ROIDno-2026-2553
Viranhaltijalain 37 §
Kh 11.5.2026 § 145
Kaupunginhallitus on 11.5.2026 § 145 päättänyt tietohallintojohtajan viran lakkauttamisesta 1.6.2026 alkaen.
Viranhaltijalain (304/2003) 37 §:n mukaan virkasuhde voidaan irtisanoa, kun viranhaltijan tehtävät ovat vähentyneet olennaisesti ja pysyvästi taloudellisista syistä, työnantajan tai asianomaisen yksikön tehtävien uudelleen järjestelyn vuoksi taikka muista niihin verrattavista syistä. Irtisanominen edellyttää lisäksi, ettei viranhaltijaa voida ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella sijoittaa toiseen virkasuhteeseen tai ottaa sellaiseen työsuhteeseen, jonka tehtävät eivät olennaisesti poikkea viranhaltijan tehtävistä, tai kouluttaa uusiin tehtäviin.
Vaihtoehtona irtisanomiselle työnantaja on tarjonnut viranhaltijalle tietoturvapäällikön virkaa, johon hänet voitaisiin ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden sijoittaa. Tietoturvapäällikön tehtävään sisältyy ainakin seuraavia kokonaisuuksia:
Kaupungin organisaation tietoturvan kokonaisvaltainen suunnittelu, toteutus ja valvonta
Tietoturva- ja tietosuojatyöryhmän työskentelyn johtaminen
Kokonaisturvallisuus ja varautuminen, kameravalvonta (teknologian osalta)
Palvelutuottajien sopimusten tietoturvan valvonta, auditointi ja riskienhallinta
Purview-työryhmän tietohallinnon edustajana toimiminen
Tietoturva- ja tietosuojakoulutusten ja ympäristöjen hallinnointi
Virka sijoittuu tietohallintoyksikköön. Kyseessä on asiantuntijatehtävä, jossa ei ole esihenkilövastuuta. Tietoturvapäällikön viran tasopalkka on 4407,50 euroa (palkkaryhmän ulkopuolinen tehtävä). Nykyinen henkilökohtainen lisä 254,85 euroa siirtyy uuteen tehtävään.
Harri Ihalainen on ilmoittanut ottavansa tietoturvapäällikön viran vastaan.
Päätän sijoittaa Harri Ihalaisen tietoturvapäällikön virkaan esittelytekstissä kuvatulla tavalla ja perusteella 1.6.2026 alkaen. Lisäksi viran tasopalkka ja viranhaltijan henkilökohtainen lisä vahvistetaan esittelytekstin mukaisesti.