ROIDno-2025-807
Vahingonkorvauslaki 3 luku 1 § HS 41 §
Hakija on vaatinut korvaushakemuksessa kaupunkia korvaamaan työtehtävien yhteydessä rikkoutuneen kellon.
Hakija Saarenputaan päiväkodilla varhaiskasvatuksen opettajana. Hän oli ollut rauhoittelemassa häiritsevästi ja levottomasti käyttäytyvää lasta, kun tämä oli livahtanut painavasta palo-ovesta toisen ryhmän tilaan. Hakija oli tällöin tarttunut lasta kiinni ja hänen hätensä oli tällöin jäänyt palo-oven väliin siten, että hakijan kello oli rikkoontunut. Hakija on käyttänyt kelloa kellonsepän liikkeessä, jonka arvionmukaan kellon korjaaminen ei kannata.
Arvio
Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Virheellisellä teolla tai laiminlyönnillä ja esinevahingolla on oltava syy-yhteys.
Asiassa ei ole esitetty sellaisia tietoja tai sellaista näyttöä, jonka perusteella voitaisiin todeta, että hakijalle sattunut vahinkotapahtuma olisi johtunut Rovaniemen kaupungin työntekijän virheestä tai laiminlyönnistä.
Mikäli kauunki ei ole vahingonkorvauslain nojalla korvausvelvollinen, voidaan aiheutunut vahinko kuitenkin harkinnan mukaan korvata kohtuussyistä osittain tai kokonaan.
Vahingonkorvauslain mukaan esinevahinkona korvataan kadonneen tai vahingoittuneen esineen arvo. Esineen arvon määrityksessä käytetään lähtökohtana maksukuittia, josta selviää hankintahinta ja -ajankohta. Hakija ei ole liittänyt hakemukseensa ostotositetta kellosta, mutta ilmoittanut, että se on ostettu vuonna 2022 ja silloin se maksoi 180 euroa.
Koska kyseessä on noin kolme vuotta vanha kello eikä ostokuittia voida käyttää tarkan hankintahinnan ja -ajankohdan todentamisessa, katsotaan hakijalle edellä todetun perusteella kohtuulliseksi korvata rikkoutuneesta kellosta 60 euroa.
Päätän myöntää hakijalle vahingonkorvauksena kohtuulliseksi harkitut 60 euroa.