Banneri

Kaupunginhallitus, kokous 4.11.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 373 Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymän järjestämisvastuulle 1.2.2017 siirrettyjen päihdehuollon erityistason palvelujen takaisinsiirto - valmistelutyön aloittaminen

ROIDno-2020-1666

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mirja Kangas, palvelualuepäällikkö, mirja.kangas@rovaniemi.fi
Paula Reponen, hallintoylilääkäri, paula.reponen@rovaniemi.fi
Helena Koivuranta, erityissuunnittelija, helena.koivuranta@rovaniemi.fi

Perustelut

Päihdehuollon järjestämisvelvollisuus

Kunnan velvollisuudesta järjestää päihdehuolto säädetään päihdehuoltolaissa (41/1986), sosiaalihuoltolaissa (1301/2014) ja terveydenhuoltolaissa (1326/2010).

Päihdehuoltolain mukaan päihdehuollon tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihteiden ongelmakäyttöä sekä siihen liittyviä sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja sekä edistää päihteiden ongelmakäyttäjän ja hänen läheistensä toimintakykyä ja turvallisuutta. Kunnan on huolehdittava siitä, että päihdehuolto järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaiseksi kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja kunnan muiden viranomaisten on ehkäistävä alkoholin ja muiden päihteiden ongelmakäyttöä yleisesti lisäävien olosuhteiden ja elämäntapojen syntymistä. Lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunnan on seurattava päihteiden ongelmakäyttöä kunnassa ja välitettävä tietoa ongelmakäytön syntyyn, ehkäisyyn ja hoidettavuuteen liittyvistä tekijöistä sekä annettava asiantuntija-apua muille viranomaisille samoin kuin kunnan asukkaille ja kunnassa toimiville yhteisöille.

Palvelut tulee järjestää ensisijaisesti avohuollon toimenpitein siten, että ne ovat helposti tavoitettavia, joustavia ja monipuolisia. Erityisesti päihdehuoltoon tarkoitettuja palveluja tulee antaa henkilölle, jolla on päihteiden käyttöön liittyvä ongelmia sekä hänen perheelleen ja muille läheisilleen. Päihdehuollon palvelut on järjestettävä siten, että niiden piiriin voidaan hakeutua oma-aloitteisesti ja niin, että asiakkaan itsenäistä suoriutumista tuetaan ja tarvittaessa autetaan ratkaisemaan myö toimeentuloon, asumiseen ja työhön liittyviä ongelmiaan.

Sosiaalihuoltolain mukaan sosiaalipalveluja on järjestettävä päihteiden ongelmakäytöstä aiheutuvaan tuen tarpeeseen. Sosiaalihuollon päihdetyöllä vähennetään ja poistetaan päihteisiin liittyviä hyvinvointia ja turvallisuutta vaarantavia tekijöitä sekä tuetaan päihteettömyyttä. Sosiaalihuollon päihdetyöhön kuuluu: 1) ohjaus ja neuvonta, 2) päihteiden ongelmakäyttäjille ja heidän omaisilleen ja muille läheisille suunnatut sosiaalihuollon erityispalvelut sekä 3) muut päihteettömyyttä tukevat tai päihteiden ongelmakäytön vuoksi tarvittavat sosiaalipalvelut. Lisäksi raskaana olevalla henkilöllä on oikeus saada välittömästi riittävät päihteettömyyttä tukevat sosiaalipalvelut.

Terveydenhuoltolaissa puolestaan on säädetty, että kuntien on järjestettävä alueensa asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi tarpeellinen päihdetyö, jonka tarkoituksena on vahvistaa yksilön ja yhteisön päihteettömyyttä suojaavia tekijöitä sekä vähentää ja poistaa päihteisiin liittyviä terveyttä ja turvallisuutta vaarantavia tekijöitä. Terveydenhuollon päihdetyöhön kuuluu: 1) terveydenhuollon palveluihin sisältyvä ohjaus ja neuvonta ja 2) päihteiden aiheuttamien sairauksien tutkimus, hoito- ja kuntoutuspalvelut.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa päihdetyö on suunniteltava ja toteutettava siten, että se muodostaa toimivan kokonaisuuden muun kunnassa tehtävän päihdetyön ja mielenterveystyön kanssa.

Mielenterveys- ja päihdehuollon erityistason palvelujen järjestämisvastuun siirtäminen Lapin sairaanhoitopiirille 1.2.2017

Rovaniemen kaupunginvaltuusto ja Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymän yhtymävaltuusto tekivät päätöksen Rovaniemen kaupungin mielenterveys- ja päihdepalveluiden ja Lapin sairaanhoitopiirin psykiatrisen hoidon tulosalueen toiminnan ja hallinnon yhdistämisestä kesäkuussa 2016. Osapuolten välisellä, 31.1.2017 allekirjoitetulla, sopimuksella Rovaniemen kaupunki siirsi järjestämänsä erityistason mielenterveys- ja päihdepalvelut Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymän järjestettäväksi. Järjestämisvastuu perustason palveluista jäi edelleen Rovaniemen kaupungille ja Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymä tuli vastaamaan sopimuksella siirtyvistä erityistason palveluista sekä edelleen erikoissairaanhoidosta ja päihdeklinikasta. Samalla siirrettiin erityistason palveluiden järjestämiseen liittyvä toiminta liikkeenluovutuksena Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle 1.2.2017 alkaen.

Mielenterveys- ja päihdepalvelujen toteuttamisen osalta sopimukseen kirjattiin, että järjestämisvastuu erityistason mielenterveys- ja päihdepalveluista on sairaanhoitopiirillä ja sosiaalihuolloksi luettavien päihdepalvelujen ja -toimenpiteiden osalta järjestämisvastuun kantaa kunta, ja sairaanhoitopiiri tuottaa palveluja kuntien kanssa sovittavasti.

Siirtyvillä erityistason mielenterveys- ja päihdepalveluilla tarkoitettiin Rovaniemen mielenterveys- ja päihdepalveluyksikön tiimien, nuorten mielenterveyspalvelujen (Nuppi) ja A-klinikan palveluja, jotka sopimuksen mukaan sulautetaan kiinteäksi osaksi sairaanhoitopiirin psykiatrian, mielenterveystyön ja päihdepalvelujen uudelleen organisoitua toimintaa. Kaupunki järjestää edelleen mielenterveys- ja päihdekuntoutujien kuntouttavat asumispalvelut. Mielenterveys- ja päihdepalvelut toteutetaan yhteistyössä kaupungin perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon kanssa.

Sopimuksen mukaan kaupunki järjestää edelleen mielenterveys- ja päihdekuntoutujien kuntouttavat asumispalvelut. Asumispalvelut sisältävät tuettua asumista, ryhmäkotiasumista, palveluasumista, tehostettua palveluasumista ja jaksohoitoa.

Hoidon järjestämisestä sovittiin seuraavasti:
- Rovaniemen kaupunki järjestää mielenterveyteen ja päihteisiin liittyvää perustason hoitoa osana Rovaniemen kaupungin perusterveydenhuoltoa ja sosiaalihuoltoa, kun potilas/asiakas ei tarvitse laajempia diagnostisia selvittelyitä ja/tai hoitoa erityistason ammattihenkilöiltä
- Sairaanhoitopiiri antaa tarvittaessa konsultaatiotukea perustason hoidolle
- Rovaniemen terveyskeskus antaa tarvittaessa rovaniemeläisten asiakkaiden yleislääkärikonsultaatiot erityistason hoidolle
- Sairaanhoitopiiri järjestää erityistason avohoitoa ja laitoshoitoa

Sopimusehtojen mukaan kaupunki pidätti itsellään luovutettavan kohteen takaisinotto-oikeuden, jota voidaan käyttää, jos kaupunki päättää järjestää siirtyvät mielenterveys- ja päihdepalvelut jollain muulla tavalla.

Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymän päihdepalvelut vuonna 2020

Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymän päihdepalvelut koostuvat tällä hetkellä A-klinikan palveluista ja korvaushoitoklinikka KoHo:n palveluista. Lapin päihdeklinikan toiminta on päätetty lopettaa yhtymähallituksen 26.2.2020 § 27 tekemällä päätöksellä 1.6.2020 alkaen.

Päihdepalvelut tarjoavat ohjausta, neuvontaa, hoitoa sekä kuntoutusta erilaisista riippuvuuksista (alkoholi, huumeet, lääkkeet, peliriippuvuus ja seksiriippuvuus) kärsiville asiakkaille sekä heidän läheisilleen. A-klinikka on avopalveluyksikkö. A-klinikalla työskentelee 2 osa-aikaista lääkäriä, 4,4 sosiaalityöntekijää ja 5 sairaanhoitajaa.

Korvaushoitoklinikka tarjoaa keskitetysti korvaushoitoon kuuluvat lääkehoidon ja psykososiaalisen kuntoutuksen palvelut opioidiriippuvuudesta kärsiville asiakkaille, jotka on hyväksytty korvaushoitoon. Palvelu on tarkoitettu vasta korvaushoidon aloittaneille sekä niille asiakkaille, jotka hyötyvät yhteisökuntoutuksen menetelmistä. Korvaushoitoklinikan painopiste on haittoja vähentävässä työskentelyssä. Pidemmälle kuntoutuneet korvaushoidon asiakkaat ovat A-klinikan asiakkuudessa ja vakaassa tilanteessa olevien asiakkaiden lääkkeiden jako toteutetaan terveyskeskuksessa. Korvaushoitoklinikalla työskentelee lääkäri 1,5 päivänä viikossa, 0,6 sosiaalityöntekijää, 4 sairaanhoitajaa ja 1 lähihoitaja.

Alkuvuoden 2017 tilanteeseen verrattuna päihdepalvelujen henkilöstön määrää on lisätty 4 henkilöllä vastaamaan kasvaneeseen tarpeeseen. Asiakasmäärät ovat lisääntyneet erityisesti korvaushoitoklinikan osalta, jossa asiakasmäärä on kaksinkertaistunut. Korvaushoitoklinikan tilat on vaihdettu Pienteollisuustalolla isompiin, jotka mahdollistavat yhteisöhoidon mallien käytön ja ryhmätoiminnan. A-klinikan ja korvaushoitoklinikan toimintakulut olivat 2019 noin 1,82 M€ ja 2020 budjetti, jossa on mukana myös KoHo:n uudet tilat, on 2,1 M€. Kaupungin A-klinikan toimintakulut 2016 tilinpäätöksessä olivat 1,15 M€. Toimintakulut ovat näin ollen kasvaneet sairaanhoitopiirille siirron jälkeen resurssitarpeen kasvun ja tilamuutoksen vuoksi.

Sosiaalihuollon päihdetyön toteutuminen

Lapin aluehallintovirasto otti 23.10.2017 valvonta-asiana käsiteltäväkseen sosiaalihuollon päihdetyön järjestämisen Rovaniemen kaupungissa (LAAVI/1145/2017).

Aluehallintoviraston näkemyksen mukaan tilanteessa, jossa erityistason päihdepalvelut olivat siirtyneet sairaanhoitopiirin järjestämisvastuulle, näytti siltä, että päihdetyö Rovaniemellä on yksinomaan terveyden- ja sairaanhoitoa. Aluehallintovirasto toteaa, että kunta ei voi jättää sosiaalihuollon päihdetyön erityispalvelujen järjestämisvelvollisuutta täyttämättä sillä perusteella, että palveluja toteutetaan terveydenhuollossa. Palvelut eivät ole vaihtoehtoisia vaan rinnakkaisia. Kun asiakas tarvitsee sosiaalihuollon palvelua, on asia käsiteltävä sosiaalihuollon palveluna sosiaalihuollon menettelytapasäännöksiä noudattaen.

Edellä mainitun johdosta aluehallintovirasto pyysi Rovaniemen kaupungin perusturvalautakuntaa antamaan selvityksensä siitä, miten sosiaalihuollon päihdepalvelut kaupungissa järjestetään tai aiotaan järjestää lain edellyttämällä tavalla. Selvitystä pyydettiin mm. siitä, miten sosiaalihuollon toteuttamiseen liittyvät lain edellytykset, kuten asiakkaiden sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi sekä päätöksenteko huomioiden erityistä tukea tarvitsevista asiakkaista annetut erityissäännökset, kaupungin järjestämässä päihdehuollossa toteutuvat. Selvitystä vaadittiin myös siitä, miten asiakas saa selvityksen toimenpidevaihtoehdoista ja sosiaalihuollon järjestämisestä valituskelpoisen päätöksen niin kuin sosiaalihuoltolaissa säädetään.

Perusturvalautakunta antoi pyydetyn selvityksen 14.12.2017 ja aluehallintovirasto antoi selvityksen johdosta päätöksen valvonta-asiassa 10.9.2019, mutta keskeytti asian päätöksessä olleen asiavirheen vuoksi. Lopullista päätöstä valvonta-asiaan ei vielä ole.

Käytettävissä olevien tietojen perusteella on pääteltävissä, että aluehallintovirasto tulee edelleen kehottamaan Rovaniemen kaupunkia ryhtymään korjaaviin toimenpiteisiin sosiaalihuoltolain päihteiden käyttäjille ja heidän omaisilleen ja muille läheisille suunnattujen sosiaalihuollon erityispalvelujen järjestämisvelvollisuuden täyttämisessä.Päihdehuollon erityispalveluilla tarkoitetaan erityisesti päihdekuntoutujille suunnattuja palveluja kuten A-klinikkatoimintaa, nuorisoasemia, kuntoutuslaitoksia, katkaisuhoitoasemia, päiväkeskuksia, huumeidenkäyttäjien terveysneuvontapisteita, ensisuojia sekä selviämisasemia. Sosiaalihuollon erityispalveluilla varmistetaan myös se, että välttämätön huolenpito toteutuu niiden henkilöiden osalta, joilla päihteiden ongelmakäyttö on jatkuvaa huomioiden erityisen tuen tarpeessa olevista henkilöistä annetut määräykset. Korjaavia toimenpiteitä tullaan edellyttämään myös sosiaalihuollon päihdetyön asiakkaan asiakasprosessiin, palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden parantamiseen ja palveluista informointiin, niin kuin sosiaalihuoltolaissa säädetään.

Aluehallintoviraston edellyttämät toimenpiteet ovat valmistelijoiden näkemyksen mukaan osin perusteltuja, osin näkemykset eroavat. Aluehallintoviraston näkemyksestä poiketen Rovaniemen kaupunki katsoo järjestävänsä päihteiden ongelmakäyttäjille ja heidän omaisilleen ja muille läheisille sosiaalihuollon päihdetyön erityispalveluna:

- asumispalveluita omana toimintana ja ostopalveluina
- päiväkeskustoimintaa Rovaniemen Päiväkeskus ry:n toteuttamana peruspalveluna
- päihdehuollon hoito- ja kuntoutuspalveluita alle 25-vuotiaille Rovalan Setlementti ry:n ylläpitämän Lapin Nuorisoasema Rompun toteuttamana
- raskaana oleville henkilöille sekä vauva- ja pikkulapsiperheille Lapin Ensikoti ry:n Pidä kiinni -ohjelman mukaisena päihdekuntoutuksena
- lisäksi A-klinikan ja korvaushoitoklinikan päihteiden ongelmakäyttäjille ja heidän omaisilleen ja läheisilleen tuottamat päihdehuollon erityispalvelut ovat keskeinen osa Rovaniemen kaupungin erityispalvelujen palvelurakennetta huolimatta siitä, että ne ovat Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymän järjestämisvastuulla. Käytännössä niitä toteutetaan tiiviissä yhteistyössä kaupungin kanssa.

Lapin aluehallintoviraston valvonnassa esiin nousseiden selkeiden epäkohtien johdosta, Rovaniemen kaupungin tulee ryhtyä korjaaviin toimenpiteisiin. Korjaavina toimenpiteinä kaupunki täsmentää ostopalveluna hankittavien päihdekuntoutujien asumispalveluiden sisältöjä vuoden 2021 kilpailutuksessa. Päiväkeskustoiminta ei tällä hetkellä täytä sosiaalihuollon päihdetyön ja erityispalvelujen tunnusmerkistöjä, joten toiminnan ja palvelujen tuottamisen tavat uudelleen arvioidaan. Sosiaalihuollon päihdetyön erityispalvelujen päätöksentekoprosessia, myöntämistä koskevaa informaatiovelvoitteen täyttymistä ja päihdehuollon palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta asiakasnäkökulmasta parannetaan. Lapin sairaanhoitopiirille siirrettyjen päihdehuollon palvelujen palauttamista osaksi Rovaniemen kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluiden rakennetta selvitetään.

Yhteenveto ja johtopäätökset

Päihdehuollon kokonaisuudessa on meneillään merkittäviä muutoksia Rovaniemellä. Rovalan Setlementti ry:n ylläpitämän Lapin Nuorisoasema Rompun palvelut, joilla on hankittu palveluja päihdehuollon hoito- ja kuntoutuspalveluita alle 25-vuotiaille, siirtyvät kaupungin omaksi toiminnaksi perusturvalautakunnan 11.12.2019 § 193 tekemällä päätöksellä vuoden 2021 alusta lukien. Päihdekuntoutuksen laitospalveluita tuottaneen Lapin päihdeklinikan toiminta lopetetaan Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymän yhtymähallituksen 26.2.2020 § 27 tekemällä päätöksellä 1.6.2020 lähtien.

Rovaniemen kaupungin päihdehuollon kokonaisuus tulee uudelleenarvioida ja organisoida muuttuneessa tilanteessa sisällölliseksi ja toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Kokonaisuuteen tulisivat kuulumaan A-klinikan ja korvaushoitoklinikan erityistason päihdepalvelut, Rovalan Setlementti ry:n aiemmin tuottamat päihdepalvelut alle 25-vuotiaille, päihdekuntoutujien asumispalvelut kokonaisuudessaan sekä matalan kynnyksen päihdepalvelut kuten päiväkeskustoiminta ja sosiaalisen kuntoutuksen ryhmäpalvelut päihdekuntoutujille. Päihdehuollon laitoskuntoutuspalveluiden järjestäminen tereydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain nojalla tulisi olemaan osa kokonaisuutta. Tavoitteena ovat asiakaslähtöiset, helposti saavutettavat ja vaikuttavat päihdepalvelut sujuvana kokonaisuutena kaiken ikäisille. Kaupungin on myös tärkeää kehittää vahvaa ja keskitettyä päihdetyön osaamista ja rakenteet niin, että voidaan jatkossa konsultoiden tukea myös muita Lapin kuntia päihdehuollon kysymyksissä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Antti Lassila, toimialajohtaja, antti.lassila@rovaniemi.fi

Perusturvalautakunta päättää

- käynnistää valmistelun Rovaniemen kaupungin ja Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymän 1.2.2017 solmimalla sopimuksella sairaanhoitopiirin järjestämisvastuulle siirrettyjen erityistason päihdepalvelujen järjestämisvastuun takaisinsiirtoa kaupungille

- nimetä hallintoylilääkäri Paula Reposen ja palvelualuepäällikkö Mirja Kankaan johtamaan valmisteilla olevaa takaisinsiirtoa ja päihdehuollon palvelujen kokonaisuuden uudelleen organisointia

- esitys siirrettävästä toiminnasta, toiminnan toteutuksesta sekä siirtosopimuksesta tuodaan perusturvalautakunnan erikseen päätettäväksi marraskuun 2020 loppuun mennessä

- esitys Rovaniemen kaupungin päihdehuollon kokonaisuudesta tuodaan perusturvalautakunnan päätettäväksi joulukuun 2020 loppuun mennessä

Päätös

Perusturvalautakunta päätti yksimielisesti toimialajohtajan esityksen mukaisesti.

Valmistelija

Mirja Kangas, palvelualuepäällikkö, mirja.kangas@rovaniemi.fi
Paula Reponen, hallintoylilääkäri, paula.reponen@rovaniemi.fi

Perustelut

Perusturvalautakunta päätti 27.5.2020 (§ 69) käynnistää valmistelun Rovaniemen kaupungin ja Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymän 31.1.2017 solmimalla sopimuksella sairaanhoitopiirin järjestämisvastuulle siirrettyjen erityistason päihdepalvelujen järjestämisvastuun takaisinsiirtoa kaupungille. Siirtyvillä erityistason päihdepalveluilla tarkoitetaan tässä sopimuksessa A-klinikan palveluja. Vastuu erityistason mielenterveyspalveluista jää edelleen Lapin Sairaanhoitopiirille.  Lapin sairaanhoitopiirin yhtymähallitus käsitteli asiaa 9.6.2020 § 98 käynnistäen valmistelun omalta osaltaan. Esitys takaisinsiirrosta ja lautakunnan sekä yhtymähallituksen päätösten jälkeen valmistelu on tehty yhteistyössä Lapin sairaanhoitopiirin ja mielenterveys- ja päihdepalveluiden sekä kaupungin sivistys- ja hyvinvointipalveluiden johdon kanssa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Antti Lassila, toimialajohtaja, antti.lassila@rovaniemi.fi

Perusturvalautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että

  1.  Rovaniemen kaupunki käyttää Lapin sairaanhoitopiirille siirrettyjen erityistason päihdepalveluiden osalta 31.1. 2017 allekirjoitetun siirtosopimuksen takaisinotto-oikeutta ja päihdepalvelut siirretään liikkeenluovutuksena takaisin kaupungin järjestämisvastuulle 1.1.2021 alkaen.

           2. Lapin sairaanhoitopiiriltä kaupungille siirtyvä henkilöstö siirtyy ns. vanhoina työntekijöinä.

           3. Kaupunginjohtajalla on oikeus hyväksyä tarvittaessa teknisiä muutoksia siirtosopimukseen ja/tai sen liitteisiin.

Päätös

Henri Ramberg esitti Hilpi Aholan ja Päivi Alanne-Kunnarin kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

Perusturvalautakunta hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan Rambergin esityksestä suoritetaan äänestys, jossa ne jotka ovat esittelijän esityksen kannalla vastaavat Jaa ja ne, jotka ovat Rambergin esityksen kannalla vastaavat Ei.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin viisi (5) Jaa -ääntä ja kuusi (6)  Ei -ääntä.

Puheenjohtaja totesi, että Rambergin esitys on tullut perusturvalautakunnan päätökseksi.

Äänestystulokset

  • Jaa 5 kpl 45%

    Riitta-Maija Hokkanen, Pirita Nenonen, Marjo Rundgren, Eemeli Kajula, Mikko Lindroos

  • Ei 6 kpl 55%

    Henri Ramberg, Hilpi Ahola, Päivi Alanne-Kunnari, Erkki Virtanen, Asko Peuraniemi, Jukka Uimaniemi

Valmistelija

Mirja Kangas, palvelualuepäällikkö, mirja.kangas@rovaniemi.fi
Paula Reponen, hallintoylilääkäri, paula.reponen@rovaniemi.fi

Perustelut

Perusturvalautakunta päätti 27.5.2020 (§ 69) käynnistää valmistelun Rovaniemen kaupungin ja Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymän 31.1.2017 solmimalla sopimuksella sairaanhoitopiirin järjestämisvastuulle siirrettyjen erityistason päihdepalvelujen järjestämisvastuun takaisinsiirtoa kaupungille. Siirtyvillä erityistason päihdepalveluilla tarkoitetaan tässä sopimuksessa A-klinikan palveluja. Vastuu erityistason mielenterveyspalveluista jää edelleen Lapin Sairaanhoitopiirille.  Lapin sairaanhoitopiirin yhtymähallitus käsitteli asiaa 9.6.2020 § 98 käynnistäen valmistelun omalta osaltaan. Esitys takaisinsiirrosta ja lautakunnan sekä yhtymähallituksen päätösten jälkeen valmistelu on tehty yhteistyössä Lapin sairaanhoitopiirin ja mielenterveys- ja päihdepalveluiden sekä kaupungin sivistys- ja hyvinvointipalveluiden johdon kanssa.

Perusturvalautakunta päätti kokouksessaan 30.9.2020 palauttaa siirron uudelleen valmisteltavaksi.  Perusturvalautakunta pyysi tarkempaa selvitystä siirtyvistä sopimuksista ja kustannuksista. Lisäselvitykset  ovat kokouksen oheismateriaalina.

Päätösehdotus

Esittelijä

Antti Lassila, toimialajohtaja, antti.lassila@rovaniemi.fi

Perusturvalautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että

  1.  Rovaniemen kaupunki käyttää Lapin sairaanhoitopiirille siirrettyjen erityistason päihdepalveluiden osalta 31.1. 2017 allekirjoitetun siirtosopimuksen takaisinotto- oikeutta ja päihdepalvelut siirretään liikkeenluovutuksena takaisin kaupungin järjestämisvastuulle 1.1.2021 alkaen.
  2. Lapin sairaanhoitopiiriltä kaupungille siirtyvä henkilöstö siirtyy ns. vanhoina työntekijöinä.
  3. Kaupunginjohtajalla on oikeus hyväksyä tarvittaessa teknisiä muutoksia siirtosopimukseen ja/tai sen liitteisiin.

Päätös

Perusturvalautakunta päätti yksimielisesti toimialajohtajan esityksen mukaisesti.

Valmistelija

Mirja Kangas, palvelualuepäällikkö, mirja.kangas@rovaniemi.fi
Paula Reponen, hallintoylilääkäri, paula.reponen@rovaniemi.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy perusturvalautakunnan 28.10.2020 §124 ja antaa sen vastauksenaan Lapin sairaanhoitopiirille.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn 4.11.2020 pidettävään kaupunginhallituksen kokoukseen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy perusturvalautakunnan 28.10.2020 §124 ja antaa sen vastauksenaan Lapin sairaanhoitopiirille.

Päätös

Toimialajohtaja Antti Lassila esitteli asiaa kaupunginhallitukselle.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Lastensuojelun palveluesimies, Lshp kirjaamo, Hanna Heikkilä/Lshp

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE

Oikaisuvaatimusoikeus
Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimuksen voi tehdä tarkoituksenmukaisuus- tai laillisuusperusteella.

Oikaisuvaatimusaika ja sen alkaminen
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluessa kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksioantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja toimittaminen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Oikaisuvaatimus on tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitettava. Siinä tulee mainita tekijän ja jos hän ei ole allekirjoittaja, myös allekirjoittajan nimi, osoite, asuinkunta sekä puhelinnumero, johon asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava päätös, jota vaaditaan oikaistavaksi sekä vaatimuksen sisältö ja perusteet. Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin tekijä vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, oikaisuvaatimuksen saa tehdä ensimmäisenä arkipäivänä tämän jälkeen. Oikaisuvaatimus on toimitettava viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Mikäli oikaisuvaatimus lähetetään postitse, on se jätettävä postiin niin ajoissa, että se ehtii perille viraston aukioloaikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Sähköisen asiakirjan (sähköposti) tulee olla määräaikana viranomaisen käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös sähköpostitse. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä. Oikaisuvaatimuksia, jotka sisältävät arkaluonteisia henkilö- tai salassa pidettäviä tietoja, ei tule lähettää suojaamattomassa sähköpostiyhteydessä, suojaamattomalla verkkolomakkeella tai niiden liitteenä.

Oikaisuvaatimus lähetetään aina lähettäjän omalla vastuulla.

Oikaisuvaatimuksen maksu
Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Oikaisuvaatimusviranomainen ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimusviranomainen: Rovaniemen kaupunginhallitus
Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi
Käyntiosoite: Osviitta asiakaspalvelu Olkkarin Hyvinvointi- ja palvelupisteessä
Koskikatu 25, 2. kerros, Rovaniemi
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi
Telefax: 016 322 6450
Puhelin: 016 3221
Osviitta avoinna: arkipäivisin ma - to kello 9.00 - 16.30 ja pe kello 9.00 - 15.30

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjanotteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi
Käyntiosoite: Osviitta asiakaspalvelu Olkkarin Hyvinvointi- ja palvelupisteessä
Koskikatu 25, 2. kerros, Rovaniemi
Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi
Telefax: 016 322 6450
Puhelin: 016 3221
Osviitta avoinna: arkipäivisin ma - to kello 9.00 - 16.30 ja pe kello 9.00 - 15.30

Pöytäkirjan tarkastus- ja allekirjoituspäivä sekä pöytäkirjan verkkoon julkaisupäivä esitetään kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.