Perustelut
Tarkastuslautakunnan tulee arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa sekä kuntakonsernissa toteutuneet. Lautakunnan on myös arvioitava, onko kunnan toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.
Tarkastuslautakunnan arvioinnissa keskeinen kohde on kaupunginhallitus, joka johtaa kaupungin toimintaa sekä vastaa kaupungin hallinnosta ja taloudenhoidosta. Kaupunginhallitusta tarkastuslautakunta arvioi myös siksi, että se osana konsernijohtoa vastaa omistajaohjauksen toteuttamisesta sekä konsernivalvonnan järjestämisestä. Arvioinnin piirissä on tällöin se yhä laajemmaksi käynyt kunnan toiminta, joka toteutetaan kunnan omistamissa sekä kunnan määräysvallassa olevissa konserniyhtiöissä ja muissa yhteisöissä.
Tarkastuslautakunta laatii valtuustoa varten arviointikertomuksen, joka tulee kuntalain 121 § mukaisesti käsitellä tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta esittää johtopäätökset ja kehittämisehdotukset punaisella tekstillä kehystettynä kertomuksen eri kappaleiden sisällä.
Tarkastuslautakunnan jäsenten esteellisyydet huomioidaan, kun lautakunta päättää arviointikertomuksen antamisesta.
Vuoden 2022 arviointikertomus on tämän asian liitteenä 1. Kun tarkastuslautakunta on hyväksynyt arviointikertomuksen ja kun lautakunnan päättämät tekniset korjaukset on tehty, tulee arviointikertomus julkiseksi.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Juuso Kataja, tarkastuspäällikkö, juuso.kataja@rovaniemi.fi
Tarkastuslautakunta
-hyväksyy arviointikertomuksen vuodelta 2022 (Liite 1) ja saattaa sen Rovaniemen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi vuoden 2022 tilinpäätöksen yhteydessä,
-oikeuttaa tarkastuspäällikön tekemään arviointikertomukseen teknisluonteisia korjauksia ja tarkistuksia,
-esittää, että kaupunginvaltuusto pyytää kaupunginhallitukselta selvitykset toimenpiteistä, joihin se aikoo ryhtyä arviointikertomuksessa esitettyjen johtopäätösten ja kehittämisehdotusten perusteella,
-esittää, että selvitykset kaupunginhallitukselta pyydettäisiin siten, että ne voidaan käsitellä lokakuussa 2023 pidettävässä valtuuston kokouksessa.
Päätös
Merkittiin pöytäkirjaan, että varajäsen Maarit Simoska liittyi kokoukseen etäyhteyden välityksellä tauon aikana kello 17.27.
Lisäksi merkittiin pöytäkirjaan arviointiin liittyvät esteellisyydet. Todettiin esteellisenä tämän asian käsittelystä poistuneet jäsenet sekä esteellisyyden perusteena ollut arvioitava asia:
Tuomas Koskiniemi: hyvinvointilautakunta, Työterveys Lappica Oy ja Eduro-säätiö
Riitta-Maija Hokkanen: sivistyslautakunta
Timo Lappalainen: elinvoimalautakunta ja Rovaniemen koulutuskuntayhtymä (Redu)
Maarit Simoska: hyvinvointilautakunta, Eduro-säätiö ja Ounastähti kehittämiskuntayhtymä
Seija Karvo: Napapiirin Energia ja Vesi
Petri Keihäskoski: Kiinteistö Oy Lappi Areena
Tarkastuslautakunta päätti esittelijän päätösehdotuksen mukaisesti.