Banneri

Kaupunginvaltuusto, kokous 15.6.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 39 Arviointikertomus vuodelta 2019

ROIDno-2019-1548

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Juuso Kataja, vs. kaupunkitarkastaja, juuso.kataja@rovaniemi.fi

Perustelut

Tarkastuslautakunnan tulee arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa sekä kuntakonsernissa toteutuneet. Lautakunnan on myös arvioitava, onko kunnan toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

Tarkastuslautakunnan arvioinnissa keskeinen kohde on kaupunginhallitus, joka johtaa kaupungin toimintaa sekä vastaa kaupungin hallinnosta ja taloudenhoidosta. Arviointi kohdistuu hallintosääntöohjauksen piirissä tapahtuvaan toimintaan.

Kaupunginhallitusta tarkastuslautakunta arvioi myös siksi, että se osana konsernijohtoa vastaa omistajaohjauksen toteuttamisesta sekä konsernivalvonnan järjestämisestä.  Arvioinnin piirissä on tällöin se yhä laajemmaksi käynyt kunnan toiminta, joka toteutetaan kunnan omistamissa sekä kunnan määräysvallassa olevissa konserniyhtiöissä ja muissa yhteisöissä.

Tarkastuslautakunta laatii valtuustoa varten arviointikertomuksen, joka tulee kuntalain 121 § mukaisesti käsitellä tilinpäätöksen yhteydessä. Vuoden 2019 arviointikertomus on tämän asian liitteenä. Kun tarkastuslautakunta hyväksyy arviointikertomuksen ja lautakunnan päättämät tekniset korjaukset on tehty, tulee arviointikertomus julkiseksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Kotimäki, tarkastuspäällikkö, jari.kotimaki@rovaniemi.fi

Tarkastuslautakunta

-hyväksyy arviointikertomuksen vuodelta 2019 (Liite 1) ja saattaa sen Rovaniemen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi vuoden 2019 tilinpäätöksen yhteydessä,

-oikeuttaa tarkastuspäällikön tekemään arviointikertomukseen teknisluonteisia korjauksia ja tarkistuksia,

-esittää, että kaupunginvaltuusto pyytää kaupunginhallitukselta selvitykset ja aikataulutun toimenpiteistä, joihin se aikoo ryhtyä arviointikertomuksessa esitettyjen johtopäätösten ja kehittämisehdotusten perusteella.

-esittää, että selvitykset kaupunginhallitukselta pyydettäisiin siten, että ne voidaan käsitellä lokakuussa 2020 pidettävässä valtuuston kokouksessa.

 

Päätös

Tarkastuspäällikön muutettu päätösesitys:

Tarkastuslautakunta päättää

-hyväksyä arviointikertomuksen vuodelta 2019 (Liite 1) ja saattaa sen Rovaniemen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi ennen vuoden 2019 tilinpäätöksen käsittelyä,

-oikeuttaa tarkastuspäällikön tekemään arviointikertomukseen teknisluonteisia korjauksia ja tarkistuksia,

-esittää, että kaupunginvaltuusto pyytää kaupunginhallitukselta selvitykset ja aikataulutun toimenpiteistä, joihin se aikoo ryhtyä arviointikertomuksessa esitettyjen johtopäätösten ja kehittämisehdotusten perusteella.

-esittää, että selvitykset kaupunginhallitukselta pyydettäisiin siten, että ne voidaan käsitellä lokakuussa 2020 pidettävässä valtuuston kokouksessa.

Tarkastuslautakunta päätti yksimielisesti tarkastuspäällikön muutetun päätösesityksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Jari Kotimäki, tarkastuspäällikkö, jari.kotimaki@rovaniemi.fi
  • Juuso Kataja, vs. kaupunkitarkastaja, juuso.kataja@rovaniemi.fi

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta  27.5.2020 § 52 saattaa Arviointikertomuksen vuodelta 2019 (Liite 1) Rovaniemen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi vuoden 2019 tilinpäätöksen yhteydessä.

Tarkastuslautakunta esittää, että :  

  • Kaupunginvaltuusto pyytää kaupunginhallitukselta selvitykset ja aikataulun toimenpiteistä, joihin se aikoo ryhtyä arviointikertomuksessa esitettyjen johtopäätösten ja kehittämisehdotusten perusteella.
  • Selvitykset kaupunginhallitukselta pyydettäisiin siten, että ne voidaan käsitellä lokakuussa 2020 pidettävässä kaupunginvaltuuston kokouksessa.

Päätös

Tarkastuspäällikkö Jari Kotimäki esitteli arviointikertomuksen. Tilintarkastaja Tapio Raappana esitteli tilintarkastuksen yhteenvedon. Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Jaakko Huttunen esitteli tarkastuslautakunnan päätöksen arviointikertomuksesta sekä tilinpäätöksen käsittelystä.

Puheenjohtaja totesi, että tämän asian yhteydessä käytetään ryhmäpuheenvuorot ja käydään yleiskeskustelu asioista 39, 40, 43 ja 44.

Ryhmäpuheenvuoron käyttivät:
Sakke Rantala (Kesk)
Mikkel Näkkäläjärvi (SDP)
Petteri Pohja (Kok)
Kalervo Björkbacka (PS)
Esko-Juhani Teniolä (Vas)
Miikka Keränen (Vihreät)
Raimo Miettunen (KD)

Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti tarkastuslautakunnan esityksen mukaisesti.

Susanna Junttila poistui tämän asian käsittelyn aikana klo 17.00 ja varavaltuuettu Ari Karvo saapui klo 16.56. Vesa Puuronen saapui klo 17.41. Johanna Ojala-Niemelä poistui klo 17.44 ja Antti Väänänen saapui klo 17.44. Matti Torvinen poistui klo 18.05,  Riita-Maija Hokkanen poistui klo 18.20.

Valtuusto piti tauon tämän asian käsittelyn aikana klo 18.20 - 18.30.

Tiedoksi

Tarkastuslautakunta, kaupunginhallitus

Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa; työ- ja virkaehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista; tai työnjohto- ja valvontaoikeuden käyttämistä.

Käsitellyt asiat