Nuorisovaltuusto, kokous 4.11.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 31 Kouluterveyskysely 2021 tuloksia

ROIDno-2018-2654

Valmistelija

  • Anne Luiro, suunnittelija, anne.luiro@rovaniemi.fi

Perustelut

"Kouluterveyskyselyyn vastanneista lapsista ja nuorista suuri osa kertoi olevansa tyytyväinen elämäänsä. Verrattuna vuoden 2019 tuloksiin tyytyväisyys elämään oli kuitenkin vähentynyt vuonna 2021. Koulunkäynnistä kertoi pitävänsä yli puolet perusopetuksen 8. ja 9. luokkaa käyvistä nuorista ja noin kolme neljästä perusopetuksen 4. ja 5. luokkaa käyvistä lapsista. Toisella asteella opiskelevista nuorista 66‒77 prosenttia kertoi tästä.

Nuorista vuonna 2021 kohtalaisesta tai vaikeasta ahdistuneisuudesta kertoi 30 prosenttia tytöistä. Vuosina 2013‒2019 ahdistuneisuutta oli kokenut 13‒20 prosenttia tytöistä. Pojista noin kahdeksan prosenttia kertoi ahdistuneisuudesta vuonna 2021. Vastaava osuus vuosina 2013‒2019 oli 5‒7 prosenttia.

Vuonna 2021 perusopetuksen 8. ja 9. luokan tytöistä 34 prosenttia, lukiossa opiskelevista tytöistä 32 prosenttia ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevista tytöistä 40 prosenttia koki terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi. Pojilla vastaavat osuudet olivat 17‒19 prosenttia. Perusopetuksen 4. ja 5. luokan tytöistä 13 prosenttia ja pojista 9 prosenttia koki terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi vuonna 2021.

Perusopetuksen 8. ja 9. luokkaa käyvistä tytöistä 22 prosenttia ja lukiolaistytöistä 23 prosenttia koki itsensä yksinäiseksi melko usein tai jatkuvasti vuonna 2021. Vastaava osuus ammatillisten oppilaitosten tytöistä oli 26 prosenttia. Pojilla yksinäisyyden kokemus oli harvinaisempaa kuin tytöillä kaikilla kouluasteilla (9‒11 %).

Tilastoraportin vuoden 2021 tulokset perustuvat 264 878 lapsen ja nuoren vastauksiin. Kouluterveyskyselyn tiedonkeruu toteutettiin keväällä 2021." (THL:n nettisivu kouluterveyskyselyn tuloksista)

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Merja Tervo, palvelualuepäällikkö, merja.tervo@rovaniemi.fi

Nuorisovaltuusto merkitsee tiedoksi kouluterveyskysely 2021 yleiset tulokset.

Päätös

Nuorisovaltuusto päätti esityksen mukaisesti.

Nuorisovaltuusto päätti jatkaa keskustelua tästä tärkeästä asiasta seuraavassa nuorisovaltuuston kokouksessa.