Kaupunginvaltuusto, kokous 23.9.2024

§ 66 Valtuustoaloite: Saarenkoulun alueen liikenneturvallisuuden parantaminen (lisäpykälä)

ROIDno-2024-3728

Perustelut

Tuomas Koskiniemi ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Aloite on tehty yhteistyössä alueen asukkaiden kanssa.

Napapiirintien risteyksen ja saarituvien välinen osuus Kuusamontiestä on vaarallinen varsinkin pienemmille jalankulkijoille. Kuusamontien ja Myllymäentien ylitykset on laitettava kuntoon ennen kuin jotain sattuu. Alueen vanhemmat ovatkin jo perustaneet ryhmän, jossa paikalliset valvovat lasten koulumatkaa. Sen pitäisi olla indikaatio siitä, että asiat eivät toimi liikenneturvallisuuden osalta. Kuusamontietä käyttää koululaisten lisäksi myös raskasliikenne, turistit, työmatkailijat ja monet muut. Napsun koulun valmistuminen ei helpota tilannetta vaan luo lisää liikennettä alueelle. Alueella on jo sattunut auton ja ihmisen välisiä töytäisyjä.

Homma on hoidettava Rovaniemen kaupungin, ELY-keskuksen ja poliisin yhteistyöllä.

Alla lista parannusehdotuksista:

  • Myllymäentien risteys: korotettu suojatie.
  • Tuomaantien kohdalta ylitys tai alitus Kuusamontien yli.
  • Alueelle automaattinen nopeudenvalvonta molempiin suuntiin.
  • Risteysalueiden valaistuksen parantaminen.
  • Varoittavat kyltit koululaisista.
  • Pilottina voisi myös miettiä suojattuja suojateitä.
     

Ehdotankin, että Rovaniemen kaupunki aloittaa selvityksen ja avaa yhteistyön edellä mainittujen tahojen kanssa viipymättä, ennen kuin mitään pahempaa sattuu."

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.


Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.