Kaupunginhallitus, kokous 29.3.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 119 LISÄPYKÄLÄ: Kuntavaalien vaalipäivän äänestyspaikkojen määrääminen (lisäpykälä)

ROIDno-2020-3337

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Miikka Ruokamo, kaupunginlakimies, miikka.ruokamo@rovaniemi.fi

Perustelut

Suomessa toimitetaan kuntavaalit sunnuntaina 18.4.2021.

Vaalilain 9 §:n mukaan jokaisella äänestysalueella tulee olla kunnanhallituksen päätöksellä määrätty äänestyspaikka. Erityisestä syystä äänestyspaikka voidaan sijoittaa äänestysalueen tai kunnankin ulkopuolelle, jollei siitä aiheudu äänestäjille kohtuutonta haittaa. Kuntavaalien vaalipäivän äänestyspaikkojen tiedot on merkittävä ja kuitattava vaalitietojärjestelmään viimeistään perjantaina 29.1.2021.  

Vaalilain 69 §:n mukaan keskusvaalilautakunnan on huolehdittava siitä, että vaalipäivän äänestystä varten kullakin äänestysalueella on kunnan tähän tarkoitukseen käytettäväksi antama asianmukainen äänestystila ja tarvittava kalusto. Äänestyspaikalla tulee olla riittävästi tilaa myös niitä äänestäjiä varten, jotka odottavat vuoroaan päästäkseen vaalihuoneeseen äänestämään.

Oikeusministeriön suosituksen mukaan äänestyspaikat tulisi sijoittaa sellaisiin paikkoihin, joihin äänestäjien on helppo tulla ja joihin he vaivattomasti osaavat. Äänestyspaikan on oltava aatteellisilta ja taloudellisilta kytkennöiltään mahdollisimman puolueeton, jotta mahdollisimman monet äänestäjät sinne mieluusti tulevat. Lisäksi äänestystilan tulee olla riittävän suuri, jotta äänestys voidaan toimittaa sujuvasti ja luotettavasti eli äänestäjän vaalisalaisuus, vaalivapaus ja vaalirauha turvaten. Oikeusministeriö on kiinnittänyt huomiota koronavirustilanteen vaikutukseen vaalien järjestelyissä. Oikeusministeriö suosittelee, että päättäessään vaalipäivän äänestyspaikoista kunnat noudattavat soveltuvin osin  liitteessä 1 olevia yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja koskevia kriteereitä.  Kunnan on vaalijärjestelyissään huolehdittava siitä, että äänestäminen äänestyspaikoissa on kaikissa tilanteissa äänestäjille mahdollisimman turvallista. Yhtä lailla on huolehdittava vaalivirkailijoiden turvallisuudesta.

Vaalilautakunta on kokoontuneena vaalipäivänä koko vaalitoimituksen ajan sekä vaalitoimituksen jälkeen äänestyslippujen laskemiseksi, tarkastamiseksi ja järjestämiseksi äänestyspaikalla. Näin ollen voidaan katsoa, että äänestyspaikalla tulisi olla soveltuvat sosiaalitilat vaalilautakunnan jäsenille.

Keskusvaalilautakunta on kokouksessaan 24.11.2020 käynyt läpi luonnosvaiheen suunnitelmat vuoden 2021 vaalien vaalipäivän äänestyspaikoiksi. Esitys vaalipäivän äänestyspaikoiksi vuoden 2021 vaaleissa on liitteenä 2

Lopuksi keskusvaalilautakunta on päättänyt esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus ryhtyisi toimenpiteisiin vaalipäivän äänestyspaikkojen määräämiseksi vuoden 2021 vaaleja varten.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää, että äänestysalueiden äänestyspaikat vuoden 2021 kuntavaaleissa ovat liitteen 2 mukaiset.

Päätös

Miikka Ruokamo esitteli asiaa. 

Merkittiin pöytäkirjaan, että korjataan teknisesti Nivankylä-Vennivaara-Ylikylä äänestysalueen äänestyspaikan nimeksi Ylikylän iltapäiväkerhon tilat.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Miikka Ruokamo, kaupunginlakimies, miikka.ruokamo@rovaniemi.fi

Perustelut

Kuntavaalien siirtyessä uusi vaalipäivä on 13.6.2021.

Vaalilain mukaan jokaisella äänestysalueella on kunnanhallituksen päätöksellä määrätty vaalipäivän äänestyspaikka. Erityisistä syistä äänestyspaikka voidaan sijoittaa äänestysalueen tai kunnankin ulkopuolelle, jollei siitä aiheudu äänestäjille kohtuutonta haittaa. 

Vaalipäivän äänestyspaikat ovat liitteessä 1.

Keskusvaalilautakunta käsitteli ehdotusta vaalipäivän äänestyspaikoiksi 24.3.2021.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää, että äänestysalueiden äänestyspaikat vuoden 2021 kuntavaaleissa ovat liitteen 1 mukaiset.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Vaalikeskus, tiedot vaalitietojärjestelmään 8.4.2021 mennessä

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE

Oikaisuvaatimusoikeus
Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimuksen voi tehdä tarkoituksenmukaisuus- tai laillisuusperusteella.

Oikaisuvaatimusaika ja sen alkaminen
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluessa kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksioantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja toimittaminen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Oikaisuvaatimus on tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitettava. Siinä tulee mainita tekijän ja jos hän ei ole allekirjoittaja, myös allekirjoittajan nimi, osoite, asuinkunta sekä puhelinnumero, johon asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava päätös, jota vaaditaan oikaistavaksi sekä vaatimuksen sisältö ja perusteet. Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin tekijä vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, oikaisuvaatimuksen saa tehdä ensimmäisenä arkipäivänä tämän jälkeen. Oikaisuvaatimus on toimitettava viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Mikäli oikaisuvaatimus lähetetään postitse, on se jätettävä postiin niin ajoissa, että se ehtii perille viraston aukioloaikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Sähköisen asiakirjan (sähköposti) tulee olla määräaikana viranomaisen käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös sähköpostitse. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä. Oikaisuvaatimuksia, jotka sisältävät arkaluonteisia henkilö- tai salassa pidettäviä tietoja, ei tule lähettää suojaamattomassa sähköpostiyhteydessä, suojaamattomalla verkkolomakkeella tai niiden liitteenä.

Oikaisuvaatimus lähetetään aina lähettäjän omalla vastuulla.

Oikaisuvaatimuksen maksu
Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Oikaisuvaatimusviranomainen ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimusviranomainen: Rovaniemen kaupunginhallitus
Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi
Käyntiosoite: Osviitta asiakaspalvelu Olkkarin Hyvinvointi- ja palvelupisteessä
Koskikatu 25, 2. kerros, Rovaniemi
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi
Telefax: 016 322 6450
Puhelin: 016 3221
Osviitta avoinna: arkipäivisin ma - to kello 9.00 - 16.30 ja pe kello 9.00 - 15.30

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjanotteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi
Käyntiosoite: Osviitta asiakaspalvelu Olkkarin Hyvinvointi- ja palvelupisteessä
Koskikatu 25, 2. kerros, Rovaniemi
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi
Telefax: 016 322 6450
Puhelin: 016 3221
Osviitta avoinna: arkipäivisin ma - to kello 9.00 - 16.30 ja pe kello 9.00 - 15.30

Pöytäkirjan tarkastus- ja allekirjoituspäivä sekä pöytäkirjan verkkoon julkaisupäivä esitetään kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.