Kuvaus
Rovaniemen kaupungilla on ollut haettavana lukion historian ja yhteiskuntaopin päätoimisen tuntiopettajan tehtävä toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen 1.8.2026 alkaen. Tehtävän sijoituspaikkana on palvelussuhteen alkaessa Ounasvaaran lukio.
Hakuilmoitus on ollut julkaistuna Rovaniemen kaupungin verkkosivuilla osoitteessa www.rovaniemi.fi/ajankohtaista/avoimet-tyopaikat sekä Kuntarekry-palvelussa ja TE-palveluiden Työmarkkinatori-sivustolla 23.1.2026 - 6.2.2026 välisenä aikana.
Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on lukion aineenopettajan kelpoisuus, joka on opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukainen.
Valittavalta henkilöltä edellytettiin hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, monipuolista ja opiskelijalähtöistä pedagogista osaamista sekä hyviä valmiuksia osallistua koulun toiminnan kehittämiseen.
Palkkaus- ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Hinnoittelutunnuksen mukainen peruspalkka on palvelussuhteen alkaessa 3 554,54 euroa.
Lisäksi voidaan maksaa työn vaativuuden arviointiin perustuvaa palkanlisää.
Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Määräaikaan 6.2.2026 klo 15:00 mennessä tehtävää haki 19 henkilöä, joista 17 täytti tehtävän kelpoisuusvaatimuksen. Hakemusten anonyymin vertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin viisi (5) kelpoista hakijaa.
Haastattelut pidettiin 2.3.2026 Lyseonpuiston lukiolla. Osa haastatteluista toteutettiin etäyhteydellä.
Valintaryhmään kuuluivat Lyseonpuiston lukion rehtori Osmo Huhtala, Ounasvaaran lukion rehtori Risto Kuoksa ja koulutuspalveluiden henkilöstöasiantuntija Aku-Petteri Luiro.
Valintaryhmän esitys:
Esitämme, että lukion päätoimisen tuntiopettajan vakanssiin 71397004 valitaan FM Arttu Kantola toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen 1.8.2026 alkaen. Tehtävän sijoituspaikkana on palvelussuhteen alkaessa Ounasvaaran lukio ja tehtävään sisältyy lukion historian ja yhteiskuntaopin opetus.
Perusteluna esitykselle ovat kelpoisuusvaatimuksen ja hakuilmoituksessa esitettyjen edellytysten täyttymisen lisäksi hakijoista laadittu kokonaisarvio, jonka perusteella esitettävällä henkilöllä on parhaat valmiudet tehtävän hoitamiseen. Valintaryhmän laatimassa kokonaisarviossa hakijoita on vertailtu suhteessa virkojen yleisiin nimitysperusteisiin sekä hakuilmoituksessa esitettyihin valintaedellytyksiin heidän ansioidensa, hakemustensa ja haastatteluissa esiin tulleiden seikkojen perusteella.