§ 91 Ehdotus Lapin alueellisen liikuntaneuvoston jäseneksi

Lataa 

ROIDno-2023-4009

Päätöspäivämäärä

12.12.2023

Päätöksen tekijä

Palvelualuepäällikkö Vapaa-ajan palvelut

Kuvaus

Valtioneuvoston asetuksen liikunnan edistämisestä (550/2015) 5 §n mukaan maakunnan liitto asettaa alueellisen liikuntaneuvoston kuultuaan liikunnan eri aloja edustavia yhteisöjä sekä liikunnan toimialan merkittäviä yhteistyötahoja. Alueellisen liikuntaneuvoston toimikausi on neljä vuotta. Liikuntaneuvoston jäsenten tulee olla perehtyneitä liikuntapolitiikkaan tai liikunnan eri aloihin.

Alueellisen liikuntaneuvoston tehtävänä on:

1) antaa lausuntoja ja tehdä aloitteita alueellisen liikunnan ja liikuntapolitiikan kannalta laajakantoisista ja alueellisista merkittävistä asioita;

2) edistää eri toimialojen yhteistyötä liikuntapolitiikan tavoitteiden suuntaisesti;

3) antaa lausunto aluehallintovirastolle liikuntapaikkojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelmaesityksistä ja perustamiskustannuksiin myönnettävistä avustuksista; sekä

4) suorittaa muut opetus- ja kulttuuriministeriön alueelliselle liikuntaneuvostolle osoittamat tehtävät.

Lapin liitto pyytää Rovaniemen kaupunkia tekemään esityksen Lapin alueellisen liikuntaneuvoston jäseniksi ja mahdollisiksi varajäseniksi toimikaudelle 2020-2023. Lapin liitto toivoo, että esityksissä huomioidaan myös sukupuolten välisen tasa-arvon vaatimukset ja kielelliset näkökohdat.

Päätös

Rovaniemen kaupungin vapaa-ajanpalvelut esittää, että Lapin alueellisen liikuntaneuvoston jäseneksi valitaan liikuntajohtaja Pekka Hämäläinen. 

 

Allekirjoitus

Merja Tervo

Organisaatiotieto

Vapaa-ajan palvelut