Kaupunginvaltuusto, kokous 22.3.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 25 Valtuustoaloite Ahkiomaantien kehittäminen (lisäpykälä)

ROIDno-2021-1148

Perustelut

Miikka Keränen ym. jättivät puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Ahkiomaantie on keskeisessä asemassa alati kehittyvän Rantavitikan, Viirinkankaan ja Keltakankaan alueen osalta. Alueella sijaitsee muun muassa korkeakoulujen kampukset sekä paljon opiskelija-asuntoja. 

Nykyisellään Ahkiomaantie on kuitenkin tarkoitustaan heikosti palveleva. Varsinkin talviaikaan syntyy ongelmia, kun toista kaistaa käytetään esimerkiksi matkailuautojen säilyttämiseen, jolloin tietä ei voida aurata riittävästi. Jalankulkijoille tarkoitetut tiet ovat kapeita ja huonossa kunnossa. Tiellä on siis usein mahdollisia vaaratilanteita. 

Me allekirjoittaneet esitämme, että Rovaniemen kaupunki selvittää Ahkiomaantien kehittämistä etenkin turvallisuuden näkökulmasta. Selvityksessä voidaan esimerkiksi kartoittaa mahdollisuus ohjata parkkeeraaminen alueella pois ajokaistalta, jalkakäytävän laajentamista ja jopa Ahkiomaantien muuttamista yksisuuntaiseksi tarkoituksenmukaisilta osin."

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle toimenpiteitä varten.


Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.