Kuvaus
Rovaseudun Osaaja-allianssin osapuolina ovat Rovaniemen kaupunki ja Ranuan kunta sekä niiden muodostama Rovaseudun työllisyysalue, Lapin yliopisto, Lapin ammattikorkeakoulu, Rovaniemen koulutuskuntayhtymä REDU, Rovala-Opisto ja Ammattiopisto Luovi.
Allianssin toimintamallin perustehtävänä on turvata osaavan työvoiman saatavuutta alueen yrityksille ja muille työantajille, mutta se palvelee myös työvoimaa ja opiskelijoita. Allianssimallin avulla rakennetaan yhteistä tilannekuvaa työmarkkinoiden paikallisista tarpeista alueella, syvennetään eri osapuolten yhteistoimintaa ja tavoitteellista verkostomaista johtamista sekä kootaan sopijakumppaneiden voimavaroja yhteen yhteisen perustehtävän eteen työskentelemiseksi.
Osaaja-allianssin ensimmäisen varsinaisen toimintakauden aikana tavoitteena on jatkaa kumppaneiden välistä yhdessä tekemistä pääpiirteittäin kehittämisvaiheen teemojen mukaisesti, jotka ovat:
I. Yritysten ja muiden työnantajien osaamis- ja työvoimatarpeiden kartoitus ja tiedonjako allianssikumppaneiden välillä sekä yritysten TKI-tarpeiden kartoittaminen.
II. Yhteinen työvoima- ja osaamistarpeiden ennakointityö tukemaan allianssiyhteistyön perustehtävää, tavoitteita ja ratkaisumalleja sekä sopijaosapuolten omaa toimintaa, kuten opiskelijoiden harjoittelu- ja opinnäytetöiden käytäntöjen kehittämistä yritysten ja oppilaitosten välillä.
III. Osaavan työvoiman saatavuutta edistävän palvelukokonaisuuden kuvaaminen ja kehittäminen sekä sopijaosapuolten palveluista viestiminen.
Osaamis- ja työvoimatarpeita kartoitetaan työnantajakäyntien yhteydessä osapuolten yhteisellä kartoituslomakkeella. Kartoituksia on tehty tähän mennessä 65, ja määrä kasvaa jatkuvasti. Kartoitusten tuottaman aineiston analysoinnin ja hyödyntämisen tueksi nähdään tarkoituksenmukaiseksi pilotoida tekoälyn hyödyntämistä.
Sen hyödyntämisessä edettiin allianssikumppaneiden välisen keskustelun jälkeen kontaktoimalla Rovaniemen kaupungin tietohallintopalvelut-yksikkkköä. Tietohallinto piti pilotointia perusteltuna työllisyyspalveluiden näkökulmasta ja sen nähtiin samalla kehittävän tekoälyn hyödyntämisen kyvykkyyttä myös koko kaupungin tasolla. Tietohallinto toi keskusteluihin mukaan LapIt Oy:n ja Sulava Oy:n, joka toteuttaa Microsoftin kumppanina tekoälyratkaisuja.
Keskustelujen myötä Sulava Oy tarjosi Rovaniemen kaupungille tekoälyavusteista työnantajatiedon jatkuvan käsittelyn ja analyysin Proof-of-Concept (POC) toteutusta. Sulavan toteuttaman pilotin tavoitteena on todentaa Excel-vapaan tiedonkäsittelyn, tekoälyagentin sekä analyysitiedon julkaisemisen soveltuvuus työnantajakartoitustiedon jatkuvaan hyödyntämiseen. Hanke toteutetaan Proof of Concept(PoC) -tasoisena kokeiluna. Asiakkaalle myös opastetaan POCin lopputulosten esittelyn yhteydessä, miten toteutus on tehty. Asiakkaalle jää POC:n tulokset. PoC ei sisällä tuotantovalmiin ratkaisun toteutusta.
Hankinta rahoitetaan omarahoituksen ja Microsoftin organisaatioille tarjoaman tekoälyrahoituksen (Microsoft Fund PO) yhdistelmällä. Omarahoituksesta vastaa Rovaniemen kaupungin työllisyyspalveluiden hallinnoima Vauhtia ammattisiirtymin –hanke ja Microsoft-rahoituksen osalta sopimuksen tekee tietohallintopalvelut. Omarahoitusosuuden kokonaiskustannus on 9 920 euroa (alv. 0 %). Hankittava palvelu maksetaan työllisyyspalveluiden Vauhtia ammattisiirtymiin -hankkeen kustannuspaikalta 1285, projektilta 1029. Microsoft-rahoitus ei sisällä rahallista suoritetta, vaan se perustuu tekoälyn hyödyntämisen edistämiseen mm. uusien käyttäjien muodossa.