Perustelut
Sonja Sinisalo ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:
"Design for all on suunnittelua, joka ottaa huomioon ihmisten erilaiset tarpeet ja pyrkii siten luomaan erilaisia ratkaisuja, joiden avulla tuote tai palvelu soveltuu kaikille. Tällaisen suunnittelun avulla parannetaan tuotteiden ja palveluiden esteettömyyttä niin, että monet vammaiset ihmiset, esimerkiksi sokeat tai heikkonäköiset, kuurot tai huonokuuloiset, oppimisvaikeuksista tai kognitiivisista rajoituksista kärsivät, liikkumisrajoitteiset, puhevammaiset, valoherkät tai monivammaiset ihmiset voivat käyttää niitä.
Kaikilla kaupunkilaisilla tulee olla yhdenvertainen mahdollisuus osallistua kaupungin elämään ja yhteisöön. Tämä vaatii vahvaa panostamista esteettömään rakentamiseen, liikkumiseen ja palveluihin. Me allekirjoittaneet esitämmekin, että Design for all -periaate kirjataan yhdenvertaisuussuunnitelmaan ja otetaan käyttöön kaupungin rakentamisessa, suunnittelussa ja kehittämisessä niin palveluiden kuin infrastruktuurinkin osalta."
Päätösehdotus
Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Päätös
Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.