§ 30 Ratkaisuvallan edelleen delegointi eläinlääkinnän henkilöstöasioissa

Lataa 

ROIDno-2023-2905

Päätöspäivämäärä

31.8.2023

Päätöksen tekijä

Palvelualuepäällikkö Ympäristövalvonta

Päätöksen peruste

Kaupunginhallituksen delegointipäätös henkilöstöasioissa

Toimialajohtajan delegointipäätös henkilöstöasioissa.

Kuvaus

Rovakaaren ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueella toimii yhteensä 11 praktikkoeläinlääkäriä. Kaupungin vastuulla on palveluiden järjestäjänä huolehtia, että eläinlääkintä toimii vuoden jokaisena päivänä (mm. päivystys). Käytännössä tämä tarkoittaa, että eläinlääkinnässä työskentelee säännöllisesti sijaisia eri mittaisissa virkasuhteissa. Esim. viikonloppuja varten joudutaan lyhytaikaisia sijaisia palkkaamaan muutaman päivän virkasuhteeseen erittäin lyhyellä varoitusajalla. Myös eläinlääkäreiden vuosilomien ja muiden poissaolojen ajaksi pyritään aina palkkaamaan sijainen, jotta vakituisten viranhaltijoiden työn sidonnaisuus (esim. päivystystiheys) ei nouse liian korkeaksi. Kesälomakaudella sijaisten virkasuhteet kestävät 2-3 kuukautta. 

Nykyisten delegointipäätösten mukaan vakituisen työntekijän valintapäätöksen voi tehdä palvelualuepäällikkö, alle vuoden virkasuhteesta voi päättää palveluyksikön päällikkö (terveysvalvonnan johtaja ja rakennustarkastaja) ja eläinlääkinnän lähiesihenkilöllä on oikeus tehdä eläinlääkäreille alle kuukauden kestäviä virkamääräyksiä. Eläinlääkinnän lähiesihenkilö on vastuussa sijaisten rekrytoinnista, joten oikeus tehdä virkamääräykset myös lomakauden sijaisille on luontevaa olla lähiesimiehellä.

Päätös

Päätän, että eläinlääkinnän lähiesihenkilönä toimivalla vastaavalla eläinlääkärillä on oikeus tehdä eläinlääkäreille alle kolmen kuukauden kestäviä työsopimuksia. Eläinlääkäreiden palkkaus määräytyy Rovakaaren ympäristöterveydenhuollon eläinlääkäreiden palkkausjärjestelmän mukaan.

Allekirjoitus

Erkki Lehtoniemi, ympäristövalvonnan palvelualuepäällikkö

Organisaatiotieto

Elinvoimapalvelut