ROIDno-2024-3913
Hallintosääntö § 34 ja lautakunnan delegointipäätös 24.5.2022 § 66
Matkailijamäärien ja matkailuun liittyvien kuljetuspalvleuiden määrä on Rovaniemellä runsaasti lisääntynyt, jonka johdosta on noussut esille tarve lisätä muun muassa erilaisten matkailijaryhmien nouto- ja jättöpaikkoja ydinkeskustan alueella.
Yhdyskuntatekniikan yksikössä on tarkasteltu asiaa ja päädytty lisäämään liikennemerkillä C43_2 "Kuormauspaikka" varustettuja, matkustajien kyytiin ottamisen ja kyydistä jättämisen mahdollistavaa pysähtymispaikkoja jo olemassa olevien lisäksi. Uusien kuormauspaikkojen osoitteet ovat:
Kuormauspaikkojen tarkempi sijoittelu on esitetty liitekartoissa. Kyseisellä kuormauspaikka-liikennemerkillä kielletään pysäyttäminen muilta ajoneuvoilta kuin kuormaavilta ja kuormaa purkavilta ajoneuvoilta tien sillä puolella, jolle merkki on pystytetty. Pysäyttäminen on sallittu myös matkustajien ottamista tai jättämistä varten (TLL, liite 3.3). Kyltin vaikutusalueella on siten kuorman kyytiin ottaminen ja purkaminen mahdollista kaikilla ajoneuvoilla, ellei lisäkilvellä ole toisin rajoitettu. Myös matkailijaryhmien kyytiin ottaminen ja kyydistä jättäminen on siten mahdollista. Merkki ei salli pysäköintiä, joten kuormauksen tai sen purkamisen jälkeen kuormauspaikalta tulee poistua.
Ennestään kuormauspaikat löytyvät osoitteista Valtakatu 18 ja Korkalonkatu 26. Kaikkiaan kuormauspaikkoja on keskustan alueella lisäysten jälkeen yhteensä kahdeksan (8) kappaletta.
Päätän hyväksyä liitteenä olevan liikenteenohjaussuunnielman, jolla asennetaan liitteen kartalle osoitetuille paikolle liikennemerkki C43_2 "Kuormauspaikka".