Kaupunginhallitus, kokous 3.2.2025

§ 24 Luovutusehtojen vahvistaminen ja vuokrasopimuksen uudistaminen / 4. kaupunginosan kortteli 460 Taljatie-Mustinpolku

ROIDno-2025-340

Valmistelija

  • Jukka Björkbacka, maankäyttöinsinööri, jukka.bjorkbacka@rovaniemi.fi

Perustelut

Ounasvaaran Pirtit Oy:llä on vuokrattuna 18.5.2015 allekirjoitetulla maanvuokrasopimuksella osa RM-korttelia 460 sekä läheistä VU-3 aluetta pysäköintialueeksi. Maanvuokrasopimus on päättymässä 31.12.2025. Yhtiö on pyytänyt maanvuokrasopimusta uudistettavaksi jo ennen vuokra-ajan päättymistä. Muu osa korttelia on kaupungin omistuksessa ja hallinnassa. Alueella ei ole voimassa olevia luovutusehtoja.

Kaupunki on hankkinut lokakuussa 2024 lunastustoimituksella omistukseensa korttelialueen luoteisosaan kuuluneen tilojen yhteisen alueen 698-401-878-4. Lunastushinnaksi muodostui 152,35 euroa krs-m2 korjattuna elinkustannusindeksillä vuoden 2025 hintatasoon (indeksi 2332).

Ounasvaaran Pirtit Oy:n hallitseman ja rakennetun korttelinosan pinta-ala on 19457 m2 ja rakennusoikeus 4864 krs-m2 (e=0,25) kerrosluvulla II. Vuosivuokraksi muodostuu em. lunastustoimitukseen perustuvalla hintatasolla 37051,52 euroa (indeksi 2332). Vuokrasopimus voidaan uudistaa karttaliitteen mukaiselle alueelle 30 vuoden sopimuksella. VU-3 alueesta voidaan vuokrata erikseen pysäköintiin tarvittava alue viranhaltijapäätöksellä.

Kaupungin omistuksessa ja hallinnassa olevan korttelinosan pinta-ala on 8980 m2 ja rakennusoikeus 3592 krs-m2 kerroskorkeudella III. Alue sijaitsee keskeisellä matkailupalvelujen alueella, jonka vuoksi tonttien rakennusoikeus tulee käyttää tehokkaasti. Korttelinosa voidaan tarvittaessa lohkoa useammaksi tontiksi ennen luovutusta eri rakentajille.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää vuokrata korttelista 460 Ounasvaaran Pirtit Oy:lle karttaliitteen mukaisen alueen seuraavin ehdoin:

Alueen vuosivuokra on 37051,52 euroa sidottuna elinkustannusindeksin pistelukuun 2332.

  1. Alue vuokrataan maanvuokralain 5. luvun mukaisin ehdoin.
  2. Vuokra-aika on 30 vuotta.
  3. 18.5.2015 allekirjoitettu maanvuokrasopimus lakkaa uuden sopimuksen allekirjoituksin.
  4. Vuokralainen vastaa kirjauksen ja kiinnitysten järjestelyista aiheutuvista kustannuksista.
  5. Vuokralainen vastaa vuokra-alueen kiinteistönmuodostuksen kustannuksista.
  6. Maanvuokrasopimus on allekirjoitettava 30.6.2025 mennessä.
  7. Muut ehdot ovat noudatetun käytännön mukaiset.
     

Lisäksi kaupunginhallitus päättää vahvistaa kaupungin hallitsemalle korttelinosalle seuraavat luovutusehdot:

  1. Muodostettavien tonttien myyntihinta on 152,35 euroa krs-m2 ja vuosivuokra 5% myyntihinnasta sidottuna elinkustannusindeksin pistelukuun 2332.
  2. Vuokra-aika on 30 vuotta maanvuokralain 5. luvun mukaisin ehdoin.
  3. Rakentamisvelvoite on 80% tontin asemakaavan mukaisesta rakennusoikeudesta.
  4. Muut ehdot ovat noudatetun käytännön mukaiset.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Ounasvaaran Pirtit Oy Ari Vuorentausta, Paikkatieto- ja tonttipalvelut Martikainen ja Björkbacka

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätöksen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Rovaniemen kaupunginhallitus

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15

 

Paperisten asiakirjojen on oltava toimitettuna Osviitta asiointipisteeseen viimeistään määräajan viimeisenä päivänä kello 15:een mennessä.

Osviitta asiointipiste: ma - to kello 9.00 - 16.30, pe kello 9.00 - 15.30

Osviitan kesäaukiolo (kesä-heinäkuu): ma - to 9.00 - 16.00; pe 9.00 - 15.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua

  • miten päätös halutaan oikaistavaksi 

  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.