§ 35 Tien nimeäminen / Ketapolku Ketavaarassa

Lataa 

ROIDno-2024-1043

Päätöspäivämäärä

8.3.2024

Päätöksen tekijä

Tontti-​insinööri

Päätöksen peruste

Osoitejärjestelmän päätarkoitus on muodostaa alueella oleville kiinteistöille yksiselitteiset osoitteet myös hätätilanteiden varalle.

Tien yksi nimeämisen peruste on,​ että nimi pohjautuu olemassa olevaan tien nimistöön,​​ koska ne ohjaavat karkealla tasolla tie sijainnin.

 

Kuvaus

Ketavaarantien tiekunnan puheenjohtaja on lähettänyt 23.2.2024 hakemuksen karttaliitteen mukaisen nimettömän tien nimeämiseksi. Tien varrella on asutusta ja yritystoimintaa ja useat ulkopuolisten taksit ja wolt ajelevat pitkin Ketavaarantietä etsien yritystä ja näin ovat tuottaneet muille asukkaille haittaa. Tämän vuoksi olisi hyvä, jos tie nimetään omalla nimellä.

Hallintolain 34 §:n mukainen kuuleminen on tehty 6.3.2024 puhelimitse niiden kiinteistöjen omistajien kanssa, joiden mailla nimettävä tie sijaitsee. Kaikki kiinteistöjen omistajat ovat hyväksyneet tien nimeksi Ketapolku nimen.

Päätös

Päätän, ​​​​että Ketavaarantieltä kääntyvä karttaliitteen mukainen nimetön tie nimetään Ketapolku nimiseksi tieksi. 

Päätös tulee voimaan heti sen laillistuttuaan, jonka jälkeen lähetetään uudet osoitteet eri toimijoille. Tiennimikyltti tielle asennetaan kaupungin toimesta, mutta sen huolto jatkossa jää tien käyttöoikeuden haltijoille.

Allekirjoitus

tontti-insinööri Sakari Manninen

Organisaatiotieto

Tekniset palvelut