§ 21 Hankepäällikön valinta TaideLoikka - Taidetoiminta osana nuorten tukipalveluja –hankkeeseen

Lataa 

ROIDno-2024-2376

Päätöspäivämäärä

29.5.2024

Päätöksen tekijä

Palvelualuepäällikkö Vapaa-ajan palvelut

Kuvaus

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on hyväksynyt Rovaniemen taidemuseon TaideLoikka - Taidetoiminta osana nuorten tukipalveluja –hankkeen rahoitettavaksi ja myöntänyt hankkeen toteuttamiseen tukea alueiden kehittämisen ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan hankkeiden rahoittamisesta (757/2021) annetun lain nojalla. Hanke on toteutettava 01.08.2024 - 31.05.2027 välisenä aikana.
Rovaniemen taidemuseo toteuttaa yhteistyössä Rovaniemen etsivän nuorisotyön sekä viiden Lapin kunnan kanssa palvelun, joka sisältää haastavassa asemassa oleville nuorille yhteisöllistä taidetoimintaa. Nuorten syrjäytymisen ja eriarvoisuuden ehkäisy on tällä hetkellä huomattavan tärkeässä osassa nuorten tukipalveluiden toiminnan tavoitteita. Tarve erilaisille kuntoutusta tukeville palveluille on lisääntynyt huomattavasti yhteiskunnassa tapahtuvien muutosten aikana. TaideLoikka-hanke vastaa tähän tarpeeseen.
 

Hankkeelle tarvitaan hankepäällikkö vastaamaan hankkeen toteutuksesta sekä sisällöllisesti että taloudellisesti. Hankepäällikön keskeiset tehtävät ovat:
- hankesuunnitelman mukaisten työtehtävien toteutus
- hankkeen talouden seuranta
- hankkeeseen liittyvät hallinnolliset tehtävät, kuten maksatukset, raportointi ja muut ESR-hankkeen vaatimat toimenpiteet
- sidosryhmäyhteistyö
- ohjausryhmän kokousten koollekutsuminen ja kokousten vetäminen
- loppuraportin ja julkaisun työstäminen.

Taidemuseon johtaja Riitta Kuusikko:
Esitän, että TaideLoikka -hankkeen hankepäälliköksi ajalle 01.08.2024 - 31.05.2027 valitaan museolehtori Kaija Kähkönen. Hänellä on tehtävään vaadittava osaaminen. Hankepäällikön tehtäväkohtainen palkka on määritelty Intoa taiteesta -hankkeelle. Tässä hankkeessa palkkataso on sama, mutta korotettuna indeksikorotuksella: 3246,44,€. (Henkilöstöjohtajan päätös 10.3.2021, §23)

Päätös

TaideLoikka -hankkeen hankepäälliköksi ajalle 01.08.2024 - 31.05.2027 valitaan museolehtori Kaija Kähkönen.

Hankepäällikön tehtäväkohtainen palkka on 3246,44,€. (Henkilöstöjohtajan päätös 10.3.2021, §23)

Allekirjoitus

Merja Tervo, palvelualuepäällikkö, vapaa-ajan palvelut

Organisaatiotieto

Vapaa-ajan palvelut