§ 14 Maa-aineslupa Kari Kontiokoski Koivuaho, Tervola

Lataa 

ROIDno-2025-804

Päätöspäivämäärä

9.6.2025

Päätöksen tekijä

Ympäristötarkastaja

Päätöksen peruste

Ottamistoiminta ei aiheuta kauniin maisemankuvan turmeltumista eikä luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista.

Alueella ei ole havaittu merkittäviä luontoarvoja, joten maa-ainestenotto ei aiheuta huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa.

Alueelle tai sen läheisyyteen ei sijoitu muinaismuistokohteita, valtakunnallisesti tai maakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita eikä valtakunnallisesti merkittäviä rakennettua kulttuuriympäristöä eikä alueella tai sen läheisyydessä ole inventoitu arvokkaita perinnemaisemakohteita.

Alueella ei myöskään ole luonnonsuojelulain, uhanalaisten lajien eikä luontodirektiivin eläin- ja kasvilajien havaintopaikkoja.

Alue ei sijaitse 1 tai 2 luokan pohjavesialueella. Lupapäätöksessä on annettu määräykset suokerroksesta pohjaveteen sekä polttoaineiden käsittelystä. Toiminnasta ei siten aiheudu pohjaveden laadun tai antoisuuden vaarantumista.

Alueella ei ole kuntatason kaavoja. Länsi-Lapin maakuntakaavassa alue on merkitty maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M).

Alue ei sijoitu rantavyöhykkeelle. 

Ottamisen vahingollinen vaikutus luontoon ja maisemankuvaan jää mahdollisimman vähäiseksi, kun ottaminen toteutetaan ottamissuunnitelman ja lupamääräysten mukaisesti.

Kun toiminnassa noudatetaan ottamissuunnitelmassa esitettyä ja lupamääräyksissä vaadittuja suojaustoimia ei ottotoiminta aiheuta vaaraa asukkaille tai ympäristölle.

Maa-ainesten ottaminen ei ole ristiriidassa maa-aineslain 6 §:ssä säädettyjen luvan myöntämisen edellytysten kanssa.

Kuvaus

Kari Kontiokoski hakee maa-aineslupaa Tervolan Pahtaojalle tilalle Joutsilehto RN:o 845-403-5-0. Samalla haetaan lupaa aloittaa toiminta ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tuloa. Hakijan omistaa tilan. Ottamisalueen koordinaatit N=321261 ja E=416325. Uusi ottamisalue sijaitsee noin 10 km Tervolasta kaakkoon. Kulkuyhteys toiminta-alueelle tapahtuu Koivuahontien kautta. Lähimmät asuinrakennukset sijaitsevat noin 500 m etäisyydellä kaakossa ja etelälounaassa ottamisalueelta. Toiminta-alue ei sijoitu pohjavesialueelle. Lähin merkittävä vesistö on Jouttijärvi noin 700 m etäisyydellä länsilounaassa. Alueen läheisyydessä ei sijaitse muinaismuistolain mukaisia kohteita. Lähin luonnonsuojelualue Jouttijärvi sijaitsee noin 1 km etäisyydellä länsilounaassa (YSA202689). Ottamisalueelta 740 m kaakkoon sijaitsee arvokas kallioalue ja 590 m kaakkoon arvokas moreenimuodostuma. Alueella ei ole kuntatason kaavoja. Länsi-Lapin maakuntakaavassa alue on merkitty maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M).

Maa-aineslupaa haetaan viiden (5) vuoden aikana toteutettavalle yhteensä 9 900 m3 suuruiselle maa-aineksen otolle. Hakemuksen mukaan suunniteltu ottamistaso on +66.60 (N2000) ja ottamissyvyys on 0-2 m. Ottamisalueen pinta-ala on 1,5 ha. Maa-ainesta otetaan erinäisiä rakennusprojekteja varten.

Hakemus on kuulutettu Tervolan kunnan julkisella ilmoitustaululla 10.3. – 16.4.2025 välisenä aikana. Hakemuksesta ei pyydetty lausuntoja eikä hakemuksesta jätetty muistutuksia tai esitetty mielipiteitä.

Päätös

Kari Kontiokoskelle myönnetään liitteenä 1 olevan päätöksen mukainen maa-aineslupa. Lupaa aloittaa toiminta ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tuloa ei myönnetä. Asiassa ole esitetty sellaista perusteltua syytä, jonka nojalla lupa katsottaisiin mahdolliseksi myöntää sekä ottamisalue on luonnontilainen.

Allekirjoitus

Carita Lallukka

Organisaatiotieto

Tekniset palvelut