekä Rovaniemen asukkaiden yhteisenä tekemisenä. Prosessi oli seuraava: 1. Tiedonkeruu ja kyselyt, 2. Linjanvedot, 3. Pyöreän pöydän keskustelu ja korttikampanja, 4. Ohjelman kirjoitustyö ja kommentointi, 5. Esittely ja lanseeraus. 

Ohjelman päätöksentekoprosessi etenee siten, että sivistyslautakunnan käsiteltyä ohjelman helmikuun kokouksessaan, se lähetetään lausuntokierrokselle lautakuntiin ja vaikuttamistoimielimiin, päätyen lausuntokierroksen jälkeen kaupunginhallituksen käsittelyyn. 

Nuorisohallituksen lausunto:

"Rovaniemen kaupungin Kulttuuriohjelmassa 2021-2025 otetaan hyvin huomioon, kuinka tärkeää ja olennaista on, että laadukkaita ja turvallisia kulttuuripalveluja on saatavilla  koko Rovaniemen alueella; siellä missä lapsia, nuoria ja lapsiperheitä elää ja asuu. Palvelujen tasapuolisen saatavuuden toteutuminen on erityisen tärkeää lapsiperheiden, lasten ja nuorten näkökulmasta tarkasteltuna. Kulttuurin harrastaminen tasapuolisessa, turvallisessa toimintaympäristössä kutsuu mukaan tekemään, kokemaan ja luomaan uutta läpi elämän, tukien kasvua ja yhteisöllisyyden kokemuksen syntymistä. Samalla luodaan sosiaalista pääomaa, herätetään ajatuksia, tapoja ilmentää tunteita ja oppia uutta. 

Digitaaliset palvelut lisäävät kulttuuripalvelujen saavutettavuutta ja siten myös laajasti yhdenvertaisuutta. Laadukkaat ammattitason etäkonsertit ja työpajat tuovat erityisesti nyt, Koronapandemia-aikana, toivottua hyvinvointia, hyvää mieltä ja luovaa tekemistä. Nuorisohallitus näkee tärkeänä, että samalla kun lasten ja nuorten kulttuurista osallisuutta edistetään, tulee ottaa huomioon esteettömyys osana palvelujen tuottamista. Erikanavaiset tuotannot, ovat hyvä keino edistää osallisuutta. Kulttuurista voi tällöin nauttia paikan päällä tai etäyhteyksien avulla.

On hienoa, että Kulttuuriohjelman 2021-2025  tekeminen on ollut osallistava prosessi, jossa on huomioitu lapset ja nuoret - päiväkodeille ja kouluille lähetettiin postikortit, joihin lapset ja nuoret tuottivat kirjoittamalla ja piirtämällä kulttuuriohjelmaan ja -kyselyyn liittyviä ajatuksiaan. Kerättyjen palautteiden, tuotosten ja toiveiden avulla toimintaa on jatkossa mahdollista kehittää laaja-alaisesti, hyödyntäen olemassa olevia verkostoja harrastus-ja kulttuuritarjonnassa ja niiden tuottamisessa. Samalla toteutetaan jo ohjelmassa olevaa ekosysteemiajattelua, jossa kaikki toimijat toimivat yhdessä, omien näkökulmien ja tavoitteiden kautta.

Rovaniemen kulttuuriympäristö kutsuu innostaen mukaan eri toimijoita toteuttamaan kulttuuriohjelman visioita tukien lasten ja perheiden ohjattua ja omatoimista harrastamista. Lasten ja nuorten osallisuuden haasteena voivat olla pitkät välimatkat ja perheiden taloudellinen tilanne. Alkuun päässyt Suomen malli harrastustustoiminnan kehittäjänä avaa myös rovaniemeläisille lapsille, nuorille ja lapsiperheille hienoja uusia harrastamisen mahdollisuuksia ja tilaisuuksia.

Nuorisohallitus näkee, että Kulttuuriohjelma 2021-2025 lisää lasten ja nuorten osallisuutta ja mahdollisuutta vaikuttaa omiin asioihin kulttuurisesta näkökulmasta. Samalla UNICEFin Lapsiystävällinen kunta-mallin mukaisesti lasten oikeus kulttuuriin edistyy."

Kokouksessa kulttuuriohjelman esittelevät kulttuurituottajat Saija Kestilä ja Leena Koponen.

Päätösehdotus

Esittelijä

Merja Tervo, palvelualuepäällikkö, merja.tervo@rovaniemi.fi

Nuorisohallitus kuulee kokouksessa esittelyn Rovaniemen kaupungin Kulttuuriohjelmasta vuosille 2021-2025 ja antaa edelläolevan lausuntonaan.

Päätös

Nuorisohallitus päätti palvelualuepäällikön ehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Tuulikki Louet-Lehtoniemi, sosiaali- ja terveysjohtaja, tuulikki.louet-lehtoniemi@rovaniemi.fi

Perustelut

Rovaniemen kaupungin kulttuuriohjelman laadinta käynnistettiin vuonna 2020 ja on nyt edennyt lausuntokierrokselle.

Kulttuuriohjeman valmistelu toteutettiin Flatlight Creative Housen, kulttuurin ja taiteen ammattilaisten sekä Rovaniemen asukkaiden yhteisenä tekemisenä. Prosessi oli seuraava: 1. Tiedonkeruu ja kyselyt, 2. Linjanvedot, 3. Pyöreän pöydän keskustelu ja korttikampanja, 4. Ohjelman kirjoitustyö ja kommentointi, 5. Esittely ja lanseeraus. 

Sivistyslautakunta hyväksyi ohjelman 25.2.2021 ja lähetti sen lausuntokierrokselle lautakuntiin ja vaikuttamistoimielimiin. Lausuntokierroksen jälkeen ohjelma viedään kaupunginhallituksen käsittelyyn. 

Tavoitteena on ollut kulttuuriohjelma, joka on kaupunkistrategian mukainen sekä kaupungin uutta brändiä ja siinä esiin nostettuja arvoja kunnioittava. Keskeisenä ajatuksena on, että kulttuuriohjelma kestää aikaa ja ennakoi tulevaa. Kulttuuriohjelma edistää hyvinvointia, kasvattaa elinvoimaa, vetovoimaa ja pitovoimaa oivaltaen, että kulttuurin ja kulttuuristen sisältöjen keinoin voidaan yhdistää asioita ja toimijoita sekä yhteiskehittää eri sisältöjä.

Kulttuuriohjelman tavoitteet tiivistetysti ovat:

1) tukea ihmisten mahdollisuuksia luovaan ilmaisuun ja toimintaan sekä kulttuurin ja taiteen tekemiseen ja kokemiseen;

2) edistää kaikkien väestöryhmien yhdenvertaisia mahdollisuuksia ja osallistumista kulttuuriin, taiteeseen ja sivistykseen;

3) vahvistaa väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä kulttuurin ja taiteen keinoin;

4) luoda edellytyksiä paikallisen ja alueellisen elinvoiman kehittymiselle ja sitä tukevalle luovalle toiminnalle kulttuurin ja taiteen keinoin.

Päätösehdotus

Esittelijä

Tuulikki Louet-Lehtoniemi, sosiaali- ja terveysjohtaja, tuulikki.louet-lehtoniemi@rovaniemi.fi

Perusturvalautakunta toteaa Rovaniemen kaupungin kulttuuriohjelmasta seuraavaa:

Maailman terveysjärjestö WHO:n tekemän laajan raportin (2019) mukaan taiteen ja kulttuurin terveysvaikutukset ovat kiistattomat, ei yksistään hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannalta, vaan myös sairauksien hoidossa ja hallinnassa. Esimerkiksi yksinäisyyden on todettu olevan merkittävä terveysriski: sillä on yhteys muun muassa mielen sairauksien kehittymiseen sekä ennenaikaiseen kuolemaan. Tähän voidaan vaikuttaa kulttuuri- ja taidetoiminnalla, joka muun muassa vähentää yksinäisyyttä, edistää sosiaalista sitoutumista, lisää sosiaalista tukea ja sosiaalista pääomaa. 

Nyt lausuttavana oleva kulttuuriohjelma on laadittu laajassa yhteistyössä kaupunkilaisten ja kulttuurin ammattilaisten kanssa moderneilla ja raikkailla tavoilla, joka yksistään on edistämässä ohjelmaan sitoutumista. Ekosysteemiajattelu tuo ohjelman tavoitteet lähemmäksi niitäkin toimijoita, jotka eivät aiemmin ole kokeneet aihepiiriä omakseen. Kulttuuriohjelma yhdistää yksilön, yhteisön ja kaupungin toimivaksi ekosysteemiksi, ei ainoastaan "harvoille tai valituille" tarkoitetuksi toiminnaksi. Kulttuuriohjelman ydinteemoja voisi soveltaa hyvin myös sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Kulttuuri kuuluu kaikille- teema on ollutkin jo pitkään tärkeä osa hyvinvointi- ja vapaa-ajan palveluiden yhteistyötä, nyt ohjelman myötä se syventyy entisestään. Mikäli sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus etenee, tulee kulttuurin ja taiteen hyvinvointivaikutukset huomioida myös hyvinvointialueen palveluissa, vähintäänkin kaupungin kanssa tehtävänä tiiviinä yhteistyönä.

Päätös

Perusturvalautakunta päätti yksimielisesti sosiaali-ja terveysjohtajan esityksen mukaisesti.

Perustelut

Rovaniemen kaupungin kulttuuriohjelman laadinta käynnistettiin vuonna 2020 ja on nyt edennyt lausuntokierrokselle.

Kulttuuriohjeman valmistelu toteutettiin Flatlight Creative Housen, kulttuurin ja taiteen ammattilaisten sekä Rovaniemen asukkaiden yhteisenä tekemisenä. Prosessi oli seuraava: 1. Tiedonkeruu ja kyselyt, 2. Linjanvedot, 3. Pyöreän pöydän keskustelu ja korttikampanja, 4. Ohjelman kirjoitustyö ja kommentointi, 5. Esittely ja lanseeraus. 

Sivistyslautakunta hyväksyi ohjelman 25.2.2021 ja lähetti sen lausuntokierrokselle lautakuntiin ja vaikuttamistoimielimiin. Lausuntokierroksen jälkeen ohjelma viedään kaupunginhallituksen käsittelyyn. 

Tavoitteena on ollut kulttuuriohjelma, joka on kaupunkistrategian mukainen sekä kaupungin uutta brändiä ja siinä esiin nostettuja arvoja kunnioittava. Keskeisenä ajatuksena on, että kulttuuriohjelma kestää aikaa ja ennakoi tulevaa. Kulttuuriohjelma edistää hyvinvointia, kasvattaa elinvoimaa, vetovoimaa ja pitovoimaa oivaltaen, että kulttuurin ja kulttuuristen sisältöjen keinoin voidaan yhdistää asioita ja toimijoita sekä yhteiskehittää eri sisältöjä.

Kulttuuriohjelman tavoitteet tiivistetysti ovat:

1) tukea ihmisten mahdollisuuksia luovaan ilmaisuun ja toimintaan sekä kulttuurin ja taiteen tekemiseen ja kokemiseen;

2) edistää kaikkien väestöryhmien yhdenvertaisia mahdollisuuksia ja osallistumista kulttuuriin, taiteeseen ja sivistykseen;

3) vahvistaa väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä kulttuurin ja taiteen keinoin;

4) luoda edellytyksiä paikallisen ja alueellisen elinvoiman kehittymiselle ja sitä tukevalle luovalle toiminnalle kulttuurin ja taiteen keinoin.

Päätösehdotus

Vammaisneuvosto esittää lausuntonaan seuraavaa:

Kulttuuriohjelman tavoite 2) edistää kaikkien väestöryhmien yhdenvertaisia mahdollisuuksia ja osallistumista kulttuuriin, taiteeseen ja sivistykseen;

Neuvosto haluaa korostaa ja pitää tärkeänä, että etenkin kuulon esteettömyys tulee huomioida ja toimia tarpeen mukaisesti kaikissa kaupungin kulttuuripalveluita tarjoavissa kohteissa. Esteettömyys takaa, että kaikilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet toimia erilaisissa tiloissa ja osallistua järjestettyihin tapahtumiin. Vammaisneuvosto esittää seuraavia käytännön toimenpiteitä ja huomioita esteettömien kulttuuripalveluiden toteuttamiseksi:
Induktiosilmukka: Äänensiirtojärjestelmän ääni  siirretään puhujan mikrofonista suoraan kuulolaitteeseen.
Opastus: tulee olla selkeä ja näkyvä.
Valaistus: Tärkeää etenkin huonokuuloisilla, suuri osa viesteistä välittyy huuliota, eleitä ilmeitä seuraamalla.
Selkeä puhe: Selkeä puhe on rauhallista ja hyvin artikloitua, että jokainen sana erottuu toisistaan.
Istumajärjestys: Kuulovammaisille soveltuvin U -muoto tai iso pyöreä pöytä josta on helppo nähdä kaikki kasvokkain.
Tulkkaus: Kirjoitustulkkaus, viitotun puheen tulkkaus,viittomakielen tulkkaus.
Muuta huomioitavaa: Tapahtuman/ tilaisuuden teknisen vastuuhenkilön on hyvä perehtyä silmukkajärjestelmään  ja sen toimivuuteen. Siirrettävän muualta vuokratun laitteiston osalta  tulee tiedossa olla vähintään puhelinnumero jonne voi soittaa. 

Keskeisimpinä toimijoina ja kulttuuria tuottavina tiloina teatteri, Korundi  ja kirjasto:
Teatteri: Induktio ei läheskään saavuttanut kaikkia kuulovammaisia (heikko kuuluvuus). Tekstityksessä olisi ollut apua  jota on oopperassa ja  elokuvateattereissa. Yleisesti ottaen teksityksestä tulisi jatkossa panostaa tekstin oikean heijastamispaikkaan sopivaan kontrastiin ja kirjainkokoon. Teatterin sivuilla tulisi kertoa  millä katsomorivillä induktio toimii, myös siitä milloin induktio on testattu ja kenen toimesta. Lippujen varausjärjestelmään tulisi olla vaihtoehtona  yhteydenotto sähköpostilla tai muu sähköinen varausjärjestelmä, kun asiakas on kuulovammainen. Ennen kaikkea kuulovammaiset toivovat palvelutarjoijijen itse aktivoituvan  kehittämään toimintaansa.
Korundi: Äänensiirto ei toimi konserteissa.
Kirjasto: Kuulovammaiset käyttää eniten kirjastopalveluita.

Päätös

Vammaisneuvosto päätti esityksen mukaisesti lisäyksellä:
- Kohta "kulttuuri kuuluu kaikille"  kuvailutulkkaus otetaan huomioon kulttuuripalveluiden toteutuksessa.

- Kuljetuspalveluiden toimivuus pitää taata kulttuuripalveluiden saavutettavuudessa

Perustelut

Rovaniemen kaupungin kulttuuriohjelman laadinta käynnistettiin vuonna 2020 ja on nyt edennyt lausuntokierrokselle.

Kulttuuriohjeman valmistelu toteutettiin Flatlight Creative Housen, kulttuurin ja taiteen ammattilaisten sekä Rovaniemen asukkaiden yhteisenä tekemisenä. Prosessi oli seuraava: 1. Tiedonkeruu ja kyselyt, 2. Linjanvedot, 3. Pyöreän pöydän keskustelu ja korttikampanja, 4. Ohjelman kirjoitustyö ja kommentointi, 5. Esittely ja lanseeraus. 

Sivistyslautakunta hyväksyi ohjelman 25.2.2021 ja lähetti sen lausuntokierrokselle lautakuntiin ja vaikuttamistoimielimiin. Lausuntokierroksen jälkeen ohjelma viedään kaupunginhallituksen käsittelyyn. 

Tavoitteena on ollut kulttuuriohjelma, joka on kaupunkistrategian mukainen sekä kaupungin uutta brändiä ja siinä esiin nostettuja arvoja kunnioittava. Keskeisenä ajatuksena on, että kulttuuriohjelma kestää aikaa ja ennakoi tulevaa. Kulttuuriohjelma edistää hyvinvointia, kasvattaa elinvoimaa, vetovoimaa ja pitovoimaa oivaltaen, että kulttuurin ja kulttuuristen sisältöjen keinoin voidaan yhdistää asioita ja toimijoita sekä yhteiskehittää eri sisältöjä.

Kulttuuriohjelman tavoitteet tiivistetysti ovat:

1) tukea ihmisten mahdollisuuksia luovaan ilmaisuun ja toimintaan sekä kulttuurin ja taiteen tekemiseen ja kokemiseen;

2) edistää kaikkien väestöryhmien yhdenvertaisia mahdollisuuksia ja osallistumista kulttuuriin, taiteeseen ja sivistykseen;

3) vahvistaa väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä kulttuurin ja taiteen keinoin;

4) luoda edellytyksiä paikallisen ja alueellisen elinvoiman kehittymiselle ja sitä tukevalle luovalle toiminnalle kulttuurin ja taiteen keinoin.

Päätösehdotus

Vanhuseuvosto esittää lausuntonaan seuraavaa:

Ydinteemat ovat selkeät ja hyvin tahtotilaa kuvaavat. Toisaalta kulttuurin kuluttajan roolissa olevana ohjelma on ulkoisilta puitteiltaan erittäin hyvin kiillotettu mainos kulttuurin yleisen tason haaveista. Positiivista on, että ohjelma on laadittu monen eri tahon yhteistyönä ja myös tavalliset kaupunkilaiset ovat päässeet sanansa sanomaan. 

Hyvä teoreettinen ohjelma, mutta kaipaa enemmän konkretiaa:

Kohta ”Täällä on jotain, mitä muualla ei ole”  toivoisi mainitaa jostain esimerkistä. Meillä on viime vuosina tehty kaupungissa paljon positiivisia asioita kulttuurinkin saralla, esimerkiksi mm. oman kulttuurituottajan palkkaaminen ikäihmisten palveluihin. Asiasta ei ole juurikaan tiedotettu, mutta onneksi hyvä työ on näkynyt kokemuksina.

Kohta ”kulttuuriekosysteemi, kulttuurin luomat vetovoimatekijät, pohjoisen taika, arktisen osaamisen koti”   toimijoilla ja kuluttajilla lienee toteuttamiskelpoisia tavoitteita tuleville vuosille, joten tavalla tai toisella olisi hyvä ohjelmassakin näkyä jokin paikallinen konkreettinen hanke. Se antaisi enemmän mielenkiintoa seurantaa tekevillekin kuin ohjelmassa mainittu kyseinen lause.

Kohta ”kulttuuriohjelma koskettaa jokaista rovaniemeläistä. Se on suunnattu kaikille kulttuurin tekijöille ja kokijoille ammattilaisista ja harrastajista kulttuurin kuluttajiin.”  on hyvä asia, mutta viestintä tuskin tavoittaa ainakaan niitä kulttuurin kokijoita, joista suuri osa jää sähköisen viestinnän ulottumattomiin.

Kohta ”Yhteisten tavoitteiden ja tekemisen kautta syntyy Suomen toimivin kulttuuriekosysteemi.” Ohjelma ei anna kuitenkaan väitteeseen yhtään konkreettista suunnitelmaa tai tekoa. Termin kulttuuriekosysteemi määritelmä jää epäselväksi ilmaisuksi, mitä termi tarkoittaa konkreettisesti? Ilmaisujen pitäisi olla niin selkeitä, että kun määritelmä tai teksti on luettu, lukija pystyy asian omin sanoin määrittelemään. Kun selityksen mukaan ekosysteemin keskipisteessä olemme me kaikki rovaniemeläiset kaipaamme yksilöityjä asioita yleisen tason sanahelinän lisäksi. Onko mahdotonta lisätä niitä lyhyesti ohjelmaan? Esimerkiksi Kulttuuri kuuluu kaikille -osiossa mainitaan, että ”Tilojen monikäyttöisyyden kehittäminen kaupungissa on yksi yhteisen tekemisen kulmakivistä." Tärkeimmät kehittämistarpeet tuskin veisivät liikaa tilaa.

Kohta "Kulttuuri antaa näkökulmia".  Olisiko tässäkin ripaus konkretiaa paikallaan. Kauniita sanoja. Miten Rovaniemi on erityinen paikka tehdä ja hengittää kulttuuria, onko se vain tunne että näin on? Miten "kulttuurilupauksia" seurataan ja miten toimitaan, että kaikenikäiset kaupunkilaiset pääsevät osallisiksi kohdasta "Digitaalisuus on vakiintunut osa kulttuuripalveluita ja -tuotantoa".

Ohjelman loppupuolelle sijoittuvat kulttuurilupaukset antavat suuntaa tuleville vuosille. Millä keinoin tavoitteisiin aiotaan tai halutaan pyrkiä, se ei ohjelmasta selviä. Samalla herää kysymys kenelle ohjelma ja sen seuranta on todella tarkoitettu. Väheksymättä vähääkään digitaalisen keskustelun aikakautta meidän on pakko vielä jonkin aikaa ottaa huomioon se väestönosa, joka jää uuden viestinnän ulkopuolelle. Metodeja siihen löytyy. 

Päätös

Vanhusneuvosto päätti esityksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Merja Tervo, palvelualuepäällikkö, merja.tervo@rovaniemi.fi

Perustelut

Rovaniemen kaupungin kulttuuriohjelman laatiminen, kulttuuripoliittisten linjausten määrittely vuosille 2021-2025, oli kulttuuripalvelujen toiminta- ja käyttötaloussuunnitelmassa vuonna 2020.

Tavoitteena on ollut työstää ohjelma, joka on kaupunkistrategian mukainen sekä kaupungin uutta brändiä ja siinä esiin nostettuja arvoja kunnioittava. Rovaniemen laajassa, osallisuutta painottaneessa brändityössä kehitettiin tavat ja kanavat toteuttaa eri ohjelmia ja hankkeita. Tätä kehitystyötä hyödynnettiin kulttuuriohjelman laatimisessa kustannustehokkaasti, mukaan lukien monikanavaisuus; erityisesti kehitettyjä eri kanavia hyödynnettiin ja pilotoitiin.

Keskeisenä ajatuksena on, että kulttuuriohjelma kestää aikaa ja ennakoi tulevaa. Kulttuuriohjelma edistää hyvinvointia, kasvattaa elinvoimaa, vetovoimaa ja pitovoimaa oivaltaen, että kulttuurin ja kulttuuristen sisältöjen keinoin voidaan yhdistää asioita ja toimijoita sekä yhteiskehittää eri sisältöjä. Olennaista on ollut luoda ohjelma, joka tarjoaa prosessin aikana ja eri kanavia hyödyntäen osallisuuden paikkoja kuntalaisille, kulttuuritoimijoille ja kaikille kiinnostuneille toimijoille, eri tahoille ja sidosryhmille. 

Ohjelmatyössä otettin huomioon uuden kuntien kulttuuritoimintalain tavoitteet, joiden toteuttamisen lähtökohtana ovat demokratia, asiakaslähtöisyys, tasa-arvo, kestävä kehitys sekä kulttuurinen moninaisuus ja vuoropuhelu. Tavoitteet tiivistetysti:

1) tukea ihmisten mahdollisuuksia luovaan ilmaisuun ja toimintaan sekä kulttuurin ja taiteen tekemiseen ja kokemiseen;

2) edistää kaikkien väestöryhmien yhdenvertaisia mahdollisuuksia ja osallistumista kulttuuriin, taiteeseen ja sivistykseen;

3) vahvistaa väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä kulttuurin ja taiteen keinoin;

4) luoda edellytyksiä paikallisen ja alueellisen elinvoiman kehittymiselle ja sitä tukevalle luovalle toiminnalle kulttuurin ja taiteen keinoin.

Kulttuuriohjelman valmistelu toteutettiin Flatlight Creative Housen, kulttuurin ja taiteen ammattilaisten sekä Rovaniemen asukkaiden yhteisenä tekemisenä. Prosessi oli seuraava: 1. Tiedonkeruu ja kyselyt, 2. Linjanvedot, 3. Pyöreän pöydän keskustelu ja korttikampanja, 4. Ohjelman kirjoitustyö ja kommentointi, 5. Esittely ja lanseeraus. 

Kulttuuriohjelma 2021-2025 on hyväksytty sivistyslautakunnassa 25.2.2021 § 18, jonka jälkeen se on lähetetty lausuntokierrokselle lautakuntiin ja vaikuttamistoimielimiin.

Kulttuurituottajat Roosa Nevala ja Matti Selin esittelevät kokouksessa Rovaniemen kaupungin kulttuuriohjelman.

Sivistyslautakunta 25.2.2021 § 18, esittää kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi Rovaniemen kaupungin kulttuuriohjelman 2021-2025.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Rovaniemen kaupungin kulttuuriohjelman 2021-2025 sivistyslautakunnan esityksen mukaisesti.

Päätös

Kaupunginhallitus kuuli asiassa kulttuurituottaja Roosa Nevalaa ja kulttuurituottaja Matti Seliniä sekä palvelualuepäällikkö Merja Tervoa.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Sivistyslautakunta

Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.