ROIDno-2021-4527
Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava hankinta, johon sovelletaan Rovaniemen kaupungin pienhankintaohjeita.
Kainuun, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan kuntien yleisten kirjastojen yhteinen Pohjoisen eKirjasto aloitti toimintansa tammikuussa 2022. Pohjoisen eKirjaston yhteistyösopimuksen mukaan Oulun kaupunginkirjasto ja Rovaniemen kaupunginkirjasto organisoivat ja koordinoivat Pohjoisen eKirjaston toimintaa Kainuun, Lapin ja Pohjois- Pohjanmaan muiden yleisten kirjastojen puolesta ja antamalla valtuutuksella.
Oulun kaupunginkirjastolla ja Rovaniemen kaupunginkirjastolla on tarve hankkia Pohjoisen eKirjastolle musiikin suoratoistopalvelu, jonka kautta musiikkia on mahdollista kuunnella ajasta ja paikasta riippumatta. Palvelun tarjonnan pitää olla riittävän laaja kirjastojen asiakkaiden tarpeisiin ja sen kautta pitää olla mahdollista kuunnella klassista/taidemusiikkia. Naxos on kehittänyt tähän tarkoitukseen Naxos Music Library -palvelun, ja on selvitysten mukaan ainoa toimija, joka pystyy tarjoamaan riittävän laajan valikoiman klassista suoratoistettavaa musiikkia yleisten kirjastojen välitettäväksi.
Naxos Music Library -palvelusta on tehty sopimus, joka jatkuu automaattisesti vuosittain. Palvelu voidaan irtisanoa solmittuun hankintasopimukseen kirjatuin ehdoin.
Hankinnan arvioitu arvo vuonna 2025: Pohjoisen eKirjaston osalta 4 750 €, Rovaniemen kaupunginkirjaston osalta 467 € ja Lapin kirjastojen osalta 1 283 €. Rovaniemen kaupunginkirjasto laskuttaa palvelusta muita Lapin kunnankirjastoja laskun maksamisen jälkeen.
Rovaniemen kaupunginkirjasto hankkii kilpailuttamatta musiikin suoratoistopalvelu Naxos Music Library:n Pohjoisen eKirjastoon Naxos Digital Services Limited:ltä vuodelle 2025.