§ 2 Tavarakuljetuspalveluiden hankinta vuodelle 2023

Lataa 

ROIDno-2023-202

Päätöspäivämäärä

25.1.2023

Päätöksen tekijä

Kaupunginsihteeri

Päätöksen peruste

Rovaniemen kaupungin lähetti- ja kuljetuspalvelut yksikkö siirtyi 1.1.2023 lukien Lapin hyvinvointilalueen toiminnaksi. Kyseinen yksikkö on aiemmin pystynyt hoitamaan organisaation satunnaiset kuljetustarpeet. Lähettitoiminnan siirryttyä toiseen organisaatioon, on Rovaniemen kaupungin hankittava tavaroiden kuljettamiseen liittyvät palvelut toiselta taholta. 

Hankintaa varten pyydettiin sähköpostitse tarjoukset kahdeksalta (8) Rovaniemen alueella toimivalta kuljetusyritykseltä, joista kolme (3) vastasi ilmoitettuun määräaikaan mennessä. Hankinnan valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus ja sen arvioitu kokonaisarvo sopimuskaudella on 3515,00€ (alv 0%). 

Hankintaan sovelletaan Rovaniemen kaupunkikonsernin pienhankintaohjeita 10.1.2018.

Kuvaus

Rovaniemen kaupungilla on ajoittain tarve kuljettaa tavaroita tai muita lähetyksiä esimerkiksi yksiköiden toimipisteiden välillä. Kuljetuksia on arvioitu kertyvän vuoden aikana noin 60-80 kappaletta ja niiden luonnetta on avattu alla olevassa listauksessa. Osa kuljetuksista vaatii pakettiautoa tai perälaudallista ajoneuvoa. Vuoden 2023 aikana seurataan organisaation tilaamia kuljetuksia tulevien vuosien palvelutarpeen tarkentamiseksi. 

Kuljetuksien piirteet:

- kuljetuksia on erilaisia, mm.: arkistolaatikoiden kuljetus rullakoilla, lahjatavaroiden / kukkien haku myymälästä, tavaroiden / postin kuljetus yksiköiden välillä, yksittäisen kalusteiden kuljetus

- kuljetukset toteutuvat pääsääntöisesti virka-aikana arkipäivisin klo 8-16

- kuljetukset toteutuvat pääsääntöisesti Rovaniemen keskusta-alueella (kuitenkin kuljetukset esim. Rovaniemen kyliin ovat myös mahdollisia)

- mahdollisesti tarve joillekkin säännöllisille kuljetuksille, muutoin kuljetukset tilataan tarpeen mukaan

 

Päätös

Rovaniemen kaupunki hankkii vuoden 2023 tavarakuljetukset Kuljetusliike Ilmari Lehtonen Oy:ltä (Kaukokiito).

 

Allekirjoitus

Kaupunginsihteeri Eeva-Maarit Kujala

Organisaatiotieto

Henkilöstö- ja hallintopalvelut