Henkilöstö- ja nimitysjaosto, kokous 14.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 33 Lapin Alueteatteriyhdistys ry:n hallitusjäsenet

ROIDno-2021-4325

Valmistelija

  • Janne Sandgren, konsernitalouspäällikkö, janne.sandgren@rovaniemi.fi

Perustelut

Lapin Alueteatteriyhdistys ry:n sääntöjen 5 §:n mukaan: Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtaja sekä vähintään neljä (4) ja enintään kahdeksan (8) muuta jäsentä. Jäseniksi pyritään valitsemaan vähintään viisi (5) Rovaniemen kaupungin ehdottamista henkilöistä ja enintään yksi (1) yhdistyksen muiden jäsenten ehdottamista henkilöistä sekä näiden lisäksi kaksi (2) yhdistyksen henkilökunnan keskuudestaan ehdottamista henkilöistä. Hallituksen puheenjohtaja valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan ja muut jäsenet samoin kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Puolet hallituksen jäsenistä on vuosittain erovuorossa, jolloin ensimmäisen kerran erovuoroisuuden määrää arpa. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.

Lapin Alueteatteriyhdistys ry:n syyskokous pidetään 30.11.2023.

Rovaniemen kaupungin edustajista erovuorossa ovat: Liinamaa Riitta, Kivilahti Raija ja Ruohomäki Marko.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Henkilöstö- ja nimitysjaosto tekee esityksen kaupunginhallitukselle Lapin Alueteatteriyhdistys ry:n vuosikokousedustajasta sekä tekee ehdotuksen yhdistyksen hallitukseen erovuoroisten henkilöiden tilalle valittavista Rovaniemen kaupungin edustajista.

Päätös

Henkilöstö- ja nimitysjaosto päätti esittää kaupunginhallitukselle, että Lapin Alueteatteriyhdistys ry:n vuosikokousedustajaksi valitaan Timo Tolonen ja että yhdistyksen hallitukseen erovuoroisten henkilöiden tilalle valitaan Liinamaa Riitta (puheenjohtaja), Kivilahti Raija ja Ruohomäki Marko.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

Tiedoksi

Esitys kaupunginhallitukselle, kaupunginhallituksen päätös 30.11.2023 mennessä Lapin alueteatteriyhdistys ry / henkilöstö- ja taloussihteerille

Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.