Perustelut
Keskustan valtuustoryhmä ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:
"Keskustan valtuustoryhmä esittää, että Rovaniemen kaupunki laatii ohjeistuksen, joka kieltää kasvoja peittävien asusteiden käyttämisen kouluissa. Kielto koskisi myös päiväkoteja ja oppilaitoksia. Kiellossa on kyse siitä, että oppilas tai opiskelija on tunnistettavissa. Kiellettyjä asusteita ovat esimerkiksi kommandopipot ja koko kasvoja peittävät huivit.
Aloitteen allekirjoittajina lähdemme siitä, että henkilökunnan ja oppilaiden tunnistettavuus on turvallisuusasia, mutta myös iso osa vuorovaikutusta. Kasvojen näkeminen tukee kielen, tunneilmaisun ja sosiaalisten taitojen kehittymistä, opettajan ja oppilaan vuorovaikutusta sekä arvioinnin luotettavuutta. Lisäksi ohjeistuksella varmistetaan, että jokaisella on yhdenvertainen oikeus turvalliseen varhaiskasvatukseen ja opiskeluun. Ohjeistuksen perusteella säännöt ovat kaikille samanlaiset päiväkodista, koulusta tai oppilaitoksesta riippumatta."
Päätösehdotus
Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Päätös
Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.