Banneri

Vanhusneuvosto, kokous 11.12.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 35 Ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelma vuoteen 2025

ROIDno-2020-523

Valmistelija

  • Johanna Lohtander, palvelualuepäällikkö, johanna.lohtander@rovaniemi.fi

Perustelut

Hyvää elämää ikääntyneenä 2025 -  Ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelma vuoteen 2025 on päivitetty ja valmisteltu kesän ja syksyn 2020 aikana. 

Kunnalla on velvoite tehdä (Vanhuspalvelulaki 980/2012, 5§) suunnitelma toimenpiteistään ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen ja omaishoidon järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Kunnan on otettava suunnitelma huomioon valmisteltaessa ikääntyneen väestön asemaan ja iäkkäiden henkilöiden tarvitsemiin palveluihin vaikuttavaa kunnan päätöksentekoa, kuntalain (410/2015) 110§:ssä tarkoitettua talousarviota ja -suunnitelmaa sekä terveydenhuoltolain (1326/2010) 12 §:n 1 momentissa tarkoitettua hyvinvointikertomusta ja sen raportointia valtuustolle. Vastaavasti 10§ edellyttää, että kunnan käytettävissä on oltava ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemista sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien sosiaali- ja terveyspalvelujen laadukasta järjestämistä varten riittävästi monipuolista asiantuntemusta.

Edellinen Ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelma vuoteen 2020 on vuodelta 2015 ja on edellisen kaupunginvaltuuston hyväksymä. Yleisesti voidaan arvioida, että tehdyt linjaukset ja toimenpiteet ovat ohjanneet kehittämistoimintaa.  Viime vuosina on vahvasti kehitetty kotikuntoutusta  ja kuntoutumisen ja toimintakyvyn edistämistä kaikissa palveluissa ja kotikuntoutukseen on lisätty kuntoutushenkilöstöä Ikäosaamiskeskuksessa on lisätty geriatrista osaamista ja kotihoidossa on vahvistettu 24/7 palveluja ja teknologiset kokeilut ovat siirtyneet osaksi toimintaa (annosjakelu, lääkeautomaatit, turvateknologia) teknologiaohjaajan tuella.  Myös vapaa-ajan palvelujen kanssa on kehitetty kulttuurin sisältöjen tuomista osaksi ikääntyneiden arkea ja Voimaa vanhuuteen- toimintaa +75 v toimintakyvyn parantamiseen. Palveluasumisen rakenne on keventynyt ja arviointiyksikön (ARVIN)  toimintaa on kehitetty tukemaan kuntoutumista. Palvelusetelin käyttö on laajentunut mm. tehostettuun palveluasumiseen.

Rovaniemen väestörakenne on nuorehko, mutta yli 75 vuotiaiden osuus kasvaa merkittävästi  (noin 1200 henkilöä) vuoteen 2025 mennessä.Rakentamisen, kaavoituksen ja esteettömän ympäristön kysymykset korostuvat väestön ikääntyessä. Ikäystävällinen ympäristö huomioi iäkkäiden ihmisten tarpeet ja voimavarat sekä tukee heidän aktiivisuuttaan, hyvinvointiaan ja turvallisuuttaan. Suunnitelman valmistelun yhteydessä tuli vahvasti esille tarve vahvistaa Rovaniemeä Ikäystävällisenä kaupunkina. Ikäystävällisyyden korostamisen taustalla on WHO:n vuonna 2010 syntynyt verkosto, The Global Network for Age-friendly Cities and Communities. Age-friendly World -sivuston mukaan WHO:n verkostossa oli syyskuussa 2019 kaikkiaan 937 kaupunkia ja yhteisöä 46 maasta. Suomesta verkostoon on liittynyt vuonna 2012 Tampere ja vuonna 2019 Turku.  

Suunnitelmassa sitoudutaan myönteiseen ja aktiiviseen vanhuskäsitykseen (sosiokulttuurinen vanhuskäsitys), jossa keskitytään ikäihmisen voimavaroihin eli pääomaan sairauksien, toimintarajoitteiden ja menetysten korostamisen sijasta.

Suunnitelmassa vuoteen 2025 on kaupungin vanhuspolitiikan visioksi kuvattu: Rovaniemellä ikääntyvä kokee olonsa turvalliseksi ja arvostetuksi ja voi elää hyvää elämää. Arvoiksi on määritelty  inhimillisyys, turvallisuus ja omannäköinen elämä.

Suunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet on jäsennelty neljän teeman mukaan.

  • Yhteisöllisyyden, osallistumisen ja vaikuttamisen edistäminen

  • Hyvinvointia ja toimintakykyä ennakoivasti edistäen 

  • Ikäystävälliset asumisympäristöt ja asumisen ratkaisut 

  • Ikääntyneille kohdennettujen palvelujen kehittäminen 

Hyvää elämää ikääntyneenä 2025 -suunnitelma korostaa asumis- ja kulttuuriympäristön ja monimuotoisten asumisvaihtoehtojen merkitystä, yhteistoimintaa järjestöjen kanssa etsivän vanhustyön ja vapaaehtoistyön näkökulmasta, edelleen teknologian laajaa hyödyntämistä, omais-ja pehehoidon kehittämistä niin sisällöllisesti kuin rakenteellisesti ja edelleen monitoimijaisesti ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista eri muutostilanteissa.  Läpileikkaavana teemana on osallisuus, toimintakyvyn edistäminen  ja omannäköinen elämä kaikissa elämänvaiheissa. Suunnitelma kattaa niin ikääntyneet vanhuuseläkkeellä olevat kuntalaiset kuin iäkkäät, joilla on erilaisia toimintakyvyn vajeita ja ikäihmisten kohdennettujen säännöllisten palvelujen tarvetta. 

Suunnitelmassa on kuvattu keskeiset toimenpiteet sekä arvio tarvittavista voimavaroista (henkilöstö, muut resurssit) vastata palvelutarpeen kasvuun suunnittelukaudella. 

Valmistelussa oleva  sote-uudistus vuonna  2023  muuttaa sote-palvelujen järjestämisen ja tuottamisen rakenteet. Edelleen on hyvä tunnistaa,  että valtaosa ikääntyneen väestön hyvinvoinnin peruselementeistä on kaupungin muilla toimialoilla ja näin on myös sote-uudistuksen jälkeen.  Siksi nykyisen tiiviin yhdessä tekemisen mallit  ja yhteisten tavoitteiden ja toimenpiteiden asettaminen tukemaan jo ennakoivasta ikääntyneiden kotona pärjäämistä ja turvallista elämää on entistä tärkeämpää. 

Suunnitelman valmistelua on ohjannut ohjausryhmä ja työrukkasena on toiminut eri toimialojen henkilöstöstä ja vanhusneuvoston edustajista koottu ryhmä.  Valmistelussa on kuultu laajasti eri toimijoita ja kuntalaisia koronan sallimissa rajoissa. Rovaniemen seurakunnan ja järjestöjen kanssa pidettiin työpaja vapaaehtoistyön teemalla, toteutettiin Ikääntyneiden asumisen ennakoinnin ja varautumisen työpaja ja lisäksi on tehty haastatteluja ja kyselyjä.

Suunnitelmassa sitoudutaan myönteiseen ja aktiiviseen vanhuskäsitykseen (sosiokulttuurinen vanhuskäsitys), jossa keskitytään ikäihmisen voimavaroihin eli pääomaan sairauksien, toimintarajoitteiden ja menetysten korostamisen sijasta.

Suunnitelman laadinnassa  on huomioitu kaupunkistrategian ja hyvinvointikertomuksen painotukset sekä valtakunnallisten kehittämisohjelmien tulokset muun muassa Ikäihmisten kotihoidon ja kaikenikäisten omaishoidon uudistus 2016 - 2018  ja laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020 - 2023  (1.10.2020) ja hallituksen sote-uudistuksen Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus – ohjelman painotukset..

Suunnitelmasta pyydetään lausunto myös vanhusneuvostolta, vammaisneuvostolta, sivistyslautakunnalta   ja elinvoimalautakunnalta. Lausunnot huomioidaan suunnitelman valmistelussa kaupunginhallitukseen ja edelleen kaupunginvaltuustoon. 

Päätösehdotus

Vanhusneuvosto käy keskustelun ja antaa lausunnon.

Päätös

Palveluohjaaja Marjo Kaihua esitteli hyvinvointisuunnitelman "Hyvää elämää ikääntyneenä -suunnitelma vuoteen 2025".  Vanhusneuvosto kävi keskustelua asiasta ja ehdottaa pieniä tekstimuutoksia kahteen kohtaan sekä antaa suunnitelmasta alla olevan lausunnon.

Pieninä tekstimuutoksina esitetään seuraavat:

- sivulle 23: Asumisympäristöt ja asumisen ratkaisut Tavoite-kohdan 5. lause muutetaan seuraavaan muotoon: Asuinympäristöissä liikkumisesteitä poistetaan, lisätään kävelyreittien levähdys- ja kohtaamispaikkoja sekä lisätään puistoliikuntamahdollisuuksia.

- sivulle 28 kohdan Toimenpiteet viimeisen lauseen viimeinen sana "rekrytoidaan" pois.

Lausuntonaan vanhusneuvosto kiittää monipuolisesta ja erinomaisesta suunnitelmasta. Vanhusneuvosto toteaa, että esityksessä on monipuolisesti huomioitu ikääntyvän väestön kasvu ja varautuminen siihen. Hyvänä nähtiin myös varautuminen erilaisiin asumisvaihtoehtoihin. Palveluja kehitettäessä myös maaseudulla asuvien ikäihmisten tarpeet tulee huomioida.  Omannäköinen elämä on tavoitteena erinomainen.

Tiedoksi

ikäihmisten palvelualuepäällikkö