§ 26 Rovaniemen kaupungin lahjaesinekokolman yleiset linjaukset ja toimintaperiaatteet

Lataa 

ROIDno-2024-295

Päätöspäivämäärä

3.7.2024

Päätöksen tekijä

Kaupunginjohtaja

Päätöksen peruste

Rovaniemen kaupungin hallintosääntö §24 kaupunginjohtaja päättää kohdan 4 mukaan "kaupungille tulevan lahjoituksen ja testamentin vastaanottamisesta sekä valtionperinnön hakemisesta, käyttökohteesta sekä valtionperintönä, lahjoituksena ja testamentilla saadun omaisuuden edellyttämistä realisointitoimenpiteistä" sekä kohdassa 14  "muistakin hallintoa koskevista asioista, ellei toimivalta kuulu muulle viranomaiselle".

Kuvaus

Lapin maakuntamuseon johtaja Hanna Kyläniemi ja kokoelma-amanuenssi Riina Koskiniemi:

Rovaniemen kaupungin, ja sitä ennen jo kauppalan, vastaanottamia erilaisia lahjoja on säilytetty omana kokoelmana Lapin maakuntamuseossa vuodesta 1984 lähtien. Lahjat ovat kaupungin erilaisissa virallisissa yhteyksissä lahjoja ja huomionosoituksia ja niitä on joko annettu yleisesti kaupungille tai joskus myös tietylle henkilölle (esimerkiksi kaupunginjohtajalle), joka on halunnut antaa saamansa lahjat yleisesti kaupungin käyttöön. 

Kokoelman diaariin on tallennettuna 1138 esinettä, mutta tarkkaa kokonaismäärää ei tällä hetkellä tiedetä. Vielä tallentamatonta aineistoa saapui suuri määrä etenkin vuonna 2019 kun kaupungintalo tyhjennettiin ja entisen maalaiskunnantalon purkaminen aloitettiin.

Museon lahjaesinekokoelman diaarikirjan ensimmäinen päiväys on 14.12.1984, mutta tarkempaa tietoa kokoelman perustamisesta ei löydy museon toimintakertomuksista. Koska kokoelmalle ei ole laadittu esimerkiksi perustamisasiakirjaa tai muuta kokoelman hallintaan liittyvää johdomukaista ohjeistusta on sellainen tarpeen laatia.

Liitteenä olevassa Rovaniemen kaupungin lahjaesinekokoelman yleiset linjaukset ja toimintaperiaatteet -asiakirjassa kuvataan lahjoista koostuvan kokoelman historia ja nykytila, sekä määritellään jatkossa sovellettavat yleiset periaatteet ja toimintatavat kokoelman kartuntaan, säilytykseen ja käyttöön. Toimintaperiaatteet kohdistuvat ensisijaisesti kaupunginjohtajan vastaanottamiin lahjoihin, mutta niitä voidaan soveltaa halutessa kaikissa Rovaniemen kaupungin yksiköissä, joissa vastaanotetaan lahjoja yleisesti kaupunkiorganisaatiolle. Lisäksi kappaleessa 6 linjataan Lapin maakuntamuseolle lahjaesinekokoelman kehittämissuunnitelma seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi 2024-2026.

Esitämme, että kaupunginjohtaja hyväksyy Rovaniemen kaupungin lahjaesinekokoelman yleiset linjaukset ja toimintaperiaatteet.

Päätös

Päätän esitetyn mukaisesti.

Allekirjoitus

Kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio

Organisaatiotieto

Henkilöstö- ja hallintopalvelut