§ 12 Kiertotaloushankkeen projektipäällikön valintapäätös

Lataa 

ROIDno-2024-1858

Päätöspäivämäärä

6.5.2024

Päätöksen tekijä

Palvelualuepäällikkö Elinkeinot ja työllisyys

Päätöksen peruste

Palvelualuepäällikkö päättää alaisensa organisaation henkilöstövalinnoista niiltä osin kuin toimivalta ei ole yksikön esimiehellä (Henkilöstöasioiden delegointi elinvoimapalvelut toimialalla 16.2.2021).

Haastatteluryhmä esittää yksimielisesti, että hakuasiakirjojen ja​ niistä laaditun ansiovertailun ja suoritettujen haastattelujen perusteella projektipäällikön määräaikaiseen tehtävään valitaan tradenomi (YAMK) Katariina Sieppi.

Sieppi täyttää tehtävän kelpoisuusvaatimuksen, sillä hänellä on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto ja hänen ansionsa vastaavat toimen vaatimuksia. Hän työskentelee esihenkilönä ja on ollut mukana monipuolisissa kehittämisprojekteissa sekä myös itse vetänyt niitä. Hakijalla on kehittämisprojektien lisäksi kokemusta ja osaamista taloushallinnosta, asiakaspalvelusta, sidosryhmäyhteistyöstä, viestinnästä ja tiimivalmennuksesta. Hän on kehittänyt yhtiön sisäisiä prosesseja sekä organisoinut jätelain muuttuneita prosesseja käytäntöön. Kiertotalousajattelu, sekä lajitteluun ja jätelakiin liittyvät asiat ovat hakijalle tuttuja työskentelystä kunnallisen jätehuoltoyhtiön palvelupäällikkönä ja asiakasneuvojana (3 v 11 kk). Haastattelun ja ennakkomateriaaliin perehtymisen perusteella hakija hahmottaa kokonaisvaltaisesti kuluttajakiertotalouden palvelu- ja yritysmalleihin liittyvän kehittämisen sisältöjä ja niiden haasteita. Hakija täyttää myös muut tehtävässä onnistumisen edellytykset. 

Kuvaus

Rovaniemen kaupungin elinkeino- ja alueellisissa palveluissa on ollut haettavana projektipäällikön määräaikainen tehtävä ajalle 2.5.24-31.12.2026. Tehtävä oli haettavissa ajalla 21.3.-10.4.24 ja hakukuulutus oli nähtävillä sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi ,​ Rovaniemen kaupungin nettisivuilla sekä TE-toimiston sivuilla. Rekrytointi toteutettiin anonyymina rekrytointina.  Toimen kelpoisuusehtona oli tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto sekä kokemus kehittämistehtävistä.

Projektipäällikkö vastaa kokonaisvaltaisesti projektin toteuttamisesta sekä toimii työnjohdollisena esihenkilönä projektikoordinaattorille. Tehtävässä onnistuminen edellyttää aktiivista ja itsenäistä työskentelyotetta, kuluttajakiertotalouden palvelu- ja yritysmalleihin liittyvää hyvää substanssiosaamista sekä kiertotalousliiketoiminnan ymmärrystä, erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä viestinnällisiä ja digitaalisia taitoja ja paineensietokykyä. Tehtävässä vaaditaan kykyä sovittaa yhteen erilaisia näkemyksiä ja kehittää organisaatioiden toimintatapoja sekä osaamista rakentaa ja koordinoida laajaa sidosryhmäverkostoa.

Määräajassa tehtävään haki 15 henkilöä, joista 12 täytti tehtävän kelpoisuusehdot. Hakijoista valittiin haastatteluun kolme hakijaa hakuasiakirjojen, koulutuksen ja työkokemuksen perusteella. Haastatteluun valittiin hakijat, joilla oli aiempaa osaamista kehittämis- ja projektityöstä sekä kiertotalousliiketoiminnan ymmärrystä.17.-22.4.24 pidettyihin haastatteluihin osallistui 3 hakijaa. Haastattelijoina toimivat elinkeinopäällikkö Anne Puroaho ja kehittämispäällikkö Pirjo Kutinlahti.

Päätös

Päätän, että määräaikaiseen projektipäällikön toimeen valitaan tradenomi (YAMK) Katariina Sieppi. Mikäli Katariina Sieppi on estynyt vastaanottamaan toimea, varalle valitaan yhteiskuntatieteiden maisteri Mika Granath. 

Aloitusajankohdasta sovitaan erikseen. Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa työn aloituspäivämäärästä lukien.

Allekirjoitus

Palvelualuepäällikkö Sanna Mäensivu

Organisaatiotieto

Elinvoimapalvelut