§ 19 Projektisuunnittelijan valintapäätös (Vauhtia ammattisiirtymiin hanke)

Lataa 

ROIDno-2024-2805

Päätöspäivämäärä

20.6.2024

Päätöksen tekijä

Palvelualuepäällikkö Elinkeinot ja työllisyys

Päätöksen peruste

Saarreharjulla on tehtävään hyvät tiedolliset ja taidolliset valmiudet antava soveltuva ja monipuolinen koulutus sekä ajantasainen, asiantuntijatason työkokemus viestinnästä. Saarreharju on työskennellyt viimeiset vuodet EU-kehittämishankkeissa, joissa tehtäviin on kuulunut viestinnän ohella mm. palvelumallien kehittämistä, verkostoyhteistyötä ja hankehallintoa. Tiedon tuottamisesta ja käsittelystä Saarreharjulla on työkokemusta akateemisen julkaisutoiminnan parista, ja jota osaamista hän on täydentänyt tuoreilla opinnoilla. Saarreharjulla on monipuolinen osaaminen tehtävässä eduksi katsottavien seikkojen osalta, joista erityisenä vahvuusalueena nousevat esille digi- ja viestintäosaaminen sekä tiedon tuottamisen taidot. Näihin liittyen Saarreharju esitti myös työhaastattelussa hyviä kehittämisehdotuksia. Hakijalla on erinomainen englannin kielen taito ja hakemuksen sekä haastattelun perusteella hän omaa hyvät vuorovaikutustaidot. 

 

Kuvaus

Työllisyyspalveluissa, Vauhtia ammattisiirtymiin ESR+ rahoitteisessa hankkeessa on ollut projektisuunnittelijan määräaikainen toimi haettavana. Hakuaika alkoi  23.5.2024 ja päättyi 7.6.2024. Paikka oli haettavana sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi,​ Rovaniemen kaupungin nettisivuilla sekä Työmarkkinatorilla. Tehtävä on määräaikainen projektin toiminta-ajan, 31.8.2026 saakka.

Toimeen oli yhteensä 41 hakijaa, joista kaikki täyttivät toimen kelpoisuusehdon.Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään oli soveltuva korkeakoulututkinto. Haastatteluun valittiin 7 hakijaa hakuasiakirjojen sekä aiemman työkokemuksen ja koulutuksen perusteella. Yksi hakijoista keskeytti hakuprosessin. 

Haastattelut toteutettiin 12.6.2024. Haastattelijoina toimivat Rovaniemen kaupungilta projektipäällikkö Joni Minkkinen ja palvelualuepäällikkö Sanna Mäensivu. Ryhmähankkeen muita toteuttajia edustivat projektipäällikkö/kehittämisen asiantuntija Heli Alaräisänen Lapin yliopistosta ja hankekoordinaattori/kehittäjäuraohjaaja Milla Vaarala Rovaniemen koulutuskuntayhtymästä. 

Kelpoisuusvaatimuksen lisäksi tehtävä edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja ja viestinnän osaamista. Eduksi katsottiin kokemus kehittämistyöstä, verkostoyhteistyöstä, hanketyöstä ja hankehallinnosta. Lisäksi eduksi katsottiin tiedon tuottamisen ja tietojen käsittelyn taidot, työllisyyden palvelujärjestelmän tuntemus ja englannin kielen taito.

Hakuasiakirjojen, niistä laaditun ansiovertailun ja suoritettujen haastatteluiden perusteella projektisuunnittelijan toimeen valitaan yhteiskuntatieteiden ja kasvatustieteen maisteri Maiju Saarreharju.

 

Palvelualuepäällikkö päättää alaisensa organisaation henkilöstövalinnoista niiltä osin,​ kuin toimivalta ei ole yksikön esimiehellä. (Henkilöstöasioiden  delegointi elinvoimapalvelut toimialalla, 16.2.2021)

Päätös

Päätän, että projektisuunnittelijan määräaikaiseen toimeen, ajalle 1.8.2024- 31.8.2026, valitaan yhteiskuntatieteiden ja kasvatustieteen maisteri Maiju Saarreharju.

Koeaika tehtävässä on 4 kuukautta tehtävässä aloituksesta.

Allekirjoitus

Palvelualuepäällikkö Sanna Mäensivu

Organisaatiotieto

Elinvoimapalvelut