ROIDno-2024-685
Päätöksen perusteina ovat tapahtuman laajuus, näkyvyys ja aluetalousvaikutukset.
Liikuntapalvelut voi myöntää määrärahojensa puitteissa tapahtumatukea rovaniemeläisen urheiluseuran tai erityisliikuntayhdistyksen Rovaniemellä järjestettävään kertaluonteiseen liikunta- ja urheilutapahtumaan, mikäli tapahtuman arvo on vähintään SM-kisataso tai muutoin kansallisesti merkittävä tapahtuma (Vapaa-ajan palvelualueen avustusohjeet; Hyvinvointilautakunta 19.12.2023, § 132). Avustusta ei myönnetä toistuviin tapahtumiin (ml. sarjamuotoinen toiminta). Tapahtumatukea on mahdollista myöntää myös rovaniemeläiselle kulttuuriyhdistykselle Rovaniemellä järjestettävään, kertaluonteiseen, kansallisesti merkittävään kulttuuritapahtumaan.
Vuoden 2024 talousarvioon on varattu määrärahaa kansallisten tapahtumien tukemiseen yhteensä 20 000 €.
Liikuntapalvelut on vastaanottanut kolme hakemusta:
Päätän myöntää kansallisten tapahtumien järjestämiseen tarkoitettua tapahtumatukea seuraavasti:
Tuensaajan on laadittava raportti tapahtuman toteutuksesta (ml. tuloslaskelma) ja toimitettava se tapahtuman jälkeen liikuntajohtajalle. Maksettu tuki voidaan periä takaisin, mikäli tuen käytössä havaitaan väärinkäytöksiä tai tapahtuma ei toteudu suunnitellusti.