§ 9 Vahingonkorvauspäätös

Lataa 

ROIDno-2026-1777

Päätöspäivämäärä

9.7.2026

Päätöksen tekijä

Kunnossapitopäällikkö

Päätöksen peruste

Hallintosääntö 40 § 

Kaupungininsinöörin toimivallan delegointipäätös 5.9.2025 § 46 

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (1978/669) 

Tieliikennelaki 3 §, 5 § ja 18 §

Vahingonkorvauslaki 2:1 

Kuvaus

Korvausta hakevan kuvaus tapahtumasta 

Hakija on kertonut ajaneensa Lähteentiellä työpaikkaansa kohti. Kertomuksen mukaan tie on ollut veden vallassa useamman viikon. Tietä on joutunut ajamaan ihan keskeltä, välttääkseen oikeassa laidassa, rakennustyömaankohdalla olevan vesilätäkön. Lisäksi tien vasemmalla puolella on parkkeerattu autoja, joten ajettava osuus on hyvin kapea. Kertomuksen mukaan tapahtumapäivänä tiellä tuli vastaan lenkkeilijä juuri vesilätäkön kohdalla, joten hakija joutui ajamaan oikeaa reunaa, kuten autoilijan kuuluukin. Hakija oli ajanut hitaasti, jottei roiskuttaisi vettä lenkkeilijän päälle ja auton oikea keula upposi syvään lätäkköön. Autoa ei saanut peruuttamalla eikä eteenpäin ajamalla liikutettua. Vesi nousi autoon sisälle oikealta puolelta. Hakija lisää, että kuulemansa kertomuksen perusteella rakennustyömaan nosturi oli ollut uponneena samaan kohtaan edeltävällä viikolla, jolloin kohtaan oli laitettu varoitustolpat. Tapahtumapäivänä varoitustolppia ei enää ollut.  

 

Asian arviointi: 

 

Tienpitäjän korvausvastuu 

Pelkkä vahinkotapahtuma ei yksinään aiheuta kaupungille korvausvastuuta. Kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain 2 luvun 3 §:n mukaan tienpitäjän velvollisuutena on pitää kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kadun kunnossa- ja puhtaanapitoon liittyvä vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukseen eli kadun kunnossapitovelvollisen on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys. 

Kadun kunnossapitovelvollinen vapautuu vahingonkorvausvastuustaan osoittamalla, että kunnossapito on hoidettu asianmukaisesti tai että vallinneet olosuhteet ovat tehneet kunnossapitotyöt hyödyttömiksi tai että kunnossapidosta huolehtiminen olisi vahinkohetken olosuhteissa ollut ylivoimaista. Tuottamusperiaatteen takia kunnossapitäjällä on oltava kohtuullinen aika liikennettä tyydyttämättömässä kunnossa olevan tien saattamiseksi kuntoon. Jos tien kunnossapitäjä toimii kohtuullisessa ajassa, ei korvausvastuuta synny. 

Jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella tai evätä kokonaan. Tieliikennelain 3 §:n mukaan tienkäyttäjän on noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Ajoneuvon kuljettajalta edellytetään lisäksi tieliikennelain 5 §:ssä, että ajoneuvon nopeus ja etäisyys toiseen tienkäyttäjään on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä muut olosuhteet. Ajoneuvo on kyettävä hallitsemaan kaikissa liikennetilanteissa. 

 

Harkinta 

 

Tieliikennelain mukaan tienkäyttäjän on noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Lisäksi ajoneuvon nopeus on tullut sovittaa sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen tien kunto, sää, keli, näkyvyys sekä muut olosuhteet.  

Tieliikennelain mukaan ajoneuvoa tulee kuljettaa ajoradalla. Myös pysäköidessä ajoneuvon oikeanpuoleisten renkaiden tulee olla reunaviivan päällä tai osittain pientareen puolella.  Hakijan kuvien perusteella auto on ajettu pientareelle ja syvä lätäkkö on johtunut tien vieressä sijaitsevasta ojituksesta. Rakennustyömaan takia ojan yli on rakennettu kulku työmaalle, mikä voi selittää veden runsasta kertymistä tielle.  

Tapahtumaa edeltävällä viikolla samaan kohtaan uponnut nosturi ei ole ollut tienpitäjän tiedossa. Varoitustolpat ovat todennäköisesti olleet peräisin rakennustyömaalta. Tolpat ovat todennäköisesti myös poistettu rakennustyömaan toimesta. Tienpitäjälle ei ole ollut tietoa eikä tekemistä varoitustolppien kanssa. Kaupungin näkemyksen mukaan pientareella tapahtunutta vahinkoa ei korvata, sillä tieliikennelain määräyksiä ei ole noudatettu. 

Edellä mainitun perusteella Rovaniemen kaupunki katsoo, ettei vahinko ole aiheutunut kaupungin tuottamuksesta tai laiminlyönnistä, eikä kaupungille tienpitäjänä synny voimassa olevaan oikeuteen perustuvaa korvausvastuuta vahingosta. 

Päätös

Korvausvaatimus hylätään

Allekirjoitus

Kunnossapitopäällikkö Marko Rautio

Organisaatiotieto

Omistajaohjaus-, tila-, laki- ja hankintapalvelut