Keskusvaalilautakunta, kokous 13.3.2024

§ 29 Vaalipäivän äänestyspaikkojen määrääminen vuoden 2024 europarlamenttivaaleihin

ROIDno-2023-2174

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Henna Penttilä, vs. hallintopäällikkö, henna.penttila@rovaniemi.fi

Perustelut

Suomessa toimitetaan presidentinvaali sunnuntaina 28.1.2024.

Vaalilain 9 §:n mukaan jokaisella äänestysalueella tulee olla kunnanhallituksen päätöksellä määrätty äänestyspaikka. Erityisestä syystä äänestyspaikka voidaan sijoittaa äänestysalueen tai kunnankin ulkopuolelle, jollei siitä aiheudu äänestäjille kohtuutonta haittaa. Presidentinvaalin vaalipäivän äänestyspaikkojen tiedot on merkittävä ja kuitattava vaalitietojärjestelmään viimeistään perjantaina 3.11.2023 klo 12.

Vaalilain 69 §:n mukaan keskusvaalilautakunnan on huolehdittava siitä, että vaalipäivän äänestystä varten kullakin äänestysalueella on kunnan tähän tarkoitukseen käytettäväksi antama asianmukainen äänestystila ja tarvittava kalusto. Äänestyspaikalla tulee olla riittävästi tilaa myös niitä äänestäjiä varten, jotka odottavat vuoroaan päästäkseen vaalihuoneeseen äänestämään.

Oikeusministeriön suosituksen mukaan äänestyspaikat tulisi sijoittaa sellaisiin paikkoihin, joihin äänestäjien on helppo tulla ja joihin he vaivattomasti osaavat. Äänestyspaikan on oltava aatteellisilta ja taloudellisilta kytkennöiltään mahdollisimman neutraaleja, jotta mahdollisimman monet äänestäjät tulevat sinne mielellään. Lisäksi äänestystilan tulee olla riittävän suuri, jotta äänestys voidaan toimittaa sujuvasti ja luotettavasti eli äänestäjän vaalisalaisuus, vaalivapaus ja vaalirauha turvaten.

Vaalilautakunta on kokoontuneena vaalipäivänä koko vaalitoimituksen ajan sekä vaalitoimituksen jälkeen äänestyslippujen laskemiseksi, tarkastamiseksi ja järjestämiseksi äänestyspaikalla. Näin ollen voidaan katsoa, että äänestyspaikalla tulisi olla soveltuvat sosiaalitilat vaalilautakunnan jäsenille.

Keskusvaalilautakunta on kokouksessaan 19.10.2023 käynyt läpi suunnitelman vuoden 2024 presidentinvaalin vaalipäivän äänestyspaikoiksi. Esitys vaalipäivän äänestyspaikoiksi vuoden 2024 presidentinvaalissa on liitteenä 1. Suunnitelmassa on otettu huomioon mahdollinen toinen äänestyskierros, jonka vaalipäivä on toteutuessaan sunnuntai 11.2.2024.

Keskusvaalilautakunta on päättänyt esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus ryhtyisi toimenpiteisiin vaalipäivän äänestyspaikkojen määräämiseksi vuoden 2024 presidentinvaalia varten.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää, että äänestysalueiden äänestyspaikat vuoden 2024 presidentinvaalissa ovat liitteen 1 mukaiset.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Antti Määttä, henkilöstö- ja hallintojohtaja, antti.maatta@rovaniemi.fi

Perustelut

Europarlamenttivaalit toimitetaan sunnuntaina 9.6.2024.

Vaalilain 9 §:n mukaan jokaisella äänestysalueella tulee olla kunnanhallituksen päätöksellä määrätty äänestyspaikka. Erityisestä syystä äänestyspaikka voidaan sijoittaa äänestysalueen tai kunnankin ulkopuolelle, jollei siitä aiheudu äänestäjille kohtuutonta haittaa. Europarlamenttivaalien vaalipäivän äänestyspaikkojen tiedot on merkittävä ja kuitattava vaalitietojärjestelmään viimeistään perjantaina 22.3.2024 klo 12.

Vaalilain 69 §:n mukaan keskusvaalilautakunnan on huolehdittava siitä, että vaalipäivän äänestystä varten kullakin äänestysalueella on kunnan tähän tarkoitukseen käytettäväksi antama asianmukainen äänestystila ja tarvittava kalusto. Äänestyspaikalla tulee olla riittävästi tilaa myös niitä äänestäjiä varten, jotka odottavat vuoroaan päästäkseen vaalihuoneeseen äänestämään.

Oikeusministeriön suosituksen mukaan äänestyspaikat tulisi sijoittaa sellaisiin paikkoihin, joihin äänestäjien on helppo tulla ja joihin he vaivattomasti osaavat. Äänestyspaikan on oltava aatteellisilta ja taloudellisilta kytkennöiltään mahdollisimman neutraaleja, jotta mahdollisimman monet äänestäjät tulevat sinne mielellään. Lisäksi äänestystilan tulee olla riittävän suuri, jotta äänestys voidaan toimittaa sujuvasti ja luotettavasti eli äänestäjän vaalisalaisuus, vaalivapaus ja vaalirauha turvaten.

Vaalilautakunta on kokoontuneena vaalipäivänä koko vaalitoimituksen ajan sekä vaalitoimituksen jälkeen äänestyslippujen laskemiseksi, tarkastamiseksi ja järjestämiseksi äänestyspaikalla. Näin ollen voidaan katsoa, että äänestyspaikalla tulisi olla soveltuvat sosiaalitilat vaalilautakunnan jäsenille.

Päätösehdotus

Keskusvaalilautakunta merkitsee tiedoksi liitteenä olevan suunnitelman vaalipäivän äänestyspaikkojen määräämisestä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelytekstin sana "presidentinvaalin" korvataan sanalla "europarlamenttivaalin".

 

Tiedoksi

-

Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.