§ 25 Konsernihallinnon TTES-henkilöstön henkilökohtaiset lisät 1.6.2024

Lataa 

ROIDno-2024-2755

Päätöspäivämäärä

3.7.2024

Päätöksen tekijä

Kaupunginjohtaja

Päätöksen peruste

Kh 19.10.2020 § 341

Kuvaus

Palvelussuhdepäällikkö Paavo Aarnio:

Kunta-alan tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimuksen (TTES) liitteen 3 mukaisesti aikapalkalla työskentelevälle työntekijälle voidaan maksaa henkilökohtaista lisää, jonka suuruus on vähintään 0,1 euroa tunnilta. Lisän maksamisen tulee perustua työntekijän henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, joita ovat mm. seuraavat:

  • ammattitaito
  • työteho
  • työkokemus
  • koulutus (esimerkiksi työn edellyttämän koulutuksen lisäksi hankittu koulutus)
  • vastuunalaisissa tehtävissä toimiminen (esimerkiksi vastaaminen nimettynä kouluttajana oppisopimusoppilaan tai opiskelijan työssä oppimisen ohjauksesta ja kouluttamisesta työtehtäviin, mikäli vastuuta ei ole otettu huomioon perustuntipalkassa).

Tilapalvelukeskuksen esihenkilöt ovat paikallisten järjestelyerien yhteydessä tehneet TTES:n mukaisten arviointikriteerien mukaiset työsuorituksen kokonaisarvioinnit vuodelle 2024. Esitykset 1.6.2024 voimaan tulevista henkilökohtaisten lisien korotuksista on koottu yhteenvetotaulukkoon.

Kaupunginhallituksen päätöksen 19.10.2020 § 341 mukaan toimielinten valitsemien viranhaltijoiden lisistä päättää valitseva toimielin. Toimialajohtaja tai määräämänsä päättää alaisensa organisaation henkilöstön lisistä. Kaupunginjohtaja tai määräämänsä päättää muun henkilöstön lisistä.

Työsuoritusta koskevat työntekijäkohtaiset arviointitiedot ovat salassa pidettäviä. Päätökset henkilökohtaisista lisistä tehdään hallintosäännön toimivaltamääräysten mukaisesti.

Henkilöstö- ja hallintojohtaja: ei huomautettavaa.

Päätös

Päätän vahvistaa TTES:n soveltamisalan henkilökohtaisten lisien korotukset esityksen mukaisesti 1.6.2024 alkaen.

Allekirjoitus

Kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio

Organisaatiotieto

Henkilöstö- ja hallintopalvelut