§ 8 Arvokuljetuspalveluiden hankinta

Lataa 

ROIDno-2023-202

Päätöspäivämäärä

24.3.2023

Päätöksen tekijä

Kaupunginsihteeri

Päätöksen peruste

Rovaniemen kaupunki on hankkinut arvokuljetuspalvelut 1.7.2017 lähtien Liike- ja Teollisuusvartiointi RLTV Oy:ltä. Palvelun laatu ja yhteistyö toimittajan kanssa on ollut hyvää. Palvelun keskimääräinen vuosikustannus vuosina 2019 - 2022 on ollut noin 6 775€ (alv 0%). Vuodelle 2023 odotettu kustannus arvioidaan olevan linjassa menneiden vuosikustannusten kanssa. Näiden seikkojen perusteella Rovaniemen kaupunki on kannattavaa jatkaa arvokuljetuspalveluiden hankkimista Liike- ja Teollisuusvartiointi RLTV Oy:ltä. 

Hankintaan sovelletaan Rovaniemen kaupunkikonsernin pienhankintaohjeita 10.1.2018.

Kuvaus

Rovaniemen kaupunki on tarvitsee arvokuljetuspalveluita esimerkiksi käteisen rahan kuljettamiseen. Hankinnan kohteena ovat Rovaniemen kaupungin arvokuljetukset, joilla tarkoitetaan kirjalliseen toimeksiantosopimukseen perustuvaa, vartioimisliikelain piiriin kuuluvaa rahan tai muun arvo-omaisuuden kuljettamista.

Hankinnan sopimuskausi on 1.1.2023 - 31.12.2023.

Hankintaan sisältyy myös kaksi (2) erillistä yhden (1) vuoden optiota ajalle 1.1. - 31.12.2024 ja 1.1. - 31.12.2025. Optiolla tarkoitetaan mahdollisuutta sopimuksen jatkamiseen alkuperäisin ehdoin ilman palvelun kilpailuttamista. Toimittaja voi tehdä hinnantarkistuksen kutakin optiokautta kohden. Tilaaja päättää option käytöstä viimeistään kolme (3) kuukautta ennen mahdollisen optiokauden alkua.

Hankinnan kohteena ovat Finanssialan Keskusliiton arvokuljetusohjeen mukaisella arvokuljetusautolla Rovaniemen kaupungin alueella tehtävät arvokuljetukset, jotka jaetaan kolmeen (3) palvelukokonaisuuteen seuraavalla tavalla:

  1. Rovaniemen kaupungin alueella sijaitsevien pysäköintilippuautomaattien (n. 70 kpl) tyhjennykset ja niihin liittyvät tehtävät

  2. Arvokuljetuspalveluita vakituisesti tarvitsevat kohteet (1 kpl)

  3. Erikseen tilattavat arvokuljetukset

 

 

 

Päätös

Päätän, että Rovaniemen kaupunki hankkii arvokuljetuspalvelut 1.1.2023 - 31.12.2023 Liike- ja Teollisuusvartiointi RLTV Oy:ltä. Sopimukseen sisältyy myös kaksi (2) yhden (1) vuoden optiota ajalle 1.1. - 31.12.2024 ja 1.1. - 31.12.2025. Optiolla tarkoitetaan mahdollisuutta sopimuksen jatkamiseen alkuperäisin ehdoin ilman tarjouskierrosta. Tilaaja päättää option käytöstä viimeistään kolme (3) kuukautta ennen mahdollisen optiokauden alkua.

Allekirjoitus

Kaupunginsihteeri Eeva-Maarit Kujala

Organisaatiotieto

Henkilöstö- ja hallintopalvelut