§ 19 Sisäisen tarkastuksen tehtävien hoidon järjestäminen

Lataa 

ROIDno-2024-873

Päätöspäivämäärä

28.5.2024

Päätöksen tekijä

Kaupunginjohtaja

Päätöksen peruste

HS 24 § 4 momentti kohdat 9 ja 10

Kuvaus

Rovaniemen kaupungin tarkastustoimen muodostavat ulkoisen ja sisäisen tarkastuksen yksikkö. Ulkoinen tarkastus toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa ja siihen kuuluu kaksi viranhaltijaa. Sisäisen tarkastuksen yksikkö puolestaan toimii kaupungin johdon alaisuudessa. Yksikköön kuuluu yksi sisäisen tarkastajan virka. Sisäinen tarkastaja on ilmoittanut irtisanoutuvansa virastaan kesän 2024 aikana. Näin ollen sisäisen tarkastajan viran ja sisäisen tarkastuksen toiminnon järjestämisestä päättäminen on tullut ajankohtaiseksi.

Tarkastuslautakunta on 19.3.2024 § 71 päättänyt muuttaa osaltaan kaupunkitarkastajan virantoimitusvelvollisuutta siten, että jatkossa kaupunkitarkastaja hoitaa tarkastuslautakunnan alaisia asiantuntija- ja sihteeritehtäviä 50 %:n työajalla sekä sisäisen tarkastajan tehtäviä 50 %:n työajalla. Lisäksi tarkastuslautakunta oikeuttaa tarkastuspäällikön päivittämään kaupunkitarkastajan tehtävänkuvaa siten, että virantoimitusvelvollisuuden muutos on otettu tehtävänkuvassa huomioon tarkastuslautakunnan alaisten tehtävien osalta.

Hallintosäännön 24 §:n 4 momentin kohtien 9 ja 10 mukaan kaupunginjohtaja päättää konsernihallinnon henkilöstön käytöstä ja tehtävistä sekä tehtävien ja henkilöstön siirroista palvelualueiden ja yksiköiden välillä silloin, kun päätösvalta ei kuulu muulle kaupungin viranomaiselle tai toimivalta on epäselvä.

 

Päätös

Päätän määrätä kaupunkitarkastaja Maiju Pyörälän hoitamaan sisäisen tarkastajan tehtäviä 50 %:n työajalla esittelytekstissä kuvatun mukaisesti. Järjestelyn johdosta sisäisen tarkastajan virka voidaan jättää täyttämättä ja näin ollen saavutetaan 1 htv:n suuruinen taloudellinen säästö.

Allekirjoitus

Kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio

Organisaatiotieto

Hallintopalvelut