§ 6 Virkamääräys/Mervi Johansson

Lataa 

ROIDno-2026-3367

Päätöspäivämäärä

4.8.2026

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja Sivistyksen toimiala

Päätöksen peruste

Toimialajohtaja päättää henkilöstön käytöstä ja tehtävistä (§ 25, kohta 3.) ja vastaa poikkihallinnollisen johtamistavan kehittämisestä.

Kuvaus

Sivistyspalvelujen organisaatiota on kehitetty suuntaan, jossa yhtenäisen palvelupolun vahvistuminen asiakkaiden sekä kuntalaisen näkökulmasta varmistetaan kehittämisen ja hallinnollisen työn raja-aitojen poistamisella.  

Opetussuunnitelmatyön, pedagogisen osaamisen ja työyhteisötaitojen kehittäminen kasvun ja oppimisen palveluissa edellyttää määrätietoista ja jatkuvaa kehittämistä. Tämän työn jatkuvuuden varmistamiseksi tulee opetuspäällikön virkavapauden ajaksi nimetä henkilö hoitamaan ko. tehtäväkokonaisuutta.  

Opetuspäällikkö on virkavapaalla vuoden loppuun saakka, eikä ko. tehtävään ole otettu loppuvuodeksi sijaista. 

Muutos valmisteltu yhteistoiminnallisesti ja asianosaista on kuultu.

 

 

Päätös

Määrään tällä päätöksellä Mervi Johanssonin toimimaan 1.8.2026 - 31.12.2026 pedagogisena päällikkönä, joka vastaa opetussuunnitelmatyöstä, pedagogisesta kehittämisestä sekä esihenkilöiden osaamisen kehittämisestä. 

Sijaisena tuen palveluissa kyseisenä aikana toimii Hanna Mettiäinen 

Allekirjoitus

Antti Lassila, toimialajohtaja

Organisaatiotieto

Sivistyksen toimiala