Perustelut
Nuorisovaltuuston toiminnasta tehdään vuosittain toimintakertomus, johon liitetään aina mukaan kaksi nuorisovaltuuston toimintavuotta. Käytäntö helpottaa uusien nuorisovaltuutettujen perehdyttämistä toimintaan, turvaa nuorisovaltuustotoiminnan jatkuvuutta pitäen samanaikaisesti toimintaa suuntaavia tavoitteita näkyvillä.
Toimintakertomuksen tarkoituksena on olla lyhyt tiivistelmä vuoden tärkeimmistä tapahtumista, toiminnoista ja päätöksistä.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Nella Sepänheimo, nuorisopalvelujen johtaja, nella.sepanheimo@rovaniemi.fi
Nuorisohallitus käy keskustelun toimintakertomuksesta, täydentää sitä tarvittaessa ja hyväksyy sen.
Päätös
Nuorisohallitus päätti päätösehdotuksen mukaisesti.