Hyvinvointilautakunta, kokous 3.5.2023

§ 54 Ryhmävalmentajien vakanssien perustaminen

ROIDno-2021-1649

Valmistelija

  • Nella Sepänheimo, nuorisopalvelujen esimies, nella.sepanheimo@rovaniemi.fi

Perustelut

Rovaniemen kaupungin nuorisopalvelut organisoi työpajatoimintaa Lapin Aluehallintoviraston tuella. Kulttuuriverstas-työpaja on yhteisöllisen tekemisen paikka, jossa nuoret hakevat suuntaa tulevaisuudelleen työn ja opiskelun saralla. Kulttuuriverstas jakautuu kahteen ryhmään. Verstas-ryhmä on alle 29-vuotiaille nuorille suunnattu työkokeilupainotteinen ryhmä, jossa nuoret oppivat ja toteuttavat vajaan puolen vuoden toimintakauden aikana erilaisia kulttuuri- ja media-alojen sisältöjä, projekteja ja tapahtumia. Tehtäviin sisältyy esimerkiksi äänittämistä, kuvausta, kirjoittamista, ilmaisutaitoja tai miksaamista. Työn ohessa harjoitellaan työelämätaitoja ja suunnitellaan omaa tulevaisuutta. Roti -ryhmä on suunnattu peruskoulun päättäneille 15-17 -vuotiaille nivelvaiheen nuorille, joiden oppivelvollisuus on määräaikaisesti keskeytyksellä tai jatko-opiskeluiden selvittelyt ovat vielä kesken. Roti -ryhmässä painottuvat arjessa toimimisen ja yhteiskunnallisen osallisuuden vahvistaminen. Omia vahvuuksia ja tulevaisuuden suunnitelmia löydetään erilaisten toimintojen, yhdessä tekemisen ja keskustelujen avulla, Monitoritalo Monden monipuolisia mahdollisuuksia hyödyntäen. Rotin toiminnassa on otettu huomioon laajennettu oppivelvollisuus ja sen kautta nuori voi hankkia osaamista, jotka vastaavat tutkintoon valmentavan koulutuksen (TUVA) sisältöjä. 

Kulttuuriverstaalla työskentelee kolme ryhmävalmentajaa. Heidän tehtäväkokonaisuuteensa kuuluu kulttuuriverstaan toiminnan kehittäminen, suunnittelu sekä käytännön toteutus. Ryhmävalmentajat tekevät kulttuuuriverstaan käytännön ohjaustehtäviä, kuten yksilö-, ryhmä- ja työvalmennusta.  Lisäksi ryhmävalmentajat vastaavat Kulttuuriverstaan hallinnollisista tehtävistä, kuten toiminnan raportoinnista ja arvioinnista sekä talouteen liittyvistä tehtävistä.

Nuorisopalvelujen työpajatoiminnassa on yhteensä 3 henkilötyövuotta, jotka ovat olleet määräaikaisia työsuhteita. Määräaikaisuuden perusteena on ollut vuosittain Aluehallintovirastolta haettava erityisrahoitus. Työpajatoiminta on vakiintunut työmuoto Rovaniemen kaupungin nuorisopalveluissa, joten henkilöstön tarve on pysyvä. Tähän perustuen nuorisopalveluihin on tarpeen perustaa kolme ryhmävalmentajan vakanssia. 
Vakanssit on huomioitu vapaa-ajan palvelujen henkilöstösuunnitelmassa ja vuoden 2023 talousarviossa. Työsuhteiden ehdot määräytyvät Kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Ryhmävalmentajien kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto tai opistoasteen tutkinto.
 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Merja Tervo, palvelualuepäällikkö, merja.tervo@rovaniemi.fi

Hyvinvointilautakunta perustaa esityksen mukaisesti nuorisopalveluihin kolme ryhmävalmentajan vakanssia 1.8.2023 alkaen. 

Päätös

Hyvinvointilautakunta hyväksyi palvelualuepäällikön esityksen.

Tiedoksi

Nuorisopalvelut 

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätöksen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hyvinvointilautakunta

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15

 

Paperisten asiakirjojen on oltava toimitettuna Osviitta asiointipisteeseen viimeistään määräajan viimeisenä päivänä kello 15:een mennessä.

Osviitta asiointipiste: ma - to kello 9.00 - 16.30, pe kello 9.00 - 15.30

Osviitan kesäaukiolo (kesä-heinäkuu): ma - to 9.00 - 16.00; pe 9.00 - 15.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua

  • miten päätös halutaan oikaistavaksi 

  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.