§ 100 Tutkimuslupa / Eija Sevón

Lataa 

ROIDno-2025-5577

Päätöspäivämäärä

4.12.2025

Päätöksen tekijä

Kasvun ja oppimisen palvelualueen johtaja

Kuvaus

Jyväskylän yliopiston FT, tutkijatohtori Mari Laakso on lähettänyt tutkimuslupahakemuksen liittyen Jyväskylän yliopiston toteuttamaan VAHVAT-tutkimukseen. Tutkimus toteutetaan Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitoksella. Tutkimusta rahoittaa Kunnallisalan kehittämissäätiö 1.9.2025–31.12.2026. Tutkimuslupahakemuksen on allekirjoittanut vastuututkijana toimiva KT, apulaisprofessori Eija Sevón.

Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa varhaiskasvatusalan työoloista ja siihen liittyvistä kehittämistarpeista sekä työhyvinvoinnista. Tutkimuksen aineisto kerätään verkkokyselyllä tammi–helmikuussa 2026. Kysely sisältää taustakysymyksiä sekä validoituja ja laajasti käytössä olevia mittareita työoloista, työn vaatimuksista ja voimavaroista sekä työhyvinvoinnista. Kyselylinkki jaetaan varhaiskasvatuksen ammattilaisille yhteyshenkilöiden kautta. Kyselyyn voivat osallistua lapsiryhmässä työskentelevät ammattilaiset sekä varhaiskasvatuksen erityisopettajat, johtajat ja perhepäivähoitajat.

Tavoiteltu vastaajamäärä on 1000 vastaajaa. Otoksen muodostamisessa käytetään ryväs- ja satunnaisotantaa, jotta aineisto olisi mahdollisimman edustava. Rekrytoinnissa huomioidaan kuntien maantieteellinen sijainti ja väkiluku AVI-aluejaon mukaisesti sekä Ahvenanmaa. Tavoitteena on saada mukaan 56 kuntaa, mukaan lukien myös yksityiset varhaiskasvatuksen järjestäjät.

Tutkimuksen vastuututkijana toimii KT, apulaisprofessori Eija Sevón ja vastuututkijan varahenkilönä KT, yliopistonlehtori Merja Koivula. Lisäksi tutkimusryhmään kuuluvat FT, tutkijatohtori Mari Laakso; KM, projektitutkija Emmi Lindroos; FT, yliopistonlehtori Eija Räikkönen; KT, yliopistonopettaja Ville Ruutiainen; KM, yliopistonopettaja Essi Hanhikoski ja KT, tutkijatohtori Maria Lahtinen sekä yhteistyökumppanina PsT, professori Saija Mauno Tampereen yliopistosta.

Tutkimukseen osallistuneille kunnille viestitään tutkimustuloksista järjestämällä verkkoseminaari. Lisäksi kunnat saavat raportin keskeisistä tuloksista koko Suomen osalta sekä AVI-alueittain, jos alueelta on riittävästi vastauksia. Tuloksista kerrotaan myös tutkimuksen nettisivuilla. Tutkimustuloksista julkaistaan artikkeleita vertaisarvioiduissa lehdissä sekä Kunnallisalan kehittämissäätiön julkaisukanavilla. Tuloksia esitellään myös kansallisissa ja kansainvälisissä konferensseissa ja seminaareissa.

Päätös

Myönnän tutkimusluvan Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitoksen toteuttaman VAHVAT-tutkimuksen vastuulliselle johtajalle apulaisprofessori Eija Sevónille sekä em. tutkimusryhmälle. Tutkimuksessa on noudatettava henkilötietolain ja julkisuuslain säännöksiä. Yhteyshenkilönä Rovaniemen kaupungin osalta toimii allekirjoittanut.

Tutkimuksesta tulee toimittaa yksi kappale Rovaniemen kaupungin sivistyslautakunnan käyttöön ja se on lähetettävä sähköisesti osoitteeseen riitta.halonen@rovaniemi.fi.

Allekirjoitus

Tarja Kuoksa, kasvun ja oppimisen palvelualueen johtaja

Organisaatiotieto

Varhaiskasvatuspalvelut